Suuren kysynnän vuoksi Lindemannin keikalle avataan myyntiin Jäähallin istumakatsomoita

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.12.2019

Rammstein-laulaja Till Lindemannin ja Peter Tägtrenin muodostaman Lindemannin keikka 29. helmikuuta Helsingin Jäähallin Black Boxissa myytiin marraskuun alussa hetkessä loppuun. Suuren kysynnän johdosta fanien toiveisiin on vastattu ja Helsingin Jäähallin istumakatsomoita avataan myyntiin. Istumakatsomojen liput tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona 18. joulukuuta klo 11 Ticketmasterissa. Aiemmin keikalle lippunsa ostaneille tulee mahdollisuus vaihtaa lippunsa istumakatsomoon.

Saksalais-ruotsalainen voimakaksikko LINDEMANN julkaisi marraskuussa toisen albuminsa, ”F & M”:n, jonka myötä duo lähtee myös ensimmäiselle kiertueelleen. Yhtyeen muodostavat sille nimensä antanut Rammstein-vokalisti Till Lindemann ja muun muassa Pain– ja Hypocrisy-yhtyeistä tuttu metallin moniottelija Peter Tägtgren. LINDEMANN lähtee toisen pitkäsoittonsa tueksi kiertueelle helmikuussa 2020, jolloin se vierailee kahdeksassa Euroopan maassa. Seitsemän kiertueen kahdestatoista konsertista on Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä, mutta harvoihin ja valittuihin kuuluu myös Suomi, jossa keikka nähdään Helsingin Jäähallissa 29.2.2020.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lindemannin show sisältää visuaalista materiaalia, joka soveltuu vain yli 18-vuotiaille. Tästä sisällöstä johtuen Helsingissä 29. helmikuuta järjestettävän konsertin ikäraja on K-18.

KONSERTTI:
Lindemann (DE/SWE)
La 29.2.2019 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 19
K-18

LIPUT:
Myyntiin ke 18.12.2019 klo 11 Ticketmasterissa ja osoitteessa livenation.fi
Palvelumaksuineen alkaen 55,50 euroa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat