Kun Darkwoods My Betrothed -yhtye saavutti ensi kertaa tietoisuuteni ei niin kovin kauan sitten, lähtöasetelma herätti saman tien kiinnostukseni: vai että black metalia Tuomas Holopaisella maustettuna? Eihän tällaista voi intohimoisena mustan metallin sekä Nighwishin fanittajana jättää välistä!

Itse yhtye ei suinkaan ole mikään tulokas, vaan Darkwoods My Betrothed perustettiin jo vuonna 1994. Kolme ensimmäistä täyspitkääkin julkaistiin 90-luvun puolella, mutta niiden ja nyt julkaistavan “Angel of Carnage Unleashed” -albumin välillä ehti vierähtää parisenkymmentä vuotta hiljaiseloa. Nyt kiteeläinen kokoonpano on kuitenkin palannut, vieläpä varsin nimekkäin vahvistuksin, ja tätä paluuta on vaikea kuvata miksikään muuksi kuin nappisuoritukseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

“Angel of Carnage Unleashed” on kahdeksan kappaleen mittainen kokonaisuus sinfonista, taidokkaasti sävellettyä ja monipuolista black metalia. Yhtyeessä sen alusta asti vaikuttaneen ydinkolmikon, eli Pasi Kankkusen (laulu ja kitara), Jouni Mikkosen (kitara) ja Teemu Kautosen (basso ja taustalaulu) sävellyskynä on ollut kerrassaan loistavassa terässä, minkä lisäksi myös aiemmilla levyillä sessiomuusikkona toiminut, nykyisellään bändin täysvaltaiseksi jäseneksi lukeutuva Holopainen on ensimmäistä kertaa antanut oman panoksensa musiikin kirjoittamiseen. Sanoitusten puolella palataan 1700-luvun alkuun, jolloin pohjolassa raivosi kaksi vuosikymmentä kestänyt Suuri Pohjan sota.

Viimeisen silauksen hiottuun kokonaisuuteen antaa Nightwishista ja Wintersunista tutun Kai Hahdon tiukka rumputyöskentely. Hahdolta tunnetusti hoituu salamannopean blast beatin tykittely vaikka silmät ummessa ja vaikka hän toki tekee levyllä paljon muutakin, ei kannuttelu varasta koskaan huomiota, vaan tukee kappaleita juuri sopivalla tavalla.

Levy imaisee kuulijan sisäänsä ensisekunneilla: Urut soittavat jotakin etäisesti tutun kuuloista virttä ja ruotsinkielinen pappi julistaa Jumalan olevan linnamme. Messu ei kuitenkaan onneksi kestä kauaa blast beatin, tremoloriffien ja hyytävän huudon iskeytyessä kuulijan tärykalvoihin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nopealla paahdolla aloittaminen on varsin toimiva ratkaisu ja vaikka kappaleeseen tulee myöhemmin mukaan myös muita elementtejä, etenee kokonaisuus todella sujuvasti tunnelmasta toiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Ensimmäisenä singlenäkin kuultu “In Evil, Sickness and in Grief” sisältää jo enemmän sinfonisia elementtejä ja kappaleen keskellä kuultava osuus on varmasti Nightwish-fanien mieleen. Kappaleessa kuullaan myös Johanna Kurkelan taustavokaaleja, jotka luovat tunnelmaa hienolla tavalla. Kuitenkin myös raskautta ja tiukkaa paahtoa löytyy, joten biisi tarjoaa varsin kattavan kuvan yhtyeen annista.

Seuraavassa vedossa vaihdetaankin täysin eri vaihde silmään, sillä “Murktide and Midnight Sun” -biisissä lauletaan pelkästään puhtaasti, kertosäkeen melodia on erittäin tarttuva ja riffeissä on vahvoja viikinkimetallivaikutteita. Ero aiempiin kappaleisiin on huomattava, mutta kokonaisuuteen tämä, sekä samankaltaisista aineksista tehty “In Thrall to Ironskull’s Heart” istuvat oikein mallikkaasti. Jälkimmäisessä eeppisyysmittaria on käännetty vieläkin suuremmalle ja rauhallisine alkuineen sitä voisi kutsua jopa levyn balladiksi.

Heti edellä mainitun jälkeen seuraa jälleen vahva tunnelmanmuutos, kun levyn kohokohtiin ainakin omasta mielestäni lukeutuva “Massacre” ravistelee pois edellisen kappaleen tuoman turvallisuudentunteen mielipuolisella arvaamattomuudellaan ja levyn päättävä “Black Fog and Poison Wind” saattaa Pohjan sodan lopulta kolkkoon päätökseensä dramaattisten orkestraatioiden avulla.

Äänimaailma on saatu sopivasti primitiivisen ja hiotun välimaastoon, mikä osaltaan myös auttaa keskenään erilaisten elementtien sulautumista toimivaksi kokonaisuudeksi. Black metal-elementit, Kankkusen sopivan raa’at black metal-vokaalit mukaan lukien, pitävät huolen, ettei soundi mene liian helposti lähestyttäväksi. Toisaalta taas jokaisesta kappaleesta löytyy paljon koukkuja, jotka jäävät helposti mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Holopaisen panos kuuluu kaikkein selkeiten joidenkin kappaleiden hitaissa ja tunnelmallisissa väliosissa. Bändisoittimet jäävät taka-alalle ja ääneen pääsevät massiiviset, monikerroksiset orkestraatiot, jotka ovat tuttua Holopaista. Jotkin kohdat ovat kuin suoraan Nightwishin raskaammista kappaleista, mutta häiritsevää kontrastia näiden paisutusten sekä raa’an äärimetallin välille ei useimmiten synny. Ainoastaan parissa kohdassa levyä tuntuu, että ehkä vähemmälläkin olisi pärjätty muuhun kappaleeseen nähden, mutta missään nimessä se ei kuuntelukokemusta pilaa. Sinfoniset elementit eivät myöskään rajoitu pelkästään niille omistettuihin yksittäisiin kohtiin, vaan niitä on joka kappaleessa enemmän tai vähemmän hienovaraisesti, aina itse sävellystä tukevalla tavalla. Oli hienoa huomata, että Holopainen on selkeästi pureutunut kappalemateriaaliin ja nähnyt vaivaa sovituksiinsa, sen sijaan että olisi tyytynyt muutamaan irrallisen väliosan säveltämiseen.

Moitittavaa levyltä ei löydy paljoakaan. Sanoitukset ovat ideoiden ja tarinansa puolesta laadukkaat, mutta paikoin aavistuksen amatöörimäisesti kirjoitettu. Esimerkiksi loppusoinnut vaikuttavat joissakin kohdin hiukan väkisin väännetyiltä ja muutaman kerran niissä jopa käytetään kahta kertaa peräkkäin samaa sanaa. Tämä ei loppupeleissä kuitenkaan häiritse pahasti. Kankkusen puhdas laulu sen sijaan on albumin pahin kompastuskivi. Se ei yksinkertaisesti kuulosta kovinkaan hyvältä, eikä läpi puskeva rallienglanti auta asiaa (tämä tosin tuskin haittaa ulkomaisia kuuntelijoita yhtä pahasti). Kovin paljoa sitä ei onneksi levyllä käytetä, mutta muuten erittäin toimivien “Murktiden” ja “In Thrallin” nautittavuutta se hiukan nakertaa.

Lyhyestä outrosta on lisäksi vielä sanottava, että se ei istu tämän levyn outroksi sitten millään. Se on tyyliltään elokuvatrailerimainen, intensiivisesti kasvava, dramaattinen ja kaikin puolin introraidan kuuloinen. Levyn lopulla Pohjan sota on päättymäisillään ja tuhon enkeli saartaa viimeisiä uhrejaan, joten myös temaattisesti tällainen outro tuntuu oudolta ratkaisulta. Levyn tai jonkin yksittäisen kappaleen introna se taas voisi olla hyvinkin toimiva.

Holopaisen ja Hahdon mukanaolo on eittämättä myös valtava etu markkinoinnissa. Singlekappaleiden kommenttiosioita Youtubessa lukiessani huomasin monen kehuvan musiikkia, mutta inhoavansa laulua. Tästä voitaneen vetää johtopäätös, että valtavirrasta tutut nimet ovat houkutelleet bändin pariin monia black metaliin ennestään vihkiytymättömiä. Ja tämähän on pelkästään positiivinen asia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

“Angel of Carnage Unleashed” on väkevä paluu pitkän linjan yhtyeeltä ja ansaitsee kaiken huomion, jonka se todennäköisesti nimekkäällä kokoonpanollaan kerää. Vaikka Holopaisen kosketus tuo musiikkiin merkittävän lisän, ei pidä unohtaa tämän olevan ennen kaikkea bändin ydinkolmikon taidonnäyte. Voin vain toivoa, ettei yhtyeen toinen tuleminen jää tähän.

8/10

Kappalelista:

1. Name the Dead
2. In Evil, Sickness and in Grief
3. Murktide and Midnight Sun
4. You Bitter Source of Sorrow
5. Where We Dwell
6. In Thrall to Ironskull’s Heart
7. Massacre
8. Black Fog and Poison Wind
9. Outro

“Angel of Carnage Unleashed” julkaistaan 12. marraskuuta Napalm Recordsin kautta. Levyltä on julkaistu singleinä kappaleet ”In Evil, Sickness and in Grief” ja ”Murktide and Midnight Sun”: