Ruisrock 2019, Kuva: Eevamaija Virtanen

Suurin osa amerikkalaisista haluaa odottaa toimivaa korona-rokotetta ennen tapahtumiin osallistumista

Kirjoittanut Janne Ollikainen - 29.4.2020
Ruisrock 2019, Kuva: Eevamaija Virtanen

Amerikassa tehdyssä mielipidekyselyssä tiedusteltiin ihmisten aiempaa aktiivisuutta keikoilla ja urheilutapahtumissa käymisessä sekä halukkuutta osallistua tapahtumiin ennen toimivaa korona-rokotetta. Kyselyn perusteella suurin osa amerikkalaisista ei suunnittele osallistuvansa esimerkiksi konsertteihin, elokuviin tai muihin tapahtumiin ennen kuin koronavirukseen on keksitty toimiva rokote. Mielipidekyselyn teetti Reuters/Ipsos, ja sen tuloksia julkaistiin kuluvan viikon tiistaina.

Kyselystä käy ilmi, että vain 27 % vastaajista osallistuisi konsertteihin heti tapahtumapaikkojen auettua, kun taas 32 % vastaajista puolestaan odottaisi toimivaa rokotetta. Kaikkiaan 55 % oli sitä mieltä, että tapahtumien järjestämistä ei pitäisi jatkaa ennen kuin rokote on keksitty. Kyselyyn osallistui 4 429 henkilöä.

Alapuolelta voit vastata Kaaoszinen kyselyyn:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

[totalpoll id=”444790″]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat