(c) Vesa Aaltosen arkisto

Svart Records julkaisee Tasavallan Presidentti -yhtyeen legendaarisen Ruisrock-livenauhoitteen vuodelta 1971

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.11.2023

Svart Records julkaisee Tasavallan Presidentin ainutlaatuisen arkistosta löytyneen konserttitallenteen puolen vuosisadan takaa. Pressan vuotuiset esiintymiset Turun Ruisrockissa tapahtuman alkuvuosina antoivat todisteen sen huimasta kehityksestä paikallisesta yhtyeestä kansainvälisen tason huippumuusikoiden kokoonpanoksi. Bändin keikat jäivät monen kävijän mieleen ja nyt muistot on sorvattu äänilevyn muotoon yli 50 vuoden odotuksen jälkeen. Tasavallan Presidentin ensimmäisellä Ruisrock-festivaalilla (1970) nauhoitettu keikka julkaistiin muutama vuosi sitten ”Changing Times And Movements” -nimikkeen alla ja nyt seuraa jatkoa. Tasavallan Presidentin ”Live At Ruisrock 1971″ ilmestyy levykauppojen hyllyyn maaliskuussa albumin tuplavinyylinä sekä CD-muodossa.

Kun Pressa saapui Turkuun vuonna 1971, se oli luonut nahkansa uudelleen ja uusinut ohjelmistonsa vuoden takaisesta vierailusta. Yhtye oli kehittynyt musiikillisesti täysin uudeksi kokoonpanoksi ja settilista sisälsi aiempaa progressiivisempaa materiaalia. Bändi sai näyttää taitonsa nimekkäässä seurassa, sillä festivaalin esiintyjäkatras oli komea. The Jeff Beck Group, The Kinks, Fairport Convention, Canned Heat ja monet muut saapuivat Ruissaloon ennätyksellisen, yli 100.000 katsojan yleisömassan eteen.

Pressan ohjelmiston nopea muuttuminen kuuluu maaliskuussa julkaistavalta levyltä. Osa konsertin materiaalista sai uuden ja lopullisen nimen, kun yhtye pääsi studioon nauhoittamaan tulevia äänitteitään. Jukka Tolosen säveltämä ”The Bargain” oli Ruissalossa nimetty Frank Robsonin sanoitusten mukaisesti ”Better Move On”, kun taas kitartistin soolo-ohjelmistosta tuttu ”Ramblin’” soitettiin Pressan keikoilla nimellä ”Feel My Way Through” – ja biisin varhaisin versio kuullaan nimenomaan tällä pian julkaistavalla levyllä. Näiden lisäksi pikantti detalji on se, että Tasavallan Presidentin ”Live at Ruisrock 1971” sisältää myös harvinaisen lainakappaleen, jonka julkaisua on odotettu pitkään. Kyseessä yhtyeen on tulkinta Frank Zappan legendaarisesta ”King Kong” -biisistä, joka löytyy nyt vihdoin levytettynä versiona.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tasavallan Presidentin ”Live at Ruisrock 1971” ilmestyy 1.3.2024 tuplavinyylinä sekä tupla-CD:nä. Molemmat ovat nyt tilattavissa ennakkoon Svart Recordsin verkkokaupasta, josta löytyy myös vain levy-yhtiön omasta verkkokaupasta saatava rajoitettu 150 kappaleen värivinyylipainos.  

Lisäksi kannattaa muistaa, että Wigwam Revisited ja Vesa Aaltonen Prog Band jatkavat tästä viikosta eteenpäin harvinaislaatuista yhteiskiertuettaan esittäen Wigwamin ja Tasavallan Presidentin tuotantoa. Yhtyeiden huippumuusikoiden lisäksi molemmissa kokoonpanoissa esiintyy Wigwamin tunnetuimmasta kokoonpanosta tutuksi tullut Jukka Gustavson sekä Tasavallan Presidentti -yhtyeen toinen perustajajäsen ja harvoin keikkalavoille nouseva Jukka Tolonen.

Wigwam Revisited + Vesa Aaltonen Prog Band plays Wigwam & Tasavallan Presidentti:
16.11. Turku, Logomo, Teatro-Sali
17.11. Tampere, G Livelab
18.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
25.11. Imatra, Virta-Sali
26.11. Jyväskylä, Kaupunginteatteri
30.11. Espoo, Sellosali

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat