Swallow the Sun juhlii 20-vuotista taivaltaan juhlakiertueella

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.11.2019

Kitaristi-biisintekijä Juha Raivio keräsi 20 vuotta sitten kasaan bändillisen keskisuomalaisia metallipäitä, joista syntyi nykyään kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu tunnelmametallibändi Swallow the Sun. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu ”The Morning Never Came” julkaistiin vuonna 2003. Yhtye on tähän päivään mennessä julkaissut seitsemän levyä, joista viimeisin ”When A Shadow Is Forced Into the Light” (25.1.2019) saavutti kärkisijan Suomen virallisella albumilistalla. Swallow the Sun juhlii 20-vuotista taivaltaan ”20 Years of Gloom, Beauty and Despair” -nimeä kantavan Suomen-kiertueen merkeissä 13.-29. helmikuuta 2020.

Oli vuosi 2000, kun Raivio pyysi rumpali Pasi Pasasta jäämään Plutonium Orange -bändin treenien jälkeen tsekkaamaan paria doom-biisiä. Ajatuksena oli tehdä demo. Pasasen rinnalle löytyi suolahtelaisia soittajakavereita. Loput soittajat löytyivät jyväskyläläisestä Funeris Nocturnum -bändistä ja line-up oli valmis. Juha Raivio, Pasi Pasanen, Markus Jämsen, Aleksi Munter, Matti Honkonen ja Mikko Kotamäki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhden demon sijaan yhtyeen historia on kirjoitettu nyt 20 vuoden mittaiseksi. Kymmenen julkaistua albumia (mukaan luettuna yksi triplalevy ja kokonaiskestoltaan albumin mittainen ”Plague of Butterflies -EP), yli 800 keikkaa, 13 Euroopan-kiertuetta ja kahdeksan Amerikan-kiertuetta. Pistokeikkoja yhtye on tehnyt esimerkiksi Japanissa, Kiinassa, Israelissa ja Etelä-Amerikassa.

Vuosien varrella yhtyeessä on ollut joitakin miehistövaihdoksia. Pasi Pasasen jälkeen rumpalina vaikutti vuosina 2009-2015 Kai Hahto ja vuodesta 2015 lähtien rumpuja on soittanut Juuso Raatikainen. Kosketinsoittaja Aleksi Munter lopetti bändissä 2016 ja viimeisen levyn myötä koskettimia ja taustalauluja hoitamaan siirtyi Jaani Peuhu. Kitaristi Markus Jämsen lopetti 2018, minkä seurauksena satunnaisesti jo aiemmin bändissä kitaratuurauksia tehnyt Juho Räihä vakiinnutti paikkansa bändissä.

”20 Years of Gloom, Beauty and Despair” -kiertue kattaa kymmenen paikkakuntaa alkaen Lahden Möysä-klubilta 13. helmikuuta ja päättyen luonnollisesti yhtyeen kotilauteille, Jyväskylän Lutakkoon 29. helmikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

13.2.2020 Möysä, Lahti (liput)
14.2.2020 Apollo, Turku (liput)
15.2.2020 Rytmikorjaamo, Seinäjoki (liput)
20.2.2020 Tapper, Tallinna (liput)
21.2.2020 Klubi, Tampere (liput)
22.2.2020 WS Arena, Vaasa (liput)
26.2.2020 Tavastia, Helsinki (liput)
27.2.2020 Nuijamies, Lappeenranta (liput)
28.2.2020 Teatria, Oulu (liput)
29.2.2020 Lutakko, Jyväskylä (liput)

Juhlakeikat rakentuvat kahdesta osasta; ensimmäisellä puoliskolla kuullaan ”Songs From the North” -triplajulkaisun akustinen ”Beauty” -levy, jossa bändin lisäksi lavalla nähdään jousikvartetti. Akustista puoliskoa seuraa pieni hengähdystauko, jonka jälkeen keikkailtaa jatkaa perinteisempi Swallow the Sun -keikka, rakentuen fanien toiveiden mukaisesti. Toiveita keikan sisältöön yhtye kyselee virallisella Facebook-sivullaan, joten ota yhtyeen sosiaalinen media aktiiviseen seurantaan.

Liput kiertueen keikoille tulevat myyntiin perjantaina 29. marraskuuta 2019 klo 09:00. Keikkakohtaiset lipputiedot ja aikataulut löytyvät tapahtumapaikkojen sivustoilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat