Swallow the Sunin hartaat kenraaliharjoitukset Lahden Möysällä 13.2.2020
Juha Raivion luotsaama Swallow the Sun on kuulunut musiikkimakuni kulmakiviin vuonna 2012 ilmestyneestä ”Emerald Forest and the Blackbird” -albumista saakka. Tästä huolimatta ensireaktioni pari päivää sitten käynnistyneen 20-vuotisjuhlakiertueen julkistamiseen oli epäilys siitä, osallistuisinko itse ollenkaan. Keikkapäivät eivät aluksi tuntuneet sopivan kalenteriini, ja muutenkin olen ylikulutuksen myötä alkanut kehittää itselleni orastavaa ähkyä yhtyettä kohtaan viime vuosina. Luvassa oli kuitenkin spesiaalikeikka kahdella setillä, joista ensimmäinen soitettaisiin pääosin akustisesti jousikvartetin kera ja toisella kuultaisiin fanien valitsemia kappaleita koko yhtyeen uran ajalta. Olin lisäksi kuullut positiivista puheensorinaa Möysästä keikkapaikkana, joten näillä porkkanoilla sain itseni houkuteltua Lahteen ”20 Years of Gloom, Beauty and Despair” -rundin avauskeikalle.
Saapuessani Möysälle pariakymmentä minuuttia vaille ilmoitettua aloitusaikaa tilanne oli sikäli masentava, että yleisöä oli paikalla juuri niin vähän kuin arki-illan keikalta voi pelätäkin. Velat saataviksi kääntäen voisi todeta, että eipä ainakaan tarvinnut jonottaa mihinkään, ja istumaankin pääsi selkää ja jalkoja lepuuttamaan aina kun halusi. Keikka alkoi täsmällisesti iltakahdeksalta, mihin mennessä yleisöäkin oli kertynyt jo niin, että pahimmilta kiusallisuuden tunteilta säästyttiin.
Keikan kaksiosainen luonne oli jo etukäteen tiedossa, ja niinpä yllätysten vartomisen sijaan ”Songs From the North” -levykolmikon kakkososan esittelevän ensimmäisen setin aikana saattoi keskittyä puhtaasti itse musiikista nauttimiseen. Mustaan pipoon, puvuntakkiin ja farkkuihin sonnustautuneen solistin Mikko Kotamäen jättäessä välispiikit väliin sai musiikki puhua puolestaan lähes keskeytyksettä, luonnollisia viritystaukoja lukuunottamatta. Yhtyeen mukanaan tuoma jousikvartetti sulautui vähäeleisesti bändin taustalle, ja parhaiten lisämusikanttien tuoma lisäarvo kuului instrumentaalikappaleessa ”66°50′N, 28°40′E”. Koordinaatit viittaavat siis Sallan kuntaan, jos sitä ei joku yhtyeen fani vielä tiennyt. Toinen akustisen setin huippuhetki oli iskelmäinen ja Juho Räihän maltillista sähkökitarointia sisältänyt ”Autumn Fire”. ”Before the Summer Diesin” viimeisten sointujen myötä yleisö ja yhtye pääsivät hengähdystauolle, joka venähti lopulta lähes neljäkymmentäminuuttiseksi.
Mainos päättyy
Niin hienoa katseltavaa ja kuunneltavaa kuin ensimmäinen setti oli ollutkin, koitti itselleni illan odotetuin hetki akustisten soittimien vaihtuessa sähköisiksi perinteisemmän Swallow the Sun -keikan merkiksi. Keikan jälkipuolisko koostui nimittäin fanien Facebookissa äänestämistä kappaleista, enkä itse ollut seurannut kyseistä prosessia, joten yllätyksiä oli odotuksieni mukaan luvassa. Yllätyksiähän sieltä lopulta tulikin, joskaan kakkossetin avannut ”The Giant” ei vielä sellainen ollut. Sen sijaan jo toisena kuultu ”Falling World” väänsi suupielet hyväksyvään hymyyn, sillä en odottanut tämän helmen päihittävän ”New Moon” -albumin nimikkokappaletta fanikunnan äänestyskäyttäytymisessä. ”Don’t Fall Asleep”, ”Empires of Loneliness” ja ”Cathedral Walls” ovat puolestaan kappaleita, joita en itse olisi nostanut jalustalle omilta albumikokonaisuuksiltaan. Tämä kertookin Swallow the Sunin koko tuotannon tasalaatuisuudesta, joka oli myös avainasemassa keikan jännittävyyden kannalta: kaikkien kappaleiden ollessa enemmän tai hieman vähemmän loisteliaita ei fanien äänestämää settilistaa voinut ennalta arvata. Juho Räihä psyykkasi yleisöltä viimeiset nyrkinpuinnit ”Swallow’n” aikana, ja lyhyen huudatuksen jälkeen yhtye palasi vielä lavalle soittamaan ”Here on the Black Earthin”.
Virallisesti viimetorstainen veto Lahden Möysällä oli ensi-ilta Swallow the Sunin 20-vuotisjuhlakiertueelle, mutta yhtä hyvin sen voi mieltää kenraaliharjoitukseksi tulevaa varten. Ensimmäisen setin aikana vallinneeseen lähes hartaaseen tunnelmaan kesti aikansa tottua, mutta sen jälkeen ilta etenikin vaivattomasti omalla painollaan kohti loppua. Yleisöä oli vähän, mikä toisaalta antoi yhtyeelle mahdollisuuden suhtautua keikkaan vapautuneemmin. Tätä kirjoittaessa nimittäin Tampereen ja Jyväskylän keikat ovat jo loppuunmyytyjä, joten tällaisiin verkkaisempiin iltamiin ei sen enempää yleisön kuin yhtyeenkään ole syytä tottua.
Teksti ja kuvat: Ossi Kumpula
