Sweden Rock Festival julkisti ensi kesän esiintyjiään, nähdäänkö joku näistä Suomessakin?

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 4.11.2015

Sweden Rock 2016Länsinaapurissa kesäkuun 8.-11. päivä järjestettävä Sweden Rock Festival julkisti ensimmäiset 22 esiintyjäänsä ensi kesän tapahtumaan ja Kaaoszinen toimituksessa huomio kiinnittyi etenkin muutamaan todella kovaan kiinnitykseen. Koska valtaosa kotimaan festareista ei ole sen sijaan edes aloittanut vielä julkistamaan ensi kesän esiintyjiä ja esim. Tuskassakin tilaa vielä riittää, niin spekuloimme hetken mahdollisuuksilla.

The Hellacopters - Supershitty to the MaxThe Hellacopters

Garage rockin legenda The Hellacopters tekee Sweden Rockissa paluun keikkalavoille. Yhtyeen keikka tapahtumassa tulee olemaan ensimmäinen kerta, kun yhtyeen alkuperäinen jäsenistö esiintyy yhdessä sitten vuoden 1998. Keikka tulee pohjautumaan The Hellacoptersin debyyttialbumiin ”Supershitty to the Max!”, mikä julkaistiin 20 vuotta sitten. Tämän hetkisten tietojen mukaan keikka Sweden Rockissa tulee olemaan yhtyeen ainoa kertaluontoinen reunion-keikka, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka Dregenin ja kumppaneiden mieli muuttuisi vielä. Epätodennäköiseltä se toki vaikuttaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Twisted sister 1976-2016Twisted Sister

Vuodesta 1972 operoinut yhdysvaltalainen Twisted Sister tekee ensi kesänä viimeisen kiertueensa. Dee Sniderin luotsaama yhtye on tähän mennessä julkistanut neljä esiintymistä viimeisellä kiertueellaan, joista Suomea tällä hetkellä lähimmäksi osuu Sweden Rock Festival. Lisää keikkoja kiertueelle on luonnollisesti vielä julkistamatta, joten onko yksi niistä Suomessa? Come Finland and play Twisted Sister, we wanna rock.

King Diamond vanha kuvaKing Diamond

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

King Diamond on toki vieraillut Suomen festivaaleilla suhteellisen ahkeraan viime vuosina, 2014 Jalometallissa ja 2013 Tuskassa, mutta parhaillaan Amerikan mantereella käynnissä oleva King Diamond-show on jotain ennen näkemätöntä. King Diamond esittää kiertueella uransa kenties legendaarisemman albuminsa ”Abigail” kokonaisuudessaan ja tätä herkkua on ensi kesänä tiedossa ainakin siis Sweden Rockissa. Spekulointi siitä, yltääkö ”Abigail”-kiertue Suomeen asti lienee turhaa, mutta yksi asia lienee jo nyt varmaa. Joko King Diamond tulee Suomeen tai Kaaoszinen toimituksesta eräs toimittaja lähtee Ruotsiin.

Satyricon 1996Satyricon

Norjalaisen black metalin yksi suurimmista nimistä, Satyricon, ei sekään mikään uusi näky kotimaisilla festivaaleilla olisi. Mutta myös Satyriconilla on tiedossa ensi kesäksi spesiaali show, jolla yhtye juhlistaa 20 vuotta täyttävää ”Nemesis Divina” albumiansa. Kyseinen albumi kuullaan siis ainakin Sweden Rockissa kokonaisuudessaan, jos ei siis Suomessa. Toki voisi olettaa, että kyseinen kiertue nähtäisiin Suomessakin asti, sen verran useaan otteeseen Satyricon on täällä viihtynyt.

Lopuksi vielä kaikki Sweden Rock Festivalin tähän mennessä julkistetut esiintyjät:
THE HELLACOPTERS (world-exclusive reunion show), TWISTED SISTER (their final tour, only show in Sweden), KING DIAMOND (performing a special “Abigail” set), AVANTASIA (only show in Sweden), SATYRICON (performing a special “Nemesis Divina” set), BLIND GUARDIAN, LORDI, LOUDNESS, AMARANTHE, MY DYING BRIDE, FINNTROLL, LEGION OF THE DAMNED, DAN REED NETWORK, ROBIN GEORGE & DANGEROUS MUSIC, GUN, ECLIPSE, BONAFIDE, TRIBULATION, DAN BAIRD & HOMEMADE SIN, PEDALENS PÅGAR, TWILIGHT FORCE, KING WITCH… Ja lisää on tulossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy