Sweden Rock 2024

Sweden Rock Festival marssittaa lavoille jälleen vakuuttavasti lähes sata esiintyjää

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 27.4.2024

Etelä-Ruotsissa, Sölvesborgissa järjestettävä Sweden Rock Festival käy tänä vuonna neljättä vuosikymmentä, mutta tahti ei hidastu. Siinä, missä muut joutuvat esiintyjien puutteessa perumaan kekkereitään, ei Ruotsissa näytetä ainakaan julkisuudessa podettavan samoja ongelmia. 

Vuonna 2023 loppuunmyytyä Sweden Rock Festivalia tähdittivät ja tahdittivat muun muassa raskaamman rockin meganimet Def Leppard, Mötley Crüe, Iron Maiden, Deep Purple ja Ghost. Noin 40 000 juhlijaa ympäri maailmaa kansoittaa jälleen festivaalin, ja juhlat ovat matkalla kohti loppuunmyyty-ilmoitusta, sillä ainakin keskiviikon liput ovat jo menneet ihmisten taskuihin. Suomesta pääsee matkaan vielä Elmun kautta (https://www.elmu.fi/matkailu), ja pääsylippujakin on vielä saatavilla sen kautta. 

Lähes sata artistia ja bändiä pitää huolen siitä, että musiikki soi neljänä päivänä aamusta yöhön. Edellisvuoden tapaan kaikki lavat ovat käytössä jo festivaalin avauspäivästä lähtien. Tänä vuonna kaikki päivät soivat tasa-arvoisina, ja keskiviikkona Festival Stagea kurittavat muun muassa Five Finger Death Punch ja Suomeenkin kesällä saapuvat Judas Priest sekä Journey.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suuremmilta peruutuksilta on toistaiseksi vältytty. Ainoastaan mainio Twin Temple on toistaiseksi joutunut perumaan keikkansa, mutta tilalle löydettiin nopeasti aina loistava Lucifer. Festivaaleilla on tänä vuonna tarjolla useampiakin legendaarisia nimiä kuten esimerkiksi aikaisemmin mainittujen lisäksi kauhurockin esi-isä Alice Cooper, tänä vuonna soolona esiintyvä Bruce Dickinson ja Canned Heat. Raskaamman puoleista rockia on vanhaan malliin tarjolla kuitenkin jokaiseen makuun.

Aluetta laajennettiin runsaasti viime vuonna, ja tänäkin vuonna on tarjolla paljon muutakin kuin bändejä. Koko festivaalialue ympäristöineen on itse asiassa kuin pieni kaupunki. Ostoskojuja ja markkina-aluetta on alueen ulkopuolella ja sisällä, myös ruoka- ja juomapuoleen on aina satsattu. Alkoholipolitiikka on ollut Sweden Rock Festivalilla Suomea vapaampaa, eikä olutkarsinoita ole tarvittu, vaikka ikärajoja ei varsinaisesti olekaan.

Kuten raskaamman rockin tapahtumissa yleensäkin on Sweden Rockissa perinteisesti ollut äärimmäisen leppoinen tunnelma niin yleisön kuin henkilökunnankin puolelta, ja turvallisuutta on pidetty prioriteettina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ohessa muutama tärppini festareille:

KESKIVIIKKO 5.6.

Keskiviikon suurimpia nimiä ovat jo mainittu Five Finger Death Punch ja suomalaista osaamista sisältävä Megadeth. Minulle mielenkiintoisimpia nimiä ovat kuitenkin uutta albumia julkaisemassa oleva Michael Schenker Group. Valkoisen Flying V -kitaramallin maestro Schenker on nähty Sweden Rockin lauteilla usein eri kokoonpanojen siivittämänä. Vaikka hän on henkilökohtaisessa elämässään kärsinyt monista ongelmista, ei yksikään näkemäni keikka ole ollut pettymys.

Matti Kärjen johtama death metalin legendoihin luettava Dismember myllyttää jälleen ja on kuulemma ollut reunion-keikoillaan huikeassa iskussa. Bändin ensimmäiset levy ”Like An Ever Flowing Stream” ja ”Indicent And Obscene” ovat silkkaa klassikkokamaa ja epäilemättä myös ajaton ”parisuhde”-anthem ”Skin Her Alive” tulee soimaan Sweden Rockissa. 

Giants Of Rockissa vuonna 1991 epäkiitolliseen asemaan Sepulturan jälkeen joutunut Winger on saanut lokaa niskaansa läpi uran, mutta suosittelen silti tsekkaamaan sen livenä. Yllätys voi olla positiivinen! Kovista muusikoista koostuva bändi aloitti menestyksekkäästi ”tukkametallin” aikakaudella, mutta sitä ei kannata tuomita sen vuoksi, sillä bändin viimeisin levy ”Seven” on ainakin omaan korvaani erittäin vakuuttava.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muita huomionarvoisia nimiä ovat New Yorkin hardcore-kuvioista lähtöisin oleva Biohazard sekä legendaarinen heavy-jyrä ja omien sanojensa mukaan viimeisellä kiertueellaan oleva Cirith Ungol. Unohtaa ei kannata myöskään muinaisen power metalin edelläkävijää Vicious Rumoursia saati ruotsalaista uudemman sukupolven punk pop -edustajaa The Dahmersia.

TORSTAI 6.6.

Yhdysvalloista kotoisin oleva Robinsonin veljesten johtama The Black Crowes ei ole tainnut vierailla Suomessa. Veljekset olivat välillä kovissa riidoissa, mutta sovun löydyttyä on yhtyeen klassinen rock ehdottomasti yksi festivaalin mielenkiintoisimpia nimiä.

Kitaravelho Nuno Bettencourtin ja Van Halenissakin laulaneen Gary Cheronen kipparoima Extreme loi ”More Than Words” -biisillä pohjaa akustisten biisien suosiolle, ja kyseisen biisin tahtiin herkistellään epäilemättä myös Ruotsissa. 

Päivää rokkaavasti piristävät myös tämän vuosituhannen ahkerimpiin Suomen vierailijoihin lukeutuva W.A.S.P. ja Tuskaankin saapuva Slayer-kitaristi Kerry King hänen omalla nimellään esiintyvän bändinsä kanssa. Turkulaisvitsejä todennäköisesti rakastava, norjalaisen black metalin suurimpia nimiä oleva Satyricon manaa esille ainakin musiikillisesti synkempiä pilviä. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

PERJANTAI 7.6.

Perjantaina kannattaa tsekata grindcoren pioneeri Carcass, joka on onnistunut paluunsa jälkeen luomaan vahvaa uutta materiaalia. Vaikka meininki on siistiytynyt alkuaikojen pörinästä, saa keikalla ihan varmasti niskansa kipeäksi päätä heiluttamalla.

Pääesiintyjä Judas Priestin lisäksi perjantai on ruotsalaisjuhlaa, sillä lavalle kiipeävät hard rockin parissa operoiva Treat, viime vuosina läpilyönnin tehnyt vanhoja arvoja kunnioittava Nestor, räyhäkäs The Haunted sekä Ruotsin vanhimpia raskaamman laidan edustajia oleva Heavy Load. Suomalaisten ei tarvitse kuitenkaan hävetä naapurimaalle, sillä kotimaan Battle Beast tykittää varmasti täydellä voimalla. 

LAUANTAI 8.6.

Lauantaina esiintyvä ruotsalainen Avatarium on aluperin Candlemass-sielun Leif Edlingin perustama yhtye, joka on jatkanut elämäänsä jo viiden levyn verran. Yhtyeen keikka on sen laulaja Jennie-Ann Smith keulilla varmasti vaikuttava.

Muun muassa Morbid Angelin keulilta tutun David Vincentin kipparoima Vltimas tekee ärjyä death metalia ja on tällä hetkellä genren tehokkaimpia nimiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minulle yksi viime vuosien kovimpia nimiä on ruotsalainen The Baboon Show. Yhtyeen energinen musiikki ja riehakkaat live-esiintymiset ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen ja suosittelen lisäämään bändin katsottavien bändien listalle. Bändi yhdistelee oivasti hard rockin elementtejä menevään ja punkahtavaan rockiin.

Lauantaina vauhtia, itseironiaa ja sopivaa säädyttömyyttä tarjoilee Steel Panther. Hyssyttelyä ei tarvinne myöskään syksyllä Suomeen saapuvan Painin keikalla. Ruotsalaista osaamista edustaa myös mukaansatempaava Hammerfall, eikä sovi unohtaa sinivalkoisia värejä tarjoavaa Beast In Blackia. Suosittelen vielä tsekkaamaan vakuuttavasti jyräävän High On Firen

Sweden Rockissa on myös paljon uusia nousevia bändejä, joista olen vuosien varrella löytänyt monta uutta suosikkia, joten kannattaa olla silmät ja korvat auki.

www.swedenrock.com

Luetuimmat

Uusimmat