Sweden Rock festival Live Nation Swedenin omistukseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.11.2016

twisted-sister-sweden-rock-9672Live Nation Sweden Oy on hankkinut enemmistöosuuden Sweden Rock Festival Oy:sta. Kaupan myötä Live Nation laajentuu festivaalipuolella ja Sweden Rock saa vahvan kansainvälisen omistajan myötä mahdollisuuden kasvattaa asemaansa entisestään.

Live Nation Sweden Oy ja Sweden Rock Festival Oy ovat keskustelleet mahdollisesta yhteistyöstä jo jonkin aikaa, ja nyt on varmistunut, että Live Nation ostaa enemmistöosuuden Sweden Rock Festivalin osakkeista.

”Olemme valtavan iloisia sopimuksesta”
, kertoo Mats Natvig, Sweden Rock Festival Oy:n toimitusjohtaja. ”Olemme jatkuvasti kehittäneet Sweden Rock Festivalin sisältöä, palvelua ja turvallisuutta jo yli 20 vuoden ajan. Yhteistyö Live Nationin kanssa antaa meille parhaat edellytykset kehittää festivaaliamme tulevaisuudessa.”

Martin Forssman, Sweden Rock Festival Oy:n esiintyjäbuukkauksista vastaava varatoimitusjohtaja, jatkaa: ”Livepuolella kehitys kulkee siihen suuntaan, että muutamat isot toimijat buukkaavat esiintyjät useisiin maihin pitkällä aikavälillä, ja tässä tilanteessa uskommekin, että yhteistyökumppanuus Live Nation kanssa tulee meille oikeaan aikaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Thomas Johansson, Live Nationin Chairman International Music, kertoo: ”Sweden Rock on tehnyt fantastista työtä ja ollut yksi Ruotsin parhaimpia ja rakastetuimpia festivaaleja vuosien ajan. Olemmekin erittäin iloisia saadessamme mahdollisuuden työskennellä heidän kanssaan ja kehittää festivaalia entisestään.”

Carl Pernow, Live Nation Nordicin President, jatkaa: ”Olen ylpeä siitä, että saamme nyt lisätä Sweden Rockin meidän jo entisestään vahvaan festivaali-portfolioomme. Tapa, jolla tiimi Sweden Rockin takana on kehittänyt festivaalia, on vaikuttava.”

Festivaalia pyöritetään jatkossa entiseen malliin
Omistajamuutos ei vaikuta Sweden Rock Festivalin toimintaan. Yhtiö ja festivaali tulevat toimimaan entiseen malliin samalla henkilökunnalla ja johdolla. Sekä festivaali että sen pääkonttori pysyvät Sölvesborgissa, musiikillinen suunta pysyy samana ja Sweden Rockin buukkaustiimi jatkaa artistien buukkausta festivaalille, mutta nyt Live Nationin tiimin avulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaalin päivämäärät on lyöty lukkoon ja se järjestetään tuttuun tapaan neljänä päivänä, kaksi viikonloppua ennen Juhannusta, joka tarkoittaa vuonna 2017 7.-10. kesäkuuta.

Aerosmith on ensimmäinen vahvistettu esiintyjä ensi kesän festivaalille. Lisää artisteja julkistetaan 24. marraskuuta, ja samalla alkaa festivaalin lipunmyynti.

Sweden Rock Festival Oy
Sweden Rock Festival Oy juhlisti 25-vuotisjuhlavuottaan viime kesänä. Festivaali houkuttelee vuosittain 33 000 kävijää Blekingen Sölvesborgiin, jossa 80 artistia esiintyy viidellä lavalla neljän päivän aikana. Yhtiö on myös aktiivinen sähköisessä liiketoiminnassa, omien alkoholituotteiden myymisessä Systembolagetin kautta sekä muissa tapahtumissa. Lisätiedot: www.swedenrock.com

Live Nation Sweden Oy
Live Nation Sweden on Ruotsin suurin konserttijärjestäjä ja ohjelmatoimisto. Live Nation tekee vuosittain yli 2000 konserttia Ruotsissa ja tuottaa mm. Way Out West ja Summerburst -festivaaleja. Live Nation Sweden on osa maailman johtavaa live-viihteen yhtiötä Live Nation Entertainmentia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaali-portfolia kasvattaessaan Live Nation Entertainmentille tärkein avaintekijä on ollut monipuolisuus. Live Nation tuottaa yli 80 kansainvälistä festivaalia, mm. Gorvernors Ballia, Lollapaloozaa, Bonnaroota, Austin City Limitsiä, Electric Daisy Carnivalia, T in the Parkia, Readingia, Leedsia, Rock Werchteria ja monia muita. Yli puolet mailman 25 tärkeimmästä festivaalista on Live Nationin tuottamia.

“Ainutlaatuisesta musiikkikulttuurista uskolliseen fanijoukkoon, Sweden Rock Festivalilla on kaikki ominaisuudet, jota edellytämme festivaalilta”
, kertoo John Reid, Live Nation Europen President Concerts. ”Se on mahtava lisä Live Nationin kansainväliseen festivaalitarjontaan.”

LISÄTIEDOT:

www.livenation.se
www.swedenrock.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat