Swiss Desecration – eli pitkä viikonloppu Desecrated Groundsin kanssa Sveitsissä osa 1/2
Marraskuussa 2016 helsinkiläinen Desecrated Grounds on keikalla Tallinnassa, jossa he tapaavat sveitsiläisen promoottorin, joka innostuu heidän musiikistaan. Syyskuussa 2017 Desecrated Grounds on lähdössä samaisen promoottorin avustuksella kahdelle keikalle Sveitsiin. Kaaoszinen edustuksella oli ilo ja kunnia olla mukana seuraamassa ja raportoimassa tätä neljän päivän mittaista keikkareissua tuonne käkikellojen, juuston, suklaan ja – hieman yllättäen – kirsikkapontikan maahan.
Torstai: ”Ykkösluokan meininki!”
Mainos päättyy
Helsinki–Vantaan-lentokentällä sijaitsevassa Finnair Loungessa istuskelee porukka, joka ei oikein tunnu kuuluvan muuten pukumiehiä pullollaan olevaan tilaan. Tuo porukka on neljä viidesosaa Desecrated Groundsista, helsinkiläisestä death/thrash-bändistä, joka odottaa malttamattomana lähtöä Sveitsiin. Ruoan ja virvokkeiden äärellä käymme äijien kanssa hieman läpi sitä, miten tähän tilanteeseen tultu.
”Kieroutunut yhdistelmä Panteraa, Cannibal Corpsen rujoutta ja Abortedin päättäväisyyttä”, eli Desecrated Grounds, sai alkunsa vuonna 2014, kun kitaristi ja yhtyeen pääbiisintekijä Keijo kyllästyi silloiseen stoner-projektiinsa ja alkoi tehdä rankempia biisejä. Tuolloin mukana olivat myös nykyisinkin remmissä oleva basisti Jere Sjöblom ja sittemmin bändistä pois jäänyt rumpali Pasi. Laulajaa etsiskeltiin perinteisesti muusikoiden.netin kautta. Pestiä haki Jussi Salminen, joka käskettiinkin heti tositoimiin: ”Sanota, ja tuu laulaa nää kolme biisiä!”
Jussi tarttui hieman epätavalliseen haasteeseen, mutta selvisi siitä kunnialla, koska vokalistin paikka irtosi. Pasin lähdettyä bändi oli jonkin aikaa ilman rumpalia, kunnes Tapio Christiansen löytyi (jälleen) muusikoiden.netin kautta. ”Katottiin vähän, että just, just, kun se kaarsi Mersulla ja puku päällä siihen pihaan – suoraan duunista kun tuli.” Tapion kannuttelutaidot kuitenkin vakuuttivat, ja bändissä oli taas rumpali. Viimeisin täydentävä lisäys tehtiin kuluvan vuoden alussa, kun Erno Hulkkonen liittyi bändiin toiseksi kitaristiksi. Soundiin saatiin lisää kaivattua massaa ja aikaiseksi kunnon kitaravalli. Tällä kokoonpanolla siis mennään, ja palaset tuntuvatkin olevan kohdallaan henkilökemioita myöten.
Kuten jo sanottu Sveitsin-keikat irtosivat sattuman kautta, kun bändi kohtasi Etelä-Helsing— siis Tallinnassa keikalla ollessaan sveitsiläisen promoottorin, joka tykästyi bändin musiikkiin ja meininkiin. Kontaktien luominen onkin melko lailla kaikki kaikessa musiikkimaailmassa, eikä se liene kenellekään mikään yllätys… Uusia kontakteja ja keikkamahdollisuuksia lähdettiin hakemaan myös Sveitsiin – soittamisen ja hauskanpidon lisäksi. Alppihattu ja käkikello olivat myös toivelistalla, mutta valitettavasti kumpaakaan ei tainnut lopulta tarttua kellekään mukaan.
Nyt onkin oivallinen hetki lähteä keikkailemaan ja niittämään mainetta ulkomaita myöten, sillä bändi julkaisi aivan äskettäin omakustanteena debyytti-albuminsa ”Lord of Insects”, jonka voi kuunnella esimerkiksi YouTubesta tai Spotifysta. Albumi nauhoitettiin Suomenlinnan studioilla, mikä oli omanlaisensa operaatio muun muassa rumpujen sinne roudaamisen osalta… Viimeisen silauksen tiukalle ja tyylikkäälle paketille antoi Facebookin kautta löytyneen taiteilija Roberto Todericon kansitaide. Sama pätevä tyyppi hoiti niin taittoprosessin kuin paitaprintinkin edulliseen hintaan, eikä hänen työstään löydy moitteen sijaa. Albumin julkkareita juhlittiin syyskuun 8. päivä Helsingin Semifinalissa, jossa oli bändin mukaan erinomainen meininki. Sveitsin-keikkojen jälkeen keikkakalenteri näyttää hyvältä myös loppuvuoden osalta.
Siirrytään kuitenkin takaisin sinne Helsinki–Vantaalle. Odotteluajan mentyä leppoisasti jutustelun ja itsensä ravitsemisen merkeissä on aika nousta koneeseen. Vajaat kolme tuntia kestäneen ja loppua kohden hieman töyssyisen lennon jälkeen konkkaronkka saapuu Zürichiin. Kentällä silmiin osuu ensimmäisenä jonkin pankkiiriliikkeen mainos, ja sveitsiläiset stereotypiat heräävät eloon. Zürichistä matkaa jatketaan promoottori Heinzin kyydillä hänen kotiinsa, joka sijaitsee kohtuullisen ajomatkan päässä, ja jossa majoitumme viikonlopun ajan.
Kukaan ei osannut odottaa, miten hienoissa ja mukavissa puitteissa majoittuisimmekaan! Kolmikerroksinen, kotoisa puutalo maissipeltojen, metsien ja kukkuloiden keskellä kirvoittaa vieraissa ihastuneita huokauksia. Tuloiltana meitä hemmotellaan vielä perinteisellä sveitsiläisellä fondue-illallisella, jonka kylkeen kuuluu myös paikallista kotipolttoista kirsikkaviinaa. Parempaa tervetuliaisvastaanottoa ei olisi kukaan voinut varmasti toivoa! Ilta jatkuukin melkein aamuun saakka.
Mainos päättyy
Perjantai: ”Arvaa mitä tässä drinkissä on? Kaljaa, siideriä ja vodkaa.”
Tervetuliaisistujaisia seuraavana aamuna herään sikojen röhkimiseen. En viittaa tällä bändin jätkiin, vaan majapaikan vieressä on oikeasti sikatila. On ensimmäinen keikkapäivä mutta ennen iltaa on tarkoitus käydä Luzernissa syömässä ja hakemassa bändin viimeinenkin jäsen mukaan ilonpitoon. Luzern on yksi Sveitsin kauneimmista kaupungeista, mihin on helppo yhtyä kaupungin levittäytyessä silmien eteen nättinä kuin morsian.
Keijo on ehtinyt Zürichin kentältä junaan ja menemme häntä asemalle vastaan. Muilla on selvästi ollut Keijoa jo ikävä, sen verran lämminhenkisesti hänet otetaan vastaan. Koko porukan ollessa vihdoin koossa suuntaamme syömään paikalliseen panimoravintolaan. Itsellä tuntuu vielä eilinen juusto- ja pontikkafest sen verran täpäkästi ruhossa, että makkaroiden alas saamisessa on oma hommansa. Muille perinteinen sveitsiläinen ruoka tuntuu maittavan mainiosti.
Luzern-retken ja lepotauon jälkeen on aika siirtyä kohti ensimmäistä keikkapaikkaa. Venuena toimii tänä iltana Kulturwerk 118, joka sijaitsee Surseessa, hyvin lyhyen ajomatkan päässä majapaikastamme. Huomionarvoista on, että ilmeisesti koko homma toimii tässä paikassa vapaaehtoisvoimin – ja hyvin toimiikin! Järjestelyt ovat ensiluokkaiset, ja kaikki toimii kuin rasvattu. Ei tarvitse kuin niin sanotusti istua valmiiseen pöytään. Voisivat jotkut suomalaisetkin keikkajärjestäjät mennä Sveitsiin oppiin.
Mainos päättyy
Jokainen keikkojen järjestämisen kanssa tekemisissä ollut tietää, että roudauksen ja säätämisen lisäksi suuri osa keikkapäivästä on vain odottelua, niin myös tälläkin reissulla. Tupakkaa palaa, ja huono läppä lentää. Lopulta päästään kuitenkin iltaan ja parhaaseen osaan, eli itse keikkaan. Tänään Desecrated Grounds pääsee avaamaan iltamat. Ennen keikkaa tunnelma on odottavainen, ja settilistaan tehdään vielä viime hetken muutoksia. Minuutteja ennen keikkaa yleisömäärä on vielä hyvin vähäinen, mutta tilanne alkaa korjaantua keikan edetessä. Lopulta katsojia on ihan mukavasti. Kun ensimmäinen biisi lähtee käyntiin, ja Jussi avaa suunsa ensimmäisen kerran, on yleisön reaktio kutakuinkin ”hui, mitä vittua?!” Bändi kertookin hakevansa tietynlaista vaaran tunnetta live-esiintymisissään, ja siinä he todella onnistuvat. Erityisesti Jussi on uhkaava ilmestys mustassa hupussaan ja hirttosilmukkakravatissaan. Hänen esiintymisensä on niin fyysistä ja intensiivistä, ettei siitä voi olla vaikuttumatta. Hänen murinansa soundi täydentää vielä tätä mykistävää vaikutelmaa. DG:n liveolemus ei ole kuitenkaan mitään teatteria, vaan pääosassa ovat tiukka soitto ja toimivat biisit, eli musiikki itse. Selkeästi myös surseelainen yleisö arvostaa tätä.
DG:n lisäksi Kulturwerkissä saadaan nauttia myös kahden muun bändin esityksistä. Illan toinen akti Hellavista tulee Itävallasta. Musiikki onnistuu olemaan yhtä aikaa toisaalta karmeaa sekametelisoppaa ja toisaalta vinksahtaneen kutkuttavaa metelöintiä. Bändin ehdottomasti kiinnostavin elementti on heidän kosketinsoittajansa, jollaista tällaisissa groove/thrash-bändeissä harvoin tapaa. Yhdessä miehessä tuntuu olevan enemmän energiaa kuin koko pitäjässä yhteensä, ja hänen ilkamointiaan onkin erittäin viihdyttävää seurata. Syna on hänen mielestään selkeästi lyömäsoitin, ja sitä voi soittaa myös muilla ruumiinosilla kuin vain sormilla.
Viimeisenä kuullaan Exitiä, joka on Surseessa kotikentällään tai jopa kotiklubillaan, minkä kyllä huomaa niin yleisöstä kuin bändistäkin. Oma osuutensa asiaan on tietysti myös sillä, että kello alkaa olla paljon, ja porukka on ehtinyt juoda itsensä riehakkaaksi. Exitin ammattimaista ja välillä jopa turhan vakavan oloista meininkiä katsellessa ja kuunnellessa tulee vähän ”tämä on tällaista setämetallia” -olo, mutta vahvaa jyystöä se silti on.
Livemusiikin loputtua bileet, näkökulmasta riippuen, joko jatkuvat tai vasta alkavat kunnolla. Sen lisäksi, että viihtyisällä backstagella on jo koko illan ollut jääkaappi jatkuvasti täynnä olutta, saa esiintyjille annetuilla rannekkeilla vielä tiskiltä ilmaiseksi niin paljon juotavaa kuin napa vetää. Lopputuloksen voi ehkä jokainen arvata. Kaikki kuitenkin selvisivät hengissä keikoista ja niiden jälkimeiningeistä. Seuraava aamu ja päivä olivatkin sitten rauhallisempia, ja loppureissusta voit lukea lisää piakkoin ilmestyvästä raportin toisesta osasta.
Mainos päättyy
Teksti ja kuvat: Anna-Leena Harinen
DG Facebookissa
DG Instagramissa
DG:n YouTube-kanava
