”Syksyn sävelet” – näillä kappaleilla lisää tunnelmaa syysiltoihin
Kesä ohitti meidät jo aika päiviä sitten, ja parhaillaan nautimmekin syksyn tarjoamasta rauhallisesta tunnelmasta, luonnon kauniista väreistä ja ihastuttavan raikkaasta ilmasta. Samalla kyllä kärsimme jo kylmistä aamuista jääkalikoiksi muuttuneiden autojemme parissa, ja satunnaisista pikaisista loskahelveteistä ärräpäiden lennellessä, mutta suurimmilta osin olemme vielä voiton puolella.
Vielä on aikaa (ainakin toivottavasti) ennen kuin se pahamaineinen, Game Of Thronesissakin usein manattu, talvi saapuu keskuuteemme. Sitä ennen meidän syysihmisten on parasta ottaa irti kaikki, mitä vain vielä pystymme tästä upeasta vuodenajasta saamaan. Olitpa sitten lenkkeilemässä luonnon helmassa ruskan sävyttämänä, kadun varrella putoavien lehtien keskellä tai vaikka omassa olohuoneessasi kynttilöiden äärellä, kruunaantuvat nämä hetket tunnelmaan istuvalla musiikilla.
Kaaoszinen toimittaja teki pienen tilastotutkimuksen siitä, mitkä kappaleet rokkipuolelta kuluvat eniten hänen kasettisoittimessaan syksyisin, ja valitsi niistä yhdeksän teosta, jotka ovat listattuna tässä artikkelissa. Kappaleet eivät kaikki suoranaisesti ole välttämättä syysaiheisia, mutta jokin niiden sävelissä vain istuu yksi yhteen vallitsevan tunnelman kanssa. Ota alla olevat sävellykset haltuun ja lähde vaikka paikalliselle pururadalle testaamaan, kuinka hyvin nuotit ympärillä vallitsevaan miljööhön istuvat.
Pahoittelumme! Vaikka kyseessä onkin teema ”Syksyn sävelet”, ei alla oleva kappalelistaus sisällä yhtäkään Lea Lavenin, Janne Tulkin tai edes Juice Leskisen kappaletta.
Mercenary –Isolation
The Cure –The Last Days of Summer
Nightwish –Sleeping Sun
Mokoma –Marras
Katatonia –Lethean
Ghost –He Is
Guns N’ Roses -November Rain
Type O Negative –Love You To Death
Iron Maiden –Fear Of The Dark
Mitkä kappaleet olisivat sinun henkilökohtaisia ”Syksyn säveliä”? Olemme kiinnostuneita myös lukijoiden vastaavanlaisista soittolistoista.