Sylosiksella on kaikki edellytykset nousta seuraavaksi huippusarjan metalliyhtyeeksi ”Cycle of Sufferingin” myötä

Kovin harva metalliyhtye tuntuu nykyään omaavan niitä aineksia, joita vaaditaan kansainvälisen metallisuuruuden asemaan pääsemiseen. Bändejä on aina vain enemmän ja joukosta on yhä hankalampaa erottua. Modernissa metallissa tapahtuu paljon kilpavarustelua, jossa katsotaan, kuka pystyy virittämään matalammalle, ja keneltä löytyy raskaimmat riffit.

Vuonna 2000 perustettu ja vuonna 2008 levytyskantaan astunut Sylosis ei ole kuitenkaan lähtenyt mukaan kilpavarusteluun. Yhtyeen tuotannosta taitaa löytyä vain pari vaivaista kappaletta, joissa vire on matalampi kuin kitaran standardi E-vire, ja silloinkin matalaa kieltä on tiputettu vain kokosävelen verran alas drop D -vireeseen. Sen lisäksi bändi nojaa itsevarmasti ja hyvällä menestyksellä myös thrash metal -vaikutteisiin ja riffittelyyn, joka saa joka kerta miettimään, että ”miten näin raskaalta voikaan kuulostaa virittämättä kitaraa muiden tavoin alemmas”.

Tuoreella ”Cycle of Suffering” -albumillaan Sylosis on selvästi päättänyt kerätä yhteen kaikki parhaat puolensa ja vahvistaa niitä samalla, kun sen tuotannon kenties ne vähemmän toimivat seikat on jätetty leikkauspöydälle. Levy on täynnä nopeita kappaleita, joissa kitaraosuudet vuorottelevat nopeiden riffipunosten, piiskaavan tasaisten iskujen ja melodisemman kudoksen välillä. Kitarakaksikon soitto on saumatonta ja toisiaan täydentävää varsin tyylikkäällä tavalla, joka ei ole aina itsestään selvää.

Bändin monipuolisesta riffikeitaasta antaa hyvän esimerkin jo etukäteen julkaistu kappale ”I Sever”, josta löytyy iso liuta Sylosiksen käyttämiä kikkoja. Kappale alkaa akustisella introlla, josta se kehittyy thrash metal -riffiin ja siitä jälleen melodiseen lead-linjaan, jota täydentää tasainen voimasointumatto. Myöhemmin kappaleesta löytyy simppelimpää rytmittelyä ja melodinen soolo.

Tietyt elementit ovat saaneet albumin kappaleissa kuitenkin entistä enemmän vahvistusta selkeämmän fokuksen myötä. ”Cycle of Suffering” sisältää esimerkiksi todella paljon vaikutteita erityisesti Gojiralta ja Triviumilta sekä yllättäen myös Mastodonilta. Ranskan suurimmasta metalliyhtyeestä muistuttavia kitaraosuuksia löytyy esimerkiksi kappaleista ”Empty Prophets”, ”Cycle of Suffering” ja ”Calcified”, joista jälkimmäinen on loistava esimerkki myös siitä, miten yhtye osaa niin halutessaan säveltää täsmäosuman, joka nousee varmasti bändin suosituimpiin kappaleisiin. Juuri sen tyylisiä kappaleita yhtyeeltä toivoisi enemmänkin; melodisia, tarttuvia, raskaita ja täysin otteeseensa kietovia.

Pieniä lisäyksiä sävellyksiin ovat kosketinsoitinosuudet, joita on toki vähän, mutta jotka tuovat kappaleisiin sen pienen määrän levyn kaipaamaa sointivärillistä rikkautta. Sen kuulee hyvin kappaleissa ”Invidia” sekä albumin päätöskappaleessa ”Abandon”, joka on selvästi yksi albumin erottuvimmista kappaleista rauhallisella tunnelmallaan ja puhtailla vokaaliosuuksillaan. Kyseinen kappale on loistava päätös albumille.

Tässä arviossa on puhuttu paljon Sylosiksen kitaratyöskentelystä, koska yhtye on nimenomaan hyvin kitara- ja riffipainotteista metallia. Muutkin elementit ansaitsevat kuitenkin tarkastelua: Laulaja Josh Middletonin vokaaliosuudet on toteutettu voimalla ja painolla, ja vaikka niissä ei olekaan karjuntojen osalta mitään erityisen persoonallista, ajavat ne asiansa paremmin kuin hyvin tämän tyylisessä musiikissa. Basisti Carl Parnell ei tämän tyylisessä musiikissa tunge varsinaisesti soitollaan läpi, vaan hän pysyy miksauksessa taskussa rumpujen ja kitaran kanssa. Olisi hieno kuulla jonkinlaista kontrastia kitaristien kepittämiselle, mutta toisaalta sooninen tila on tämän kaltaisessa metallissa todella pieni. Rumpali Ali Richardson hoitaa oman tonttinsa rautaisella ammattitaidolla, ja hän tietää, milloin fillata ja milloin ajaa kappaletta vielä kovemmalla vaihteella.

Sylosis on onnistunut tekemään”Cycle of Sufferingilla” uransa eheimmän albumikokonaisuuden, joka on samalla myös selvästi yhtyeen vahvin. Bändi on panostanut siihen, että kappaleet tuntuvat iskeviltä, ja että niissä on jotain omaa, vaikka reseptistä ei kauas hortoiltaisikaan. Albumi on koko mitaltaan yhtenevä, ja sillä on onnistuttu kastamaan varpaita entistä enemmän melodisuuteen ja tarttuvuuteen. Juuri nämä seikat erottavat Sylosiksen Revocationin kaltaisista riffijunista, joilta löytyy paljon teknistä osaamista ja kitaristeja tyydyttäviä soitto-osuuksia mutta ei sellaisia kappaleita, joita väki haluaisi kuulla suurilla festareilla. Tämän albumin myötä Sylosis on osoittanut, että sillä on potentiaalia nousta seuraavaksi kovan sarjan yhtyeeksi Gojiran ja Triviumin joukkoon.

8/10

Kappalelista:

  1. Empty Prophets
  2. I Sever
  3. Cycle of Suffering
  4. Shield
  5. Calcified
  6. Invidia
  7. Idle Hands
  8. Apex of Disdain
  9. Arms Like a Noose
  10. Devils In Their Eyes
  11. Disintegrate
  12. Abandon

Kommentoi julkaisua