Sylosis

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.1.2015

Sylosis 2014Englantilainen uudemman koulukunnan heavy metallia soittava Sylosis julkaisee uuden albuminsa nimeltä „Dormant Hear“ tammikuun 12. Nuclear Blast Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti puhelimella yhtyeen vokalisti-kitaristi Josh Middletonin, joka kertoi meille hieman kuluneesta vuodesta sekä tietenkin yhtyeen tulevasta albumista. Miehen haastattelun voit lukea tästä:

Terve. Kuinkas vuosi 2014 on sujunut itselläsi ja yhtyeellä?

Josh Middleton: Aloimme nauhoittaa „Dormant Hear“ -albumia maaliskuussa ja saatuamme albumin nauhoitukset lähes valmiiksi huhtikuussa lähdimme kiertuelle Eurooppaan DevilDriverin lämppärinä. Tämän jälkeen olemme soittaneet vain muutamalla festarilla ja valmistelleet uutta albumiamme tammikuun julkaisua varten. Kuten varmaan olet huomannut, vaihdoimme kesän aikana myös rumpaliamme, mutta onneksi tämä muutos oli kaikin puolin helppo meille.  Löysimme Rob Callardin tilalle oikeastaan heti Ali Richardsonin, joten kaikki sujui yllättävän helposti. Kokonaisuudessaan vuosi on siis ollut meille todella hyvä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soittelen Suomesta ja viimeksi olitte täällä Killswitch Engagen lämppärinä noin vuosi sitten. Onko itselläsi Suomeen liittyen mitään hyviä muistoja, joita haluaisit meille jakaa?

Josh Middleton: Ollakseni täysin rehellinen voin kertoa, että minulla on tuosta kiertueesta oikeastaan pelkästään positiivisia muistoja. Muistan myös keikan Suomessa, mutta koska noita keikkoja oli niin paljon putkeen, alkaa muisti jo hieman pätkiä siinä, missä maassa mikäkin keikka soitettiin. En siis osaa eritellä tuota keikkaa erikseen.  Soitimme vuonna 2011 muistaakseni Sonispheressä Suomessa ja tuo keikka oli huikea.  Muistan yleisön olleen mukana aikaisesta soittoajasta huolimatta ja kaikilla tuntui olevan siellä hauskaa. Olisi mukava päästä soittamaan Suomeen muutama keikka putkeen, että pääsisi tutustumaan myös maahan paremmin. Nuo yksittäiset keikat kun pakkaavat olemaan sitä, että heräät maasta, soitat keikan ja sitten onkin aika jatkaa matkaa seuraavaa maata kohden.

Teiltä on tulossa uusi albumi nimeltä „Dormant Heart“ tammikuussa Nuclear Blast Recordsin kautta. Mistä yleensä saatte ideoita uusiin kappaleisiin ja miten tämän albumin tekeminen teiltä sujui?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sylosis Dormant Heart 2014Josh Middleton: Yleensä meidän kappaleemme valmistuvat niin, että istun koneen ääressä kitaran kanssa ja nauhoittelen erilaisia riffejä, joita saan päähäni. Sen jälkeen kun olen saanut idean, lähetän sen yleensä eteenpäin yhtyeen muille jäsenille ja alamme kerätä kyseisen riffin ympärille sitten ideoita ja pala palalta kasaamme kappaleen valmiiksi. Tila missä treenaamme maksaa aika paljon, joten harvoin kirjoitamme oikeastaan mitään yhdessä yhtyeenä. Jos me tekisimme niin emmekä saisi mitään kirjoitettua, siihen menisi paljon rahaa ja se tulisi lopulta meille todella kalliiksi.

Kirjoitan kappaleita oikeastaan koko ajan, joten vaikka saamme albumin valmiiksi, niin yleensä meillä on jo siinäkin vaiheessa ideoita valmiina seuraavaa albumia varten.  Tämä mahdollistaa meille sen, että meidän ei tarvitse oikeastaan koskaan kiirehtiä uuden albumin parissa vaan saamme kaikessa rauhassa tehdä siitä juuri sellaisen kuin haluamme.  „Dormant Heart“ kirjoitettiin oikeastaan kokonaan vuoden 2013 aikana, vaikka studioon menimme vasta maaliskuussa 2014. Heinäkuussa 2014 sitten miksasimme albumin valmiiksi asti, joten kokonaisuudessaan albumin tekoon taisi mennä melkein vuosi.

Teimme albumin kanssa muutenkin niin, että ilmoitimme siitä vasta, kun olimme saaneet sen valmiiksi. Se mahdollisti meille myös sen, että meillä ei ollut kiire tehdä albumia, koska sillä ei tavallaan ollut fanien puolelta minkäänlaista hoputusta. Tiedän sen itse, että jos yhtye ilmoittaa uudesta levystä ja sen julkaisu viivästyy, se alkaa ärsyttää ja turhauttaa. Emme halunneet tehdä sitä tällä albumilla vaan julkaista kaiken ajallaan.

Teitte siis samalla tavalla kuin At The Gates, että albumi oli jo valmis, kun siitä tiedotettiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Josh Middleton: Se ehdottomasti toimii. Sillä tavalla saat fanin keskittymään albumiin ja saamaan tietyn jännityksen aikaiseksi albumin suhteen.

Mistä nimi „Dormant Heart“ tulee albumille ja millaisia aiheita albuminne tällä kertaa käsittelee?

Josh Middleton: Albumin nimi tuli oikeastaan vasta aivan lopussa ja se on albumin nimikkokappaleen „Dormant Heart´s Now Beating“ lyriikasta otettu.  Oikeastaan albumi ja sen sanoitukset ovat samaa teemaa, koska ne ovat osoitettu yhteiskunnalle. Edelliset albumimme olivat ehkä tuota nuoruuden tuomaa turhautumista, kun taas tämä albumi on enemmän keskittynyt asioihin, jotka itseäni ärsyttävät yhteiskunnassa. Maailma ja sen pahuus itsessään on vaikuttanut tämän albumin sanoituksiin. En väitä olevani myöskään itse pulmunen, mutta minusta tuntuu, ettei ihmisiä enää nyky-yhteiskunnassa kiinnosta mitkään asiat vaan elämää eletään vain itseä varten. Eli tavallaan eletään kuin zombit yhteiskunnassa hyväksyen kaikki vääryydet puuttumatta niihin mitenkään.

Tämä albumi on järjestyksessään teidän neljäs. Oliko tälle albumille jokin musiikillinen idea, johon yhtyeen halusit viedä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Josh Middleton: Eipä oikeastaan. Usein nämä asiat tapahtuvat kuin itsestään. Kahdella edellisellä albumillamme onnistuimme saavuttamaan pisteen, jossa soundimme on tunnistettava. Meillä on paljon vaikutteita thrash metallista, koska kappaleemme ovat usein nopeita, mutta ne sisältävät myös progressiivisia ja jopa doom metalliin kumartavia kohtia. Meidän ei ole oikeastaan koskaan tarvinnut tehdä kompromisseja musiikin suhteen, koska soundimme on aina ollut aika monipuolinen. Sanoisin silti, että tämän „Dormant Heart“ -albumin ero kahteen edelliseen albumiimme on sen synkkyys ja raskaus. Tämä albumi on todellakin raskaampi kuin kaksi edellistä albumiamme ja paljon synkempi lyriikoiden osalta.

Crowbarin sekä Superjoint Ritualin raskaat ja hitaat riffit ovat olleet itselleni isona vaikuttajina tätä albumia tehdessämme.

Yhtyeenne on iältään kuitenkin vielä aika nuori, vaikka tämä onkin teidän neljäs albuminne. Kuinka itse näet metallimusiikin tulevaisuuden, kun nuo metallin isoimmat nimet joskus päättävät lopettaa?

Sylosis 2014 2Josh Middleton: On oikeasti aika vaikea sanoa. En usko, että mikään yhtye koskaan voi tulla yhtä suureksi kuin Metallica tai Iron Maiden. Ainut mielestäni tuohon suuntaan menossa oleva yhtye on Avenged Sevenfold, vaikkakaan en itse niin heidän musiikistaan välitäkään. Se on hyvä yhtye livenä ja uskoisin, että siltä löytyisi tarvittava energia ja tarpeeksi hyvät kappaleet, jotta tuo voisi onnistua. Ja myös Slipknot pysyessään kasassa voisi tuon tittelin joskus lunastaa itselleen. Se käy kuitenkin yhä vaikeammaksi yhtyeille, koska bändejä on niin paljon. En edes tiedä, mitä enää vaatii, että bändi tulisi noin suureksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minkä luulet olevan syynä siihen, että yhtyeet eivät tule niin suuriksi? Onko se juuri yhtyeiden suuri määrä vai mikä?

Josh Middleton: Internet on varmaan yksi syy, koska yhtyeitä on niin paljon nykyään ja musiikkia on niin helppo löytää joka paikasta. Levy-yhtiöt eivät halua enää panostaa yhtyeisiin niin paljon, koska ne eivät tienaa enää rahaa, mikä myös vaikeuttaa sitä, että näistä uusista yhtyeistä tulisi niin suuria.

Monet myös sanovat, etteivät osta albumeita vaan tukevat yhtyeitä ostamalla heidän paitojaan. Esimerkiksi meidän yhtyeemme on sellainen, että me todella tarvitsemme albumimyyntiä, jotta voimme jatkaa yhtyettä ja saamme levyttää tulevaisuudessakin albumeita. Lisäksi Nuclear Blastin kautta olemme saaneet monta loistavaa kiertuetta aikaiseksi ja se on tukenut meitä, kun emme ole päässeet kiertueelle. Jos emme myisi yhtään albumeita, levy-yhtiö ei maksaisi joskus lentojamme kiertueelle ja sitä kautta emme pystyisi jatkamaan tätä toimintaa.

Sylosis on yhtyeenä siinä pisteessä, että meillä menee rahallisesti ihan kohtalaisesti, mutta nuoremmille bändeille menee yhä vaikeammaksi saada rahoitusta ja sitä kautta mahdollisuutta kiertää isompien yhtyeiden kanssa ja saada nimeä maailmanlaajuisesti.  Levy-yhtiöitä tarvitaan rahoittamaan ja mahdollistamaan rock-yhtyeiden tulevaisuus.

Tapaatko itse ostaa albumeita?

Josh Middleton:  Itse asiassa olen asian suhteen kyllä siinä mielessä vanhanaikainen, että tykkään siitä rituaalista, kun käyt kaupassa, ostat CD:n ja sitten kun pääset kotiin ja kuuntelet sitä, luet kansilehtisen kannesta kanteen ja samalla fiilistelet albumia.

Olen itse 29 ja kasvanut myös tuossa ajassa, jolloin albumeita vielä ostettiin kaupasta.  Nykypäivän nuoret ehkä vain eivät koe sitä enää noin vaan mielummin vain lataavat äänitteen jostakin?

Josh Middleton: Kyllähän se vähän noin on. On myös todella vaikea sanoa heille, että albumi on ostamisen arvoinen, koska se on niin helposti saatavilla myös ilmaiseksi netistä tai striimattavissa Spotifyn kautta. Musiikista on vain tullut jotenkin enemmän kertakäyttöistä vuosien saatossa. Lataat albumin ja josset pidä siitä, lataat vain seuraavan.

Suurimmassa osassa pitämieni yhtyeiden tapauksista olen joutunut kuuntelemaan fyysisen albumin monta kertaa, ennen kuin olen siihen tykästynyt. En usko, että nykypäivän ihmisillä on enää tuota samaa kärsivällisyyttä äänitteiden kanssa kuin itselläni on. Jos se ei aukea heti ensimmäisellä kuuntelulla, sitä vain siirrytään seuraavaan.

Muistan aina sen, kun kuuntelin Cult of Lunan albumin aikoinaan läpi varmaan kymmenen kertaa, ennen kuin pääsin siihen sisälle. Albumi oli lopulta niin loistava, että oli suorastaan palkinto kun siitä alkoi lopulta tykätä ja tajusi albumin idean. En usko, että nykyään enää tapahtuu noin, mikä on tavallaan surullista.

Vuonna 2014 julkaistiin jälleen tukku uusia albumeita. Päätyikö mikään tämän vuoden julkaisu omalle soittolistallesi?

Josh Middleton: Olen nykyään varsin nirso musiikin suhteen ja todella harvat nykypäivän albumit jaksavat enää minua kiinnostaa. Mastodonin uusin „Once More Round The Sun“ on ollut kuitenkin omassa soittimessani jo melkoisen pitkään. Mastodon on yksi omista suosikkibändeistäni, joten se on varmaankin oma valintani vuoden parhaaksi.

Kiitoksia paljon ajastasi ja onnea vuoteen 2015. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain suomalaisille faneillenne?

Josh Middleton: En osaa vielä sanoa, koska tulemme takaisin keikalle Suomeen. Tarkoituksena olisi soittaa keikkoja Skandinaviassa maaliskuussa, joten toivottavasti Suomi mahtuu mukaan noihin keikkoihin. Olisi mukava palata sinne takaisin soittamaan. Ja muistakaahan myös kuunnella uusi albumimme. Kiitoksia.

Luetuimmat

Uusimmat