Symphony X:n ja The Dark Elementin keikat Tuskassa peruuntuvat – ukrainalaisbändi Jinjer takaisin ohjelmistoon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.6.2022

Ukrainalainen modernin metallin airut Jinjer tekee paluun Tuskan ohjelmistoon. Yhtye on saanut matkustuslupansa kuntoon ja pystyy siten soittamaan suunnitellut kesän keikkansa. Jinjer esiintyy Tuskassa sunnuntaina 3. heinäkuuta. Esiintymispäivän muutoksen johdosta lauantain päivälipun voi halutessaan vaihtaa sunnuntaille.

Jinjerin paluun lisäksi Tuskan ohjelmaan on tullut muitakin muutoksia: Symphony X ja The Dark Element ovat peruneet esiintymisensä. Lisäksi Mokoman Tuska-keikka peruuntuu henkilökohtaisista syistä.

Peruuntuneiden artistien tilalla nähdään melodisen metallin terävintä kärkeä edustava Sonata Arctica, folk-vaikutteista death metalia tuuttaava legendaarinen Ensiferum ja edellä mainittu Jinjer.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ohjelmistoon on saatu myös lisänimiä Tuska-torstai-bändikilpailun voittajista. Kilpailu oli jälleen kerran uskomattoman korkeatasoinen, ja ympäri Suomen järjestettyjen alkuerien kautta On The Rocksissa käytyyn finaali-iltaan valikoitui pelkkiä helmiä. Tuska-slotit itselleen lunastivat pääkaupunkiseudulta ponnistava, progressiivista death metalia soittava Numento sekä hankolaislähtöinen metalcore-jyrä Sacred Dimension. Tuska lähettää onnittelut voittajille ja kiittää kaikkia Tuska-torstai-bändikilpailuun osallistuneita.

Tuska 2022 -ohjelma:

perjantai 1.7.
Korn, Carcass, Beast In Black, Lost Society, Eluveitie, Heilung, Ensiferum, Perturbator, Northern Kings, The Night Flight Orchestra, Red Fang, Omnium Gatherum, Elder, Church of The Dead, Polymoon, Detset, Shereign, Marianas Rest, The Rivet, Abstrakt, Verikalpa, Numento

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

lauantai 2.7.
Mercyful Fate, Amorphis, Stam1na, Reckless Love, Insomnium, Baroness, Blind Channel, Vltimas, Oranssi Pazuzu, Shape Of Despair, Soilwork, Vola, Wheel, Joe Lynn Turner, Bloodred Hourglass, Enphin, The Mist From The Mountains, One Morning Left, King Satan, Denominate, Astralion, Amoth

sunnuntai 3.7.
Deftones, Kreator, Devin Townsend, Jinjer, High On Fire, Sonata Arctica, Lähiöbotox, Stratovarius, Gloryhammer, Atlas, Humavoid, Edge Of Haze, Rebellix, Cryptic Hatred, Sacred Dimension

Kaikki Tuska 2022 -lippukategoriat ovat saatavilla Tuskan virallisten lipunmyyntikumppaneiden verkostoissa Tiketissä, Ticketmasterissa ja Lippu.fi:ssä.

Päiväliput alk. 109,00€
Kahden päivän liput alk. 139,00€
Kolmen päivän liput alk. 169,00€
VIP Area 51 -päiväliput alk. 189,00€
VIP Area 51 kolmen päivän liput alk. 289,00€

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuskan ikäraja on 18 vuotta.

TUSKA 1.–3.7.2022
Helsinki, Suvilahti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat