Raskasta Joulua 2017

Synkimmän vuodenajan juhla suurempana kuin koskaan: Raskasta Joulua Helsingissä

Kirjoittanut Ossi Kumpula - 14.12.2017
Raskasta Joulua 2017

Vuonna 2004 alkunsa saanut Raskasta Joulua -karnevaali on muutaman viime vuoden aikana kasvanut konserttisaleista areenaluokkaan. Viime lauantaista jouluspektaakkelia Helsingissä todisti 12 000 silmäparia, joka oli sekä Hartwall Areenan tämän vuoden että Raskasta Joulua -poppoon kaikkien aikojen yleisöennätys. Raskaan musiikin paistattelu parrasvaloissa on ehdottomasti iloitsemisen arvoinen asia, vaikka suosionnousun varjopuolet välillä näkyvätkin keikkojen tunnelmassa ja toteutuksessa.

Saapuessani Hartwall Areenalle puolisen tuntia ennen esityksen alkua paikka oli, kuten arvata saattaa, tupaten täynnä ihmisiä ja tukkoisilla käytävillä sai madella hyvän tovin ennen omalle paikalle pääsyä. Väenpaljoudesta huolimatta keikan alku viivästyi vaivaiset viisi minuuttia, sillä areenalla kaikuneet kuulutukset koskien konsertin lähestyvää aloitusta olivat tehokas apu yleisön paimentamisessa kohti katsomoa ja permantoa.

Hieman virkamiesmäisesti tapahtuma alkoi raskaan musiikin jokapaikanhöylä Jone Nikulan avausjuonnolla, jota seurasi lavan molemmin puolin ollleilla videotauluilla pyörinyt luontoaiheinen introvideo. Helsingin konsertissa esiintyi lähes koko Raskasta Joulua -solistikatras, ja esiripun tipahdettua ensimmäisenä vuorossa oli itseoikeutetusti Tarotista ja Nightwishista tuttu Marco Hietala. Mies on ollut mukana Raskasta Joulua -projektissa alusta asti, ja on yhdessä kitaristi Erkka Korhosen kanssa sen kantavia voimia. Ensimmäisenä kuultu ”Joulun sanoma” kajahti koko yhtyeeltä julistavasti ja komeasti, mutta hieman kohmeinen yleisö tyytyi tässä vaiheessa, kuten enimmäkseen koko illan aikana, lähinnä tarkkailemaan lavan tapahtumia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Raskasta Joulua 2017

Seuraavien kappaleiden ajan illan solistit esiiintyivät yksi kerrallaan. Illan ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus oli muun muassa Rainbowsta ja Deep Purplesta tuttu Joe Lynn Turner, joka on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Raskasta Joulua -kiertueella. Uusien solistien hyödyntäminen on oiva tapa tuoda vaihtelua tällaiseen joulukonserttikiertueeseen, jossa show ja esitettävät kappaleet pysyvät vuosi vuodelta melko muuttumattomina. Turner on kokenut kehäkettu, ja pyrki ottamaan tilanteen haltuun parhaansa mukaan, mutta vastakaiku rock- ja heavymusiikkiin osittain tottumattomalta yleisöltä jäi yhä varsin ohueksi.

Yksi laulaja per kappale -muotti rikkoontui, kun Tony Kakko ja Floor Jansen esittivät yhdessä ”Oi Joulunajan ihmiset”. Kakko aloitti kappaleen yksin ja Jansen asteli lavalle myöhemmin laulamaan oman osuutensa.  Muuan Nightwish -nimisessä suomalaisbändissä jo useamman vuoden laulanut Jansen on tullut sinuiksi vieraan kielen kanssa niinkin hyvin, että esitti Hartwall Areenalla peräti kaksi kappaletta suomeksi. Näistä jälkimmäinen, ”Oi Jouluyö”, sopi hollantilaiselle huomattavasti paremmin. Dramaattisesti tulkitussa kappaleessa Floorin laulajantaidot pääsivät paremmin oikeuksiinsa, ja edistynyt suomen kielen artikulaatiokin kuului läpi selvemmin, kiitos vähäisemmän bändisäestyksen.

Raskasta Joulua 2017

Jylhän ”Sylvian joululaulun”  ja reippaasti ilottelevan kitarasoolon jälkeen oli 20 minuutin väliajan vuoro. Muutamia yleisön edustajia kuulemma poistui paikalta jo tässä vaiheessa, mikä osoittautui suureksi virheeksi. Siinä missä ensimmäinen puoliaika keskittyi enemmän uusiin ja hieman tuntemattomampiin kappaleisiin, oli väliajan jälkeen vuorossa juuri sitä mitä yleisö oli tullut paikalle hakemaan: liuta radiossa joka vuosi soivia joulurenkutuksia raskaammalla otteella. Kaikille tuttujen kappaleiden esittäminen herätti yleisön mielenkiinnon ja osallistumishalun huomattavasti paremmin kuin videokameroiden läsnäoloon vetoaminen, jolla yksi jos toinenkin esiintyjä yritti keikan aikana saada yleisöön virtaa. Itse keikan huipennusta varten Marco Hietalan ja Erkka Korhosen täytyi yhdessä psyykata yleisöä parilla psykologisella esiintymisvinkillä, ja niiden onnistuttua ”Varpunen Jouluaamuna” oli 12 000 ihmisen kuorolauluna komeaa kuultavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varsinaisen setin ei annettu päättyä näin synkän hartaissa tunnelmissa, vaan JP Leppäluoto potki viimeisen kerran yleisöön eloa yhtä vauhdikkaalla kuin riemukkaallakin tulkinnalla ”Petteri Punakuonosta”. Encoren kolmesta kappaleesta kaksi esitettiin koko solistiköörin voimin, joista jälkimmäinen ”Ilouutinen” oli setin varsinainen huipennus oikeaa ilotulitusta muistuttavine pyroineen ja paukkuineen. Nightwish-kaksikko Jansenin ja Hietalan esittämän ”Ave Marian” myötä elämys oli ohi ja yleisön oli aika poistua ulkona odottavaan märkään, kylmyyteen ja mustuuteen.

Raskasta Joulua 2017

Ei ole mitenkään pieni saavutus, että muutamalta rock-klubilta liikkeelle lähtenyt rokkaava joulujuhla on kasvanut koko kansan yhteiseksi jouluperinteeksi, joka vetää yleisöä tuhatmäärin maan joka kolkassa. Sinänsä yksinkertaiseen reseptiin on vuosi vuodelta soviteltu erilaisia mausteita. Tänä vuonna Hartwall Areenalla lava jatkui catwalkina etupermannolla olleen yleisön keskuuteen, ja akustisin soittimin soitetusta osuudesta oltiin luovuttu. Jälkimmäistä jäin kaipaamaan tunnelmansa puolesta, catwalk taas päästi solistit lähemmäksi yleisöä muun yhtyeen jäädessä yhä selvemmin taka-alalle. Kokonaisuutena Raskasta joulua -kiertueen Helsingin-konsertti oli todella onnistunut. Ulkomusiikillinen show videotauluineen, pyroineen ja pommeineen oli näyttävä, sovitukset uskottavia ja solistit ammattilaisia rock- ja heavygenrejen edustajia. Tunnelma jäi Hartwall Areenan kaltaisessa isossa jäähallissa hieman kolkoksi, vaikka tähänkin tuli konsertin väliajan jälkeen pieni parannus.

Allekirjoittanut on osallistunut pääkaupunkiseudun Raskasta Joulua -konsertteihin vuodesta 2013 alkaen, ja parina viime vuonna on näitä areenaspektaakkeleja seuratessa mielessä käynyt, että tämä olisi ollut hauska nähdä silloin joskus muinoin Tavastia -klubilla. Raskaan musiikin valtavirtaistuminen, oli se sitten vaikka joululaulujen muodossa, on kuitenkin sen tason itseisarvo, että rock-klubien intiimiyden menetys on siitä tällaisissa tapauksissa ihan hyväksyttävä hinta.

Raskasta Joulua 2017

Teksti: Ossi Kumpula

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuvat: AJ Johansson

Luetuimmat

Uusimmat