Synkkää ja syvällä luotaavaa metallia – Denigrate Blackguard

Tuusulalainen Denigrate julkaisi keväällä 2022 kolmannen studioalbuminsa ”Blackguardin”. Kyseessä on pitkän linjan uranuurtaja, sillä melankolista metallia soittava yhtye on perustettu jo vuonna 1996. Edellisestä albumista, ”Hollowpointista”, on kulunut jo seitsemän vuotta. ”Blackguard” saatiin lauluja vaille valmiiksi jo vuonna 2021, mutta laulaja Micko Hellinin keskittyessä muihin projekteihin jäi Denigrate vähemmälle huomiolle. Onneksi mukaan hyppäsi Dead Shape Figuresista tuttu Galzi Kallio. Kallion mukaan tulon huomaa varsinkin levyn sanoituksista.

Aiempaan levyyn verraten ”Blackguard” kuulostaa huomattavasti yhtenäisemmältä. Kokeellisuus on jätetty taakse ja koko albumi nojaa vahvaan melankoliaan ja synkkiin mielenmaisemiin. Tempo hilataan paikoittain todella alas, joka puolestaan nostaa upeasti soivat kitarat sekä Kallion hallinnoimat vokaalit esille. Tämä pitää paikkansa varsinkin levyn alkupuoliskolla.

Levyn avaa ”Sonata del Diavlo”, jota voidaan pitää hyvänä läpileikkauksena koko levyyn. Lähes kahdeksan minuuttinen metalli-eepos, joka raahaa kuuntelijan läpi tuskan ja synkkyyden, tuoden kuitenkin jonkinlaista lohtua ja energiaa tulevaa varten. Samaa tematiikkaa jatkaa myös ”The Fear and the Fever”, jonka kertosäe saa uppoamaan mukaan tarinankerrontaan. Lopussa kuullaan jopa hieman raskaampaa laulantaa kuin avausraidalla.

Raskaampi laulutyyli saa lisää tilaa myös seuraavalla kappaleella ”Rara Avis”. Kolmas raita saattaisi muutoin jäädä edeltäjiensä varjoihin, mutta loistavasti rakennettu lopetus nostaa sen tärkeäksi osaksi palapeliä. Seuraavaksi vuorossa oleva ”Aureole” nostattaa alussa kierroksia mukavan korkealle, mutta taantuu säkeistössään jälleen tutun melankolian puolelle.

”Aureolen” jalanjäljissä jatkaa myös levyn toiseksi viimeinen kappale ”Perfida”. Kappale ei sinällään tarjoa mitään uutta, mutta toimii hyvin osana kokonaisuutta. Levyn päättää ”The Dead Saluting”, joka hakee jopa hieman yllättävästi aggressiivisen poljennon levyn päätteeksi. Tempo on korkeampi kuin aiemmissa kappaleissa ja saa tämän avulla leimattua itsensä tekeleenä, joka seisoo omilla jaloillaan.

Kokonaisuudessaan kuudesta kappaleesta koostuva levy on varsin mallikas suoritus melankolisen metallin saralla. Vahva laulu sekä kauniisti soivat kitarat kantavat läpi levyn. Yksittäisiä kappaleita on vaikea nostaa esille, sillä tämän levyn tuntuu olevan tarkoitus palvella kokonaisuutena. Alusta loppuun kuunneltuna iso suositus, yksittäisille kappaleille ei niinkään.

Kappalelista:

1. Sonate Del Diavlo
2. The Fear and the Fever
3. Rara Avis
4. Aureole
5. Perfida
6. The Dead Saluting