Synttäriarviossa Dark Angelin 40-vuotias hypernopea ”Darkness Descends”

Kirjoittanut Lauri Nieminen - 17.11.2026

Keskellä thrash metalin kultakautta ilmestyi yhdysvaltalaisen Dark Angelin kakkosalbumi ”Darkness Descends”. 17.11.1986 julkaistu synkkä ja pahaenteinen, hypernopeasti rullaava paketti vei lajin ilmaisun äärimmilleen ja on edustava esimerkki kuvaamaan sitä, miksi thrashista tuli niin suosittua, ja toisaalta miksi se väistyi niin rysäyksenomaisesti muiden musiikkilajien tieltä.

Maaliskuussa 1985 ilmestyneen esikoisalbumin ”We Have Arrived” äänitysten jälkeen Dark Angel koki uransa merkittävimmän jäsenvaihdoksen, kun sittemmin muiden projektien kautta kenties koko yhtyettä suuremman legendan maineeseen noussut Gene Hoglan hyppäsi bändiin korvaamaan Jack Schwartzin. Vaikka mies itsekin on myöhemmin kritisoinut levyn yksitoikkoista ja mielestään ahtaasti ajateltua takomista, on tuolloin vasta alle kaksikymppisen Hoglanin rumpalointi yksi albumin merkittävimpiä vahvuuksia. Myös laulaja Don Dotyn ilmaisu oli kehittynyt sitten esikoisalbumin. Kun tuottajaksi ”Darkness Descendsille” saatiin vielä samana vuonna Megadethin timanttisella ”Peace Sells… but Who’s Buying?” -albumilla häärinyt Randy Burns, olivat ainekset thrash-klassikon aikaansaamiseksi kohdallaan. Albumi onkin jokaisella aspektilla ällistyttävän suuri harppaus yhtyeen uralla. Bändiä ei tahdo edes tunnistaa samaksi kuin uskottavuusongelmien kanssa painivalla ”We Have Arrived”-albumilla.

Darkness Descendsin sisältö

Levyn avaa ikonisella riffillä starttaava nimikappale ”Darkness Descends”, joka tekee välittömästi selväksi albumia leimaavan hypnoottisen tunnelman. Hoglanin väsymätön, jankkaava rässikomppi yhdistettynä taustalle miksattuihin tummiin kitarasahauksiin tuo etäisiä mielleyhtymiä tunnelmiin, joita black metal -yhtyeet muutaman vuoden kuluttua Norjassa kehittivät eteenpäin. Meininki ja soitto on silkkaa puritaanista thrashia, mutta levyn uhkaava äänimaailma on lajin piirissä omintakeinen ja edistyksellinen. Genren piiristä saundit muistuttavat kaikuelementtien puolesta hieman Metallican majesteettista ”Ride The Lightningia”, vaikka musiikin sisällön puolesta levyt muistuttavat toisiaan vain hetkittäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Darkness Descendsin” kappaleet ovat sen verran tiiviisti toistensa kaltaisia, että niiden yksittäinen kuvaaminen lienee tässä kontekstissa tarpeetonta. Biisit perustuvat suoraviivaiseen kaahaukseen, jossa nopeat rässiriffit ja tremolopikatut sahaukset kuljettavat tummanpuhuvaa ja ärhäkkää äänimaisemaa. Taustalla Hoglan soittaa rässikomppia ja tuplabasareita, monessa kohdassa niin äärinopeasti kun parhaimmillaan pystyy. Don Dotyn sitten esikoisalbumin särmää saanut ääni kestää hyvin läpi lätyn, eikä albumi laulajan puolesta varsinaisesti kalpene verrokeilleen. Seitsemän biisiä käsittävä, lähes 35 minuuttia kellottava albumi sisältää nimikappaleen lisäksi maininnan ansaitsevat huippuhetkensä: nopeutensa puolesta maailmanennätykseen pyrkivä ”The Burning Of Sodom”, esikoisalbumin jälkeen uudelleen äänitetty ja julkaistu ”Merciless Death” sekä varsinaisen rässieepoksen mittoihin ehkä tarpeettomastikin venyvä ”Black Prophecies”. Viimeiseksi mainittu on levyn kappaleista ainoa, jonka tempo on verkkaisempi, mikä lienee viisas veto levyn mielenkiinnon säilyttämiseksi loppuun asti.

Levyn perintö ja ainainen vertailu Slayeriin

Kokonaisuutena ”Darkness Descends” on koherentti ja puhdasoppinen thrash metal -albumi, joka vie genren nopeuden liki niin pitkälle kuin mahdollista. Levyn jälkeen bändi muutti ilmaisuaan moniulotteisempaan ja selvästi progressiivisempaan suuntaan, mikä on hyvä esimerkki siitä, ettei näin pitkälle vietynä samankaltaiseen yksipuoliseen kaahamiseen pyrkimällä enää ole tilaa minne liikkua niin, että yhtye ja musiikki kehittyisivät eteenpäin. Niinpä kun rässin kortit oli katsottu, tätä aikakautta seurasivat yhtyeet ja levyt, jotka painottivat tunnelmaa tai raskautta, tai melodisuudelle ja nyansseille sijaa jättävää hitaampaa ilmaisua. Lajissaan Dark Angelin toinen levytys on kuitenkin erittäin onnistunut ja arvostettava yhden vuoren huippu. Myönnettäköön silti, että yhdyn siihen yleisesti tunnustettuun näkemykseen, että se on aivan ansaitustikin jäänyt samana syksynä julkaistun Slayerin mestarillisesti pelkistetyn ”Reign In Bloodin” varjoon. Nopeutensa puolesta ”Darkness Descends” kiilaa vielä hetkittäin Slayerin rinnalle, mutta esimerkiksi riffien tai sovitusten idearikkaudessa ei Dark Angelilla ole tarjota niin kirkkaita yli thrash-skenen arvostusta ansaitsevia hetkiä, joita Slayerin legendaarisimmilta hittikappaleilta löytyy.

Kaiken kaikkiaan ”Darkness Descends” on kasarin metallialbumeista uniikki thrash metalin tiivistelmä, jonka aggressiivinen sisältö on punottu kiehtovaan hieman unenomaiseen saundiin. Lyyrisesti albumi on mielikuvituksellinen ja bändin soitto sekä erityisesti Hoglanin rumputyöskentely on vakuuttavaa. Kappaleet ovat keskimääräisiä rässirynnistyksiä tasokkaampia ja levyn tuotannon kanssa on tehty ihailtavaa työtä. Vaikkei levy nyt välttämättä enää pure aivan yhtä tehokkaasti kuin teini-iässä, 40 vuotta täyttäessään tämä vihainen, vimmainen ja mielenvikainen kiekko laittaa vastustamattomasti moshaamaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy