System Of A Down Jurassic Rockin pääesiintyjäksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.2.2013

Jurassic Rock -festivaalin pääesiintyjäksi on varmistunut vaihtoehtoisen metallimusiikin suurnimi System Of A Down. Valtaisan suosittu yhdysvaltalaisbändi esiintyy Mikkelissä ensimmäistä kertaa kolmepäiväisenä järjestettävän festivaalin päätösiltana sunnuntaina 11. elokuuta. Jurassic Rockin liput tulevat myyntiin ystävänpäivänä torstaina 14. helmikuuta.

Vaihtoehtorockia, modernia metallia ja armenialaista musiikkiperinnettä omalaatuisesti yhdistelevä System Of A Down on kiistatta koko 2000-luvun merkittävimpiä yhtyeitä. Parhaiten ”Toxicity”-läpimurtolevystään (2001) sekä vuonna 2005 kahdessa osassa julkaistuista ”Mezmerize”- ja ”Hypnotize”-albumeista muistettava kokoonpano vietti 2000-luvun loppupuoliskon tauolla, kunnes teki näyttävän paluun vuonna 2011. Tällöin System Of A Down soitti myös tähän mennessä ainoan Suomen-keikkansa, jolloin Provinssirockin pääesiintyjänä nähty yhtye siivitti festivaalin kaikkien aikojen yleisöennätykseen. Viime kesänä SOAD soitti vain muutamia keikkoja Australiassa ja Pohjois-Amerikassa, ja elokuun Euroopan-kiertue tuo bändin suomalaisyleisön iloksi nyt toistamiseen maahamme.

”Muutama vuosi sitten jossain haastattelussa oli epärealistinen ajatusleikki jossa minulta kysyttiin, että mitkä kolme artistia valitsisin Jurassic Rockiin jos saisin valita ihan mitä vaan. Vastasin, että Led Zeppelinin, Rage Against The Machinen ja System Of A Downin. Nyt tuntuu todella oudolta käsittää, että yksi näistä kolmesta onkin oikeasti meillä,” festivaalin promoottori Jukka Holmstedt iloitsee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Järjestyksessään seitsemäs Jurassic Rock järjestetään Mikkelin Visulahdessa 9.-11.8.2013. Suuret nurmikentät Saimaan rannalla, festivaalialueen ja leirintäalueen välitön läheisyys sekä Jurassic Rockin asiakkaiden käytössä oleva Visulahden Dinosauria-vesipuisto takaavat festivaalivieraalle unohtumattoman elämyksen.

Jurassic Rockin muut esiintyjät julkistetaan tulevien kuukausien aikana.

LIPUT:
Myyntiin to 14.2.2013 klo 9.00
Alkaen 69 EUR / su 11.8.2013
Alkaen 115 EUR / 3 päivää (pe-su)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi tarjolla erilaisia 1-3 päivän VIP- ja majoituspaketteja.
Ennakkomyynti: Tiketti, Lippupiste ja Selmu
Leirintäaluepaikkojen ennakkomyynti Selmun toimipisteistä ja verkkokaupasta

Ikäraja: 14 vuotta (alle 14-vuotiaat huoltajan seurassa) / VIP-paketit K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat