Kuva: Marko Syrjälä

System Of A Downin basisti Odadjianin sooloalbumilla vierailee Kornin laulaja Jonathan Davis

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 10.4.2023

Yhdysvaltalaisesta metalliyhtye System Of A Downista tunnettu basisti Shavo Odadjian työstää sooloalbumia yhdessä Winds Of Plaguen kitaristin Michael ”MorgothBeatz” Montoyan kanssa. Nyt basisti on paljastanut, että levyllä vierailee Kornin Jonathan Davis.

Odadjian kertoi soololevystään ”Wired in the Empire” -radio-ohjelmassa, haastattelun voit kuunnella uutisen lopusta. Odadjianin soololevy ilmestyy kuluvan vuoden lopulla tai viimeistään ensi vuoden alussa, ja hän haluaa lähteä kiertueellekin levynsä tiimoilta.

”Meillä on kappale – sanon sen nyt – Jonathan Davisin kanssa. Työstän sitä parhaillaan. Meillä on kertosäe ja ensimmäinen säkeistö, ja aion tehdä pienen breakdownin, ja uskon, että meillä on jo yksi. Se on 12 – numero 12. Eli meillä on 12 kapppaletta soololevyllä. Olen todella innostunut tästä.”

Odadjian nauhoittaa levylle basso- ja kitaraosuudet, kun taas rummut on tällä hetkellä ohjelmoituna. Hän tosin hankkii oikean soittajan rumpujakin varten. Levyn työstämisestä basisti kertoo:

”Minä tulen sisään, MorgothBeatz soittaa biitin, ja minä vain kirjoitan. Sitten nauhoitamme kaiken, mitä kirjoitan ja koostamme ne yhteen, ja siitä tulee jotain. Ja se on helvetin siistiä. Studiossa saan kokea tämän siistin taiteellisen vapauden.

Luetuimmat

Uusimmat