Syvä katsaus suomalaisen musiikin ikonisimpaan mieheen – arviossa Timo Kalevi Forssin ”Gösta Sundqvist – Leevi And The Leavingsin Dynamo”
16. päivä elokuuta vuonna 2003 suomalaisen musiikin yksi ikonisimpia hahmoja, Gösta Sundqvist, poistui keskuudestamme äkillisen sairaskohtauksen myötä. Sundqvist oli tullut suomalaisille tutuksi erityisen hyvin Leevi And The Leavingsin kautta, mutta myös radiokoomikkona ja kirjoittajana. 70-luvun loppupuolella perustettu yhtye ei koskaan keikkaillut, eikä Sundqvist nauttinut parrasvaloissa paistattelusta, joten niin yhtye kuin Sundqvist itsekin jäivät mystiseksi suurelle yleisölle. Elokuussa ilmestynyt Timo Kalevi Forssin ”Gösta Sundqvist – Leevi And The Leavingsin Dynamo” raottaa kuitenkin tätä mystisyyden verhoa ja paljastaa minkälainen henkilö Göstä Sundqvist oikein oli.
Kirja lähtee liikkeelle Sundqvistin lapsuudesta ja nuoruudesta, mikä onkin täysin looginen tapana aloittaa elämänkaaren purkaminen. Musiikki ja Leevi And The Leavings tulevat Sundqvistin kuvioihin hyvin pian mukaan, mutta asioiden läpikäymisessä ei hätiköidä. Kirja on jaettu neljään osaan, jotka muodostavat selkeät kokonaisuudet, mutta yhtyeen ura nivoo koko kirjan yhteen. Ensimmäinen osa keskittyy hahmottamaan Leevi And The Leavingsin syntytarinaa ja Sundqvistin musiikillisia vaikutteita. Toisessa osassa yhtye paistattelee suosionsa huipulla 80-luvun puolivälin tienoilla. Samassa osassa avarretaan myös Sundqvistiä tarinankertojana ja sitä, miksei yhtye koskaan soittanut keikkoja. Kolmas osa pureutuu sivuprojekteihin ja tehotuotantoon, jossa tutustutaan muun muassa Sundqvistin radio-ohjelmiin, pakinoihin ja hänen valmentamaansa jalkapallojoukkueeseen. Viimeisessä osassa on vielä kerrottu kultalevybileistä – joihin Sundqvist ei itse vaivautunut paikalle – sekä yhtyeen viimeisestä levystä. Kirjan lopussa tutkitaan Sundqvistin jättämää perintöä suomalaisten muusikoiden näkökulmista.
Gösta Sundqvistin elämänkerta pitää sisällään mielenkiintoisia ja yksityiskohtauksia kuvauksia niin itse Sundqvististä, kuin yhtyeen työskentelystä, albumeista sekä yhteistyöstä muiden musiikkialan henkilöiden kanssa. Kirjan leipäteksti sisältää yksityiskohtaisesti tietoa, mutta oman lisäarvonsa ja mielenkiintonsa tuovat yhtyeen muiden jäsenten lausunnot Sundqvististä. Myös Sundqvistin omat lausuntonsa 80- ja 90-luvun tehdyistä haastatteluissa ovat mielenkiintoista luettavaa. Kirja osoittaa, kuinka sanavalmis Sundqvist oli, mutta myös sen, miten pahasti hänen kertomuksensa välillä rönsyilivät – pahimmillaan hän saattoi sanoa samassa haastattelussa täysin vastakkaisia mielipiteitä. Kirjaa lukiessa oma ymmärrys Sundqvistista lisääntyi humattavasti ja samalla oma käsitys nallekarhumaisesti, isällisesti sekä ironisesti laulavasta Sundqvististä mureni – välillä Sundqvist johdatteli ihmisiä tahallaan harhaan lauluissaan ja oli epäkorrekti muita yhtyeitä kohtaan haastatteluissa. ”Vittumainen jätkä” -kappale käsitteleekin juuri tätä Göstan suorasanaista ja välillä ilkeääkin puolta, joka nousi esille haastatteluissa. Tällekin kappaleelle oli kuitenkin paikkansa ja arvonsa – se näytti että Sundqvist oli aivan tavallinen ihminen, vaikka monet ovat varmasti pitäneet häntä puolijumalana.
Mainos päättyy
”Dynamoa” lukiessa oli myös erikoista huomata se, että kirjan alkupuoli puhui Sundqvistista ylistävämpään sävyyn kuin loppupuoli. Ensimmäistä osaa lukiessa tuli sellainen olo että Sundqvist todella oli puolijumala, mutta mitä pidemmälle kirja eteni Sundqvistin inhimillisempi puoli nousi esiin. Vaikka Sundqvist oli mukava ihminen, halusi hän kontrolloida asioita viimeiseen asti. Se näkyi muun muassa siinä, ettei yhtye koskaan lähtenyt keikoille. Dominointi oli toki ymmärrettävää siltä kannalta, että Sundqvist oli Leevi And The Leavingsin suurin – huom! Ei ainut – luova voimavara. Sundqvist oli tarkka yhtyeen musiikista, hioi sitä, tuotti ja sanoitti sen itse. Yhtyeen muut jäsenetkin, kuten Paananen, Karastie ja Nylund olivat tärkeässä osassa, mutta viime kädessä Sundqvist päätti miten asiat hoidetaan. Toisaalta Sundqvistin dominointi näkyi juuri levyissä, ja teki niistä niin leevimäisiä kuin ne tänä päivänä ovat. Eivätkä äänityssessiot olleet pakkopullaa muullekaan yhtyeelle, vaan niistä nautittiin, ainakin vielä silloin kun Sundqvist malttoi keskittyä yhtyeeseen.
Sundqvistin ja Leevi And The Leavingsin elämäntarinan ohessa käydään läpi myös yhtyeen tuotantoa. Kirja sisältää tasaiseen tahtiin levyarvosteluja, joissa kuvaillaan tarkasti millaisia soittimia ja sovituksia kappaleissa on käytetty. Kansitaiteesta sekä levyn taakse kätkeytyvistä hauskoista yksityiskohdistakin päästään nauttimaan. Vaikka levyarvostelut sisältävät paikoitellen samoja piirteitä ja toistavuutta, on niillä tärkeä osa kirjassa: ne täydentävät yhtyeen ja Sundqvistin tarinaa ja auttavat näkemään kokonaiskuvan tarkemmin. Ensimmäisestä tuplasinglejulkaisusta saakka yhtye tuotti tasaiseen tahtiin musiikkia, mutta 90-luvun puolivälissä tuli muutos – kuvaan astui Aarne Tenkanen. Kuka ihmeen Tenkanen? Koko kirjassa ei ole aiemmin ollut mainintaa hepusta ja nyt hän putkahtaa tyhjästä. Vanhemmat lukijat saattavat muistaa Tenkasen, mutta koska itse kuulun nuorempaan sukupolveen, tuli kyseinen herra yllätyksenä. Tenkanen on Sundqvistin keksimä ratikkakuljettaja, joka esiintyi radio-ohjelmassa ”Koe-eläinpuisto”. Sundqvist loi erikoiselle hahmolleen niin suuren persoonan, että Tenkanen päätti pyöräyttää muutamat roisit levyt. Täytyy todeta, että Sundqvistilla mielikuvitusta piisasi. Tenkasen, radio-ohjelmien sekä Leevi And The Leavingsin suosion laskun myötä Sundqvist ei enää jaksanut keskittyä albumien tuottamiseen yhtä intohimoisesti kuin aiemmin. Valitettavasti tämä näkyi myös niiden tasossa. Musiikin ja kirjoitustöiden ohessa Sundqvist valmensi myös jalkapallojoukkuetta, jonka elämänkaareen kirja pureutuu myös toiseksi viimeisessä osassa. Vaatimattomiin taustoihinsa nähden ”Johanneksen Dynamo” nousi yllättävän korkealle.
”Gösta Sundqvist – Leevi And The Leavingsin Dynamo” on kokonaisuutena kattava, paljon yksityiskohtia pursuava, mutta loogisesti etenevä teos. Kirja valottaa Sundqvistin persoonan ja musiikillisen uran täysin, mutta ei mene intiimeimmälle osa-alueelle eli perhe-elämään. Sundqvist varjeli elinaikanaan yksityisyyttään ja hän olisi varmasti mielissään, että hänen perheasiansa on pidetty yksityisinä. ”Dynamo” antaa rehellisen ja realistisen kuvan Sundqvistista – vaikka Sundqvist oli menestyvän yhtyeen energianlähde, myös hän paini omien elämänsä ongelmien parissa.
Mainos päättyy
Timo Forssin kirja etenee jouhevasti, eikä sisällä suurempia kömmähdyksiä. Pitkin kirjaa olevien levyarvostelujen takia levyjen kuvaukset alkavat nopeasti sisältää samoja piirteitä, mutta se on ymmärrettävää, kun kirjoittaa yhteen kirjaan lähes 20 arvostelua samalta yhtyeeltä. Eniten lukemista haittaa itsensä toistaminen muualla: kirjassa liikutaan luonnollisesti ajassa edes ja takaisin, jonka takia moniin asioihin palataan useamman kerran. Näin käy esimerkiksi Sundqvistin viimeisten haastattelujen tai johtajaluonteen suhteen. Toisin sanottuna kirja ei sisällä suurempia ongelmia. Mitä tulee sisällön kattavuuteen, jää ainoastaan Sundqvistin pakina-kirjoitusten osuus kirjassa suppeaksi, eikä se tämän mittaisena otantana antanut lukijalle oikein mitään. Näistä pikkuseikoista huolimatta Gösta Sundqvistista kertova elämänkerta on onnistunut ja yleissivistävä teos, johon jokaisen suomalaisesta musiikista kiinnostuneen kannattaisi perehtyä.
9/10
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen
