Syväluotaava henkilökuva eräästä oman tiensä kulkijasta – arviossa Miika Tenkulasta kertova ”Melankolian mestari”

Sentenced nousi Muhokselta maailmanmaineeseen vuosituhannen vaihteessa, mutta hajosi suosionsa huipulla vuonna 2005. Yhtyeen soolokitaristi ja säveltäjä Miika Tenkula kohtasi tuon myötä vastoinkäymisen, josta ei ollut enää paluuta. Tenkula painiskeli viimeiset vuotensa pahenevan päihdeongelman sekä terveydellisten ongelmien kanssa. Hän menehtyi sydänkohtaukseen vuonna 2009.

Tuore Miika Tenkulan elämäkerta ”Melankolian mestari” kertoo kitaristin traagisen tarinan lapsuudesta liian nuorena tapahtuneeseen menehtymiseensä saakka. Tenkulan tarinan kansien väliin on kirjoittanut Nefertiti Malaty, joka on koulutukseltaan psykologi ja psykoterapeutti.  Hän on tehnyt teoksen yhteistyössä sekä Sentenced -yhtyeen jäsenten, että Miika Tenkulan perheen kanssa.

Koska Miika Tenkula ei juurikaan viihtynyt haastateltavana, on suurelle yleisölle jäänyt hieman hämärän peittoon se, millaisesta henkilöstä pohjimmiltaan oli kyse. Voikin sanoa, että omanlaisensa taiteilijuus on kulkenut perintönä suvussa, sillä Tenkulan isänäidin serkku oli kirjailija Pentti Haanpää – hänkin menehtyi ennen aikojaan. Haanpää oli tunnettu myös tunnettu siitä, että toteutti tinkimättömästi omaa visiotaan, vaikka se sitten olisi tarkoittanut sitä, että kustantajat eivät joitakin hänen kirjoituksiaan suostuneet sellaisenaan julkaisemaan. Samaa asennetta oli havaittavissa myös Miika Tenkulan elämässä. Näitä kahta taiteilijaa yhdisti myös vaiteliaisuus, eli puhuttiin ainoastaan silloin kun oli siihen aihetta.

Vielä ala-asteella olisi tuskin kukaan voinut aavistaa, että Miika Tenkulasta tulisi myöhemmin varsin menestynyt ja lahjakas muusikko. Viidennellä luokalla Tenkulan todistuksen huonoin numero tuli nimittäin musiikista. Kuitenkin nuori Miika on suhtautunut jo tuolloin musiikkiin varsin fanaattisesti: hän toi luokan levyraatiin 22-Pistepirkon ”Hong Kong King” -kappaleen ja suorastaan vaati muita raatilaisia antamaan valinnalleen täydet pisteet. Ilmeisesti näin on myös tapahtunut, sillä jo nuorella Tenkulalla kerrotaan olleen omanlaistansa karismaa ja häntä on myös uskottu. Hän on myös uskaltanut olla erilainen, oman tiensä kulkija, joka on puolustanut myös muita esimerkiksi kiusaamistapauksissa.

”Melankolian mestari” onnistuu tuomaan esille niin tarkan henkilökuvan kuin postuumisti mahdollista, ja pelkästään teoksen otsikko kertoo olennaisen. Toki kirja ei pelkästään keskity Tenkulaan ja hänen elämäntarinaansa, vaan kertoo myös Sentencedin historian. Pääosaan on kuitenkin asiaankuuluvasti nostettu Tenkula, sillä ilman häntä ei olisi Sentencedia ja samaa voidaan sanoa toisinkin päin.

Harva elämäkerta onnistuu tavoittamaan näin terävästi kohteensa. Voin vain kuvitella Nefertiti Malatyn työtuntien määrän hänen haastatellessaan Tenkulan läheisiä sekä bändikavereita koettaessaan muodostaa kokonaiskuvaa aiheesta. Jollain tavalla mieleeni tulee se, että varmaankaan Malatyn opinnoista ei ole ollut ainakaan haittaa henkilökuvaa muodostaessa. Teos ei jätä yhtään kiveä kääntämättä Tenkulan tarinaa kertoessaan ja näin päähenkilö muodostuu suorastaan poikkeuksellisella tavalla läheiseksi kirjan lukijalle.

Mietin ennen kirjan lukemista, että kirjoittajalle ei välttämättä ole ollut mikään helppo rasti lähteä tekemään elämäkertaa juuri Tenkulasta. Lopputuloksessa on onnistuttu hienosti, ja kirja tavoittaa sen, millaisesta henkilöstä on ollut kyse. Sekä ennen kaikkea myös sen, mikä hänen merkityksensä on ollut suomalaiselle musiikille. Teos on upea kunnianosoitus eräälle suomalaisen raskaan musiikin uranuurtajalle. Se antaa tarkan kuvauksen siitä, millaista on ollut olla suomalainen bändi maailmalla 90-luvulla ja vuosituhannen vaihtuessa. Kirja tarjoaa viihdyttäviä hetkiä niin Sentencedin ystäville kuin muillekin musiikin harrastajille.