Syväluotaavassa uraa käsittelevässä videohaastattelussa Waltari: ensimmäinen osa ulkona

Kirjoittanut Marko Syrjälä - 14.12.2021

30 vuotista taivaltaan juhlistavan Waltarin odotettu ”3rd Decade – The Anniversary Edition” -juhlalevy julkaistiin marraskuun 26. päivä. Levylle on poimittu bändin uran tärkeimpiä kappaleita kolmen vuosikymmenen ajalta, mutta Waltarin ollessa kyseessä, lopputulos on kaikkea muuta kuin perinteinen kokoelmalevy. Bändi on kerännyt albumille päätähuimaavan vierailijakaartin, jonka kanssa vanhat hittibiisit on laitettu täysin uuteen uskoon.

Yhtye aikoo juhlistaa upeaa taivaltaan 30-vuotisjuhlakeikan merkeissä, joka tullaan soittamaan Helsingin Tavastia-klubilla 8. kesäkuuta 2022. Luvassa on upea läpileikkaus Suomen crossover-pioneerien urasta levylläkin kuultavien vierailijoiden värittämänä. Liput tapahtumaan ovat tulleet myyntiin tänään osoitteessa: tavastiaklubi.fi.

Kaaoszine tapasi yhtyeen laulajan Kärtsy Hatakan sekä kitaristin Sami Yli-Sirniön videohaastattelun merkeissä Helsingissä 2. päivä joulukuuta. Kävimme Kärtsyn ja Samin läpi yhtyeen uran merkittävimpiä käänteitä, ja tapahtumia vaihe vaiheelta. Voit katsoa ensimmäisen osan kaksiosaisesta videohaastattelusta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Videohaastattelun toinen osa tullaan julkaisemaan sivustolla sekä YouTubessa lähiaikoina. Kaaoszinen suomenkielisen YouTube-kanavan voit käydä tilaamassa täällä. Tilaamalla kanavamme tuet samalla sivustomme toimintaa.

Voit kuunnella ”3rd Decade – Anniversary Editionin” kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat