Tom Englundin kipparoima Evergrey on julkaissut yli 20-vuotisen taipaleensa aikana valtavan määrän hienoa musiikkia. Nyt on vuorossa bändin 11. studioalbumi ”The Atlantic”. Evergreyn pari viimeisintä albumia ”Hymns For The Broken” ja ”The Storm Within” olivat erinomaisia ja bändi suosionsa huipulla. Odotukset uutta albumia kohtaan olivat luonnollisesti korkealla. Albumista huomaa nopeasti, että se on Evergreyn raskain albumi. Raskaat, vahvasti Nevermoren mieleen tuovat riffit ovat levyllä pääosassa. Englundin tunteikas vokalisointi ja tutut melodiakuljetukset ovat yhä tallella mutta hieman aggressiivisempaan kokonaisuuteen kiedottuna.

Internetin ihmeellisestä maailmasta selviää, että bändin studiolla kävi varkaita albumin teon ollessa kriittisessä vaiheessa. Dramaattisella tapahtumalla oli Englundin mukaan lopulta suuri vaikutus albumin lopputulokseen. Syvissä vesissä siis uidaan. Vedellä ja merellä on iso rooli albumin kokonaisuudessa sekä fyysisenä elementtinä että vertauskuvallisesti.

”The Silent Arc” aloittaa albumin raskaasti ja tarttuvasti riffitellen. Lähes kahdeksan minuuttia kellottava teos käy ansiokkaasti läpi Evergreyn eri ulottuvuuksia. Biisi sisältää loistavien riffien lisäksi tuttuja Evergrey-elementtejä: melankoliset melodiat, temmonvaihdokset ja komeat soolot seuraavat toisiaan. Upea biisi ja hieno albumin aloitus. Samaa tasoa on myös seuraava, videonakin julkaistu ”Weightless”: raskas, melodinen ja tunnelmallinen biisi on Evergreytä parhaimmillaan. ”All I Have” on hidastempoinen ja monisyinen biisi upealla kertosäkeellä varustettuna. Albumin alku on erittäin lupaava ja kuunnellessa miettii, että näinköhän Evergrey on taas tehnyt uuden mestariteoksen.

Albumi ei valitettavasti pysty pitämään yllä samaa tasoa loppuun saakka. Biiseissä ei sinällään ole moitittavaa, mutta albumi ei jotenkin onnistu pitämään kiinnostusta yllä loppuun saakka. Olen huomannut, että ”The Atlanticia” kuunnellessa se jää aika usein kesken ja sen pariin jälleen palatessa tulee albumi aloitettua alusta, eikä siitä, mihin kuuntelu edellisellä kerralla jäi. Se ei tarkoita, että albumin loppupuoli olisi huonoa tai edes keskinkertaista tasoa. Esimerkiksi ”End Of Silence” on upea melankolisella tunnelmalla ladattu biisi, jonka pitäisi iskeä lujempaa. ”Departure” on myös hieno, kauniilla pianomelodioilla koristeltu kappale. Vika voi siis olla myös kuuntelijassa. Ehkä albumin kokonaisuus aukeaa minulle paremmin tulevaisuudessa, sen näyttää aika.

”The Atlantic” on siis tiivis kokonaisuus, josta ei löydy varsinaisesti hittejä. Kuulijalle syntyy tunne, että albumi on suunniteltu nimenomaan siten, että kokonaisuus on yksilöitä tärkeämpää. Albumi ei valitettavasti onnistu tavoitteessaan, ja kuulijan mielenkiinto pääsee herpaantumaan.”The Atlantic” ei aivan nouse Evergreyn mittavassa diskografiassa kärkisijoille. Kyseessä on vankka perussuoritus, ja on paljon bändejä, jotka eivät yllä Evergreyn tasolle edes uransa huippukohdassa. ”The Atlantic” on joka tapauksessa arvioitava suhteessa bändin aiempiin levyihin, ja siinä kilpailussa se ei ihan pärjää.

8+/10

Kappalelista:

1. The Silent Arc
2. Weightless
3. All I Have
4. A Secret Atlantis
5. The Tidal
6. End Of Silence
7. Currents
8. Departure
9. The Beacon
10. This Ocean

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Evergrey Facebookissa