”Syvyyksien riffihirviöt” – arviossa Immolationin ”Acts Of God”

New Yorkin dödis-skenen vanhoihin nimiin kuuluva, mutta vasta myöhemmän aallon mukana genren maailman kärkikastiin noussut Immolation julkaisee yhdennentoista kokopitkän albuminsa ”Acts Of God”. Ross Dolanin johtama surmansoittonelikko ei ole edellisillä albumeilla esittänyt karskin musiikkinsa suhteen hellittämisen merkkejä, eikä se tee siitä tälläkään kertaa.

Immolationin nykykokoonpanon muodostavat alkuperäisjäsenet Ross Dolan (örinä ja basso), kitaristit Robert Vigna sekä Steve Shalaty. Kolmikko palaa viiden vuoden levytystauolta riivatusti tykittelevien ja äkkiväärästi tempoilevan kokonaisuuden kanssa. Albumille yhtyeen vakirumpaliksi on liittynyt rumpali Alex Bouks.

Mukana kokonaisuudella on kahden intron / välisoiton lisäksi 13 jyrkemmänpuoleista, ennalta hankalasti jäljiteltävää biisiä. Vuoden 2017 ”Atonementiin” verrattuna mukana on piirun verran äkäisempää ja enemmän blastbeat-vetoista porhallusta. Suurin osa näistä on yhtyeen korona-aikaan kirjekurssimaisesti kasaamia biisejä, joiden sävellyksistä valtaosasta vastaa Dolanin ohella yhtyeen toinen alkuperäisjäsen, kitaristi Vigna.

Paul Orofinon äänittämät ja Zack Ohrenin ruuvaamat soundit rouskuttavat tarkoitukseensa nähden mallikkaasti. Tuhokoneen mallikelpoisen rouhinnan päällä Ross Dolanin murean miehinen, mutta nyanssitajuisesti artikuloitu mörinä on valtaisan vaikuttavaa kuultavaa. Monen biisin kohdalla perusta on valettu jämäkästi soitettuun ja hallittuun, moderniin mutta silti perinnetietoiseen death metaliin, mistä albumin ulkoasukin antaa osviittaa. Albumin upean groteskista kansikuvasta vastaa usean nykypäivän äärimetallinimen luottotaiteilija Eliran Kantor.

”Acts Of Godin” materiaalista parhaiten toimii suoraviivaisempi ja keskitempoisempi materiaali. Allekirjoittaneen suosikkibiiseiksi kokonaisuudelta kohoavat brutaaliuden äärimmilleen vivuttava ”The Age Of No Light”, vahvan, tumman groovekierron varassa keinuva tykitys ”Noose Of Thorns” ja teknisen thrashin ja kulmikkaan perinnedödiksen yhdistävä ”Shed The Light”. Myös Celtic Frostin primitiivisyyttä tavoittava ”Overtures Of The Wicked”, Vaderin ja Morbid Angelin kavionjäljillä liekehtivä ”Broken Prey” pistävät tukan tuulemaan. Albumin loppupäähän jätetyt, laahaavasti murhaava ”Let The Darkness In” ja onnistuneesti yhtyeen nopeussoiton ääripäät yhdistävä, Gojira-maneereiden kyllästämä ”Apostle” viimeistään nostavat albumikokonaisuuden tympeän keskinkertaisuuden paremmalle puolelle.

Immolationin uusin ei ole eheä levy, mutta sillä on omat julmat hetkensä. Yhtye onnistuu uusimmallaan parhaiten silloin kun se ei blastaa tai sahaa äänimaisemaa tukkoon tai yritä ympätä liiaksi toisistaan poikkeavia osuuksia saman raidan sisään. Muutama päämäärättömämpi veto ja todella karsea kitarasoolo löytyy kuitenkin myös matkasta. Mutta toisaalta, jos aivot naksauttaa kakofoniansiedätysasentoon, toimii ”Acts Of God” lähestulkoon yhtä tehokkaasti kuin edeltäjänsä, ”Atonement” heti kertalaakista.

Immolation on parhaimmillaan todella luova ja näkemyksellinen yhtye, mutta jonka vitsaukseksi koituu liian usein täysin ehyiden teosten pilaaminen liiankin innokkaasti kummallisen yltäkylläisten, kulmikkaiden ja kompleksisten sovitusratkaisujen syövereihin sukeltamisella.