Taneli Jarva Lavaklubilla

T. Jarva & The Dark Place kumartaa edesmenneelle David Lynchille tuoreella musiikkivideollaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 27.1.2025

”Post Festum”  -debyyttialbumillaan vuonna 2024 hurmannut T. Jarva & The Dark Place on keikkaillut ahkerasti läpi viime vuoden, ja nyt yhtye hellii yhtyeen alati kasvavaa seuraajajoukkoa uudella materiaalilla. Tuore ”Still and Cold” -single sai seurakseen arvoisensa videon, joka yhdistelee elementtejä soittovideosta sekä mystisen tummista maisemista.

Video sai julkisen ensiesityksensä viime lauantaina, kun yhtye juhlisti singlen julkaisua Helsingissä Kuudennen Linjan lavalla. Kappale luonnollisesti kuultiin myös illan T. Jarva & The Dark Place -setissä, ensimmäistä kertaa. 

”Video kuvattiin hyvinkin ex tempore ja tiukalla aikataululla. Pelkistetyt ja yksinkertaiset elementit ovat videon ydin. Videon loppu on tribuutti vasta joukostamme poistuneelle David Lynchille, jonka teoksia useampikin yhtyeemme jäsen arvostaa”, kuvailee videon ohjannut ja leikannut Sami Käyhkö.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Still and Cold äänitettiin pääosin jo viime helmikuussa julkaistun Post Festumin sessioissa. Nyt kappale on saapunut maailmaan yhtyeen nykykokoonpanon täydentämillä perkussioilla, vokaalimassoilla sekä muilla mausteilla. 

”Tämä kunnioitettavan mittainen oodi menneille ystäville on eräänlainen coda debyyttialbumille; jälkisoitto ensilevyn teemakokonaisuudelle, jonka luotamme maistuvan tuotantoomme mieltyneelle kuulijalle”, kuvailee Taneli Jarva. 

Voit katsoa videon alhaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy