”Tää homma karkaa täysin lapasesta” – haastattelussa Jani Lahikainen

Mikkeliläinen rock-yhtye Baltix laittoi pillit pussiin muutama vuosi sitten. Yhtyeessä pitkään vaikuttanut kosketinsoittaja Jani Lahikainen on sanoittanut ja säveltänyt musiikkia pitkälti koko elämänsä. Sen takia ei olekaan ihme, että Lahikainen julkaisi tänä keväänä sooloprojektinsa esikoisalbumin. Lahikainen ei kuitenkaan toteuttanut Ei Niin Kaunis Maailman debyyttialbumia, vaan sai tukea niin entisiltä Baltixin jäseniltä, kuin muiltakin muusikkoystäviltä.

Morjens Jani. On kulunut jo useampi vuosi siitä, kun Baltix vetäytyi hiljaiseloon. Ei Niin Kaunis Maailma -sivustolla kerrot löytäneesi vuonna 2024 digitaalisesta pöytälaatikosta kymmenen kappaletta. Olit ilmeisesti tyytyväinen kappaleisiin, kun niiden pohjalta syntyi soololevy?

Lahikainen: Moi Aleksi! Näiden biisien yhdistävänä tekijänä on lyriikat, jotka onnistuneesti välittävät ajatukseni, jotka olen halunnut sanoa. Biisit jakautuvat oikeastaan kahteen kategoriaan. Noin puolet niistä ovat syntyneet ikävuosieni 17-40 välillä. Esimerkiksi ”Hetken enemmän” syntyi 1980-luvun lopulla, ja tämän seurauksena biisit ovat peräisin peräti viideltä eri vuosikymmeneltä.

Loput kappaleista ovat puolestaan kirjoitettu ja sävelletty 2020-luvun ensimmäisinä vuosina. Osa näistä päätyi Baltixin keikkasettiin saakka, mutta bändin neljäs pitkäsoitto jäi lopulta haaveeksi. Biisejä yhdistää se, että jokainen on minulle erityisen tärkeä, mutta erinäisistä syistä johtuen yksikään niistä ei ollut päätynyt julkaisuihin saakka.

Sooloprojektin nimi, Ei Niin Kaunis Maailma, kertoo jo puolestaan paljon. Myös usealla kappaleella on kohtisuoraa tuleva nimi. Onko tarkoituksesi herätellä albumilla ihmisten ajatuksia?

Lahikainen: Tämä projekti käynnistyi, vaikka en tuossa vaiheessa sitä vielä tiennytkään, Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Kirjoitin jo 15-vuotiaana ”Kapina”-biisissä, että ”suurvaltajohtajat haluaa, tuhota koko maailman”. Eipä tuo ajatus ole muuttunut vuosikymmenten varrella. Tällä levyllä ”Hiljaa”-biisi on kirjoitettu Putinille, mutta hyvinpä tuo tuntuisi sopivan Trumpillekin. ”Säälittävä ihminen” käsittelee narsismia ja ”Ikkuna” mielenterveyttä. ”Siivet” kertoo vanhemmuuden vastuista ja niiden pettämisen seurauksista, ”Ihmiskunnan raunioilla” nivoo puolestaan yhteen järjetöntä sotaa ja samanaikaisesti yksilön muista syistä kokemaa romahdusta.

Tämä vuosikymmen on ravistellut ihmisten turvallisuudentunnetta monin eri tavoin. Elämä ei ole aina kivaa ja mukavaa, mutta ei toisaalta myöskään pelkkää synkkää ja pimeää. Totuus löytynee jostakin puolivälistä, mutta se sisältää myös elementtejä kummastakin ääripäästä. Tällä levyllä vaikeistakin aiheista pyritään puhumaan normaalilla äänensävyllä, mutta asioita kaunistelematta. Toivon luonnollisesti, että mahdollisimman moni näitä biisejä kuulisi, ja ajattelisi kuulemaansa.

Olet työskennellyt musiikin äärellä vuosikymmenten ajan. Koetko, että musiikin tekeminen on eräänlainen henkireikä itsellesi?

Lahikainen: Aivan ehdottomasti! Kirjoittaminen on minulle todellinen henkireikä, mutta totta kai musiikin tekemisen prosessi kokonaisuudessaan ja erityisesti bändin kanssa toimiminen ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä asioita läpi elämän.

Siihen nähden että Ei Niin Kaunis Maailma syntyi kymmenen ”löytökappaleen” pohjalta, kokonaisuudesta kasvanut suuri – sehän kattaa lisäksesi 14 muuta muusikkoa. Missä vaiheessa tiesit, että tämä projekti pitää toteuttaa isommalla kaliiberilla?

Lahikainen: Käynnistin projektin kitaristi Teo Suomisen kanssa, jonka rooli muodostui lopulta todella merkittäväksi projektin kannalta. Sovimme, että etenemme kiirehtimättä biisien ehdoilla, mutta en tuossa vaiheessa vielä hahmottanut, että mitä kaikkea se tulee tarkoittamaan. Vasta kun äänittämisestä, miksaamisesta ja masteroinnista vastannut rumpali Kalle Myyryläinen pariin eri otteeseen totesi, että ”tää homma karkaa täysin lapasesta”, jouduin myöntämään, että mies oli täysin oikeassa.

Pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa tekemään levyä oikeasti ajan kanssa, ja meillä oli esimerkiksi mahdollisuus testata erilaisia sovituksia. Monipuolisuus alkoi kiehtoa. Yhdenkään biisin kohdalla se ei ollut itsetarkoitus, mutta se oli mahdollisuus. Pianisti Nooa Nousiainen kantaa upealla tavalla saamansa ison roolin, saksofonisti Saila Ukkonen on ollut vahvan soitannan lisäksi levyn teossa muutenkin ydinryhmää, viulisti Susanna Rantakylän osuudet ovat mielestäni levyn parhaita hetkiä, Mirva Peltolan huilu sopii ”Siltaan” erinomaisesti ja Ari Hämeksen syntikat kruunaavat ”Ihmiskunnan raunioilla” -biisin.

Muusikoiden taidoista kannatti ottaa ilo irti. Sooloalbumi sisältää kymmenen erilaista kappaletta. Oliko jonkin kappaleen kohdalla hankala löytää sille muotonsa, vai solahtivatko kaikki kappaleet vaivattomasti nykyisiin muotoihinsa?

Lahikainen: Muutaman biisin kohdalla oli kiistatta haasteita. Esimerkiksi ”Silta”, jota ei oltu missään vaiheessa soitettu bändin kanssa, ja siitä oli olemassa vain piano-laulu -demo. Yhdessä vaiheessa olimme täysin jumissa tämän kanssa ja Kalle totesikin, että ”tässä biisissä on kolme eri osaa, jotka eivät sovi lainkaan yhteen”. Tästäkin haasteesta selvisimme.

”Salaisuudesta” oli olemassa useampikin erilainen versio, mutta lopullisissa kitaraäänityksissä biisi meni vielä kertaalleen uusiksi Teon ja Kallen toimesta – ja hyvä näin. Biisinä ”Hetken enemmän” erottuu muista. Kun tiesin, että ryhmästä löytyy erinomainen pianisti ja saksofonisti, sovitus syntyi varsin nopeasti ja kivuttomasti.

Sooloalbumillasi on paljon sanomaa. Tullaanko albumin sisältöä kuulemaan joku päivä keikkojen muodossa?

Lahikainen: Tämän porukan saaminen samaan aikaan, samaan paikkaan on taatusti haastavaa. Pakko minun on myöntää, että haaveilen muutamasta keikasta, mutta aika näyttää, onko siihen mitään mahdollisuutta.

Ei Niin Kaunis Maailma -kotisivuilla mainitset palaneesi laulajan pestiin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vaatiko solistin paikan ottaminen rohkeutta, vai oliko sinulla alusta alkaen selvää, että nämä kappaleet laulat itse? Levyllähän kuullaan kuitenkin Baltixin solistia Aki Mennaakin.

Lahikainen: Jouduin tosiaankin kymmenkunta vuotta sitten lopettamaan Baltixin laulajana, kun astman rasittama keuhkoputki ei yksinkertaisesti kestänyt enää keikkailua. ENKM-projektin alkupuolella en ollut varma, kestääkö ääni studiotyöskentelyäkään, mutta jos se ei olisi kestänyt, niin Aki olisi ottanut laulajan pestin haltuun.

Noin vuoden treenaamisen jälkeen ääni kuitenkin alkoi kestämään, joten jatkoimme A-suunnitelmalla. Mutta toki solistin rooliin palaaminen vaati kovan työn lisäksi tuota rohkeuttakin. Monipuoliset lauluosuudet olivat kuitenkin alusta asti ajatuksissani tärkeässä roolissa tällä levyllä, ja Akin lisäksi mukana on myös kaksi naislaulajaa. Tiina Boltz laulaa levyn nimikkobiisissä, ja Tanja Väisänen vastaa puolestaan mm. ”Siivet” -biisin lead-laulusta.

Alunperinhän tässä lähdettiin tekemään Baltixin neljättä pitkäsoittoa, ja jo mainittujen muusikkojen lisäksi mukana olivat myös basisti Tero Väisänen, sekä kitaristit Jari Valjakka, Juha Perälahti ja Hane Häyhänen. Projektin edetessä meille kaikille kävi kuitenkin selväksi, ettei tämä ENKM-albumin työstäminen yksinkertaisesti ollut Baltixia, vaan jotain aivan muuta. Jätkät kannustivatkin minua vahvasti soololevyn suuntaan, ja päätös oli lopulta helppo ja oikea meidän kaikkien kannalta.

Sooloalbumillasi on paljon sanomaa, mutta kysyn nyt kuitenkin: millaisia ajatuksia haluaisit lähettää Kaaoszinen lukijoille?

Lahikainen: Ollaan inhimillisesti ihmisiä toisillemme. Rock. Suomirock.

Haastatellut: Aleksi Parkkonen