Taake tärisytti Korjaamon seiniä
Viime kuukausina medianäkyvyyttä saanut Taake saapui huhtikuun lopulla Suomeen. Bändin Jenkkirundihan peruuntui pahojen kielten laulettua säveliään; samoin meinasi käydä tämän viikonlopun Stockholm Slaughter -keikalle, joka kuitenkin saatiin siirrettyä eri paikkaan, jota järjestäjä ei kerro ennen lauantai-iltaa, jotta keikka todella pystyttäisiin toteuttamaan. Keväisenä perjantaina Taake nähtiin kuitenkin Helsingin Korjaamolla, jossa bändi näytti, miksi se on yksi Bergenin black metalin suurimpia!
Taakelle yleisöä lämmittelemään oli saatu kaksi suomalaisyhtyettä. Illan aloittajan tehtävä valikoitui Väki-nimiselle nuorelle tamperelaisbändille. Itselleni tämä porukka oli uusi tuttavuus, eikä se ole ehtinyt julkaisemaankaan vasta kuin yhden kahden biisin EP:n. Meiningin nimi on black metal, josta kuuluu kaikuja myös pakanametallista. Suomeksi lauletut biisit ovat varsin kehityskelpoisia, mutta ei yhtye nyt aivan kaikkia taivaita avannut. Illan ensimmäisen artistin rooli ei varmaan ollut kaikista herkullisin, kun yleisökin tuntui vielä aloittelevan iltaa pääasiassa jossain toisaalla, vaikkei Väen soittoaika mikään suunnattoman aikainen edes ollut. Tämä ja yhtyeen tuntemattomuus huomioon ottaen Väki selviytyi tehtävästään vähintäänkin kohtuullisesti. Se tarjoili reilun puolituntisen peruspläjäyksen paikalle jo puoli kymmenen aikaan saapuneille. Soundit olivat kohdallaan, yhtye panostanut myös visuaaliseen puoleen eikä sen ulosannissakaan mitään valitettavaa ollut, mutta siitä huolimatta se jäi jotenkin alaviitteeksi. Lisää keikkoja ja vähän lisää jotain omaa, niin homma lähtee varmasti rullaamaan.
Pienoisen tauon jälkeen klo 22.30 lavan ja Korjaamon salin valloitti helsinkiläinen Hexhammer. Meininki muuttui paljon edellistä bändiä rempseämmäksi ja tempo nopeammaksi. Hexhammerin ote on todella punk menemättä kuitenkaan täysin sille puolelle. Hyvin energinen esiintyminen sai koko Korjaamon vaunusalin puimaan nyrkkiä ilmassa – ja nyt porukkaa oli jo paikallakin selkeästi enemmän kuin Väen soittaessa. Varmasti kotikenttäetu oli Hexhammerin puolella, ja bändi antoi yleisölle, mitä se osasi odottaakin. Tässä oli todella osuva lämppäri illan pääaktille. Vauhti ja energia tarttuivat viikonlopun yleisöön, joten varmasti bändi sai uusia kuuntelijoita tältä(kin) keikalta, koska Hexhammer laittoi kyllä kunnolla menemään. Ainakin minä pidin kuulemastani ja olin keikan jälkeen valmis ottamaan illan pääesiintyjän vastaan.
Mainos päättyy
Tämän jälkeen saatiin pieni hengähdys- ja tankkaustauko ennen illan pääesiintyjää Taakea. En ollut bändiä viime kesän jälkeen onnistunut livenä näkemään, joten odotin keikkaa todella suurella innolla. Samalla odotus sisälsi myös pientä pelkoa, koska viime marraskuussa ilmestynyt ”Kong Vinter” -levy ei mielestäni ole Taaken tuotannon kirkkainta kärkeä. Levyä keikkapäivänäkin kuunnellessani mietin, miten sen biisit voisivat toimia livenä. Mutta huoli pois ja väreilevä odotus tilalle! Lopulta tämä odotus palkittiin ja puolisen tuntia ennen vuorokauden vaihtumista 25-vuotista uraansa tänä vuonna juhliva norjalaisbändi lopulta saatiin lavalle. Bändi paukauttikin keikkansa täysillä käyntiin, ja heti siinä vaiheessa me keski-ikäiset Taake-fanit päätimme suunnata lavan eteen julistamaan rakkauttamme tähän bändiin.
Keikka osoitti jälleen kerran Hoestin nerouden. Korjaamon keikan jälkeen olen valmis kruunaamaan herra Taaken vähintäänkin black metalin ruhtinaaksi. Tai keisariksi. Jumalaksi. Biisit sulautuivat toisiinsa (joten ei kannata odotella keikan settilistaa) ja muodostivat hienon kokonaisuuden, josta ainakin minä nautin jokaisella solullani. Vastariffit kaikuivat Korjaamon vaunusaliin, ja bändin musiikki sai vähintäänkin rappaukset tippumaan salin katosta. Tuntui siltä, että Taake todella halusi näyttää, mihin se pystyy. Samalla myös bändille ominainen keskisormea näyttävä asenne välittyi koko tilaan. Itse Hoest esitteli kaikki mahdolliset lavamaneerinsa, ja kyllä ne yleisölle tuntuivat kelpaavan. ”Myr”-biisin kuuluisan banjosoolon aikana Hoest intoutui jopa vähän tanhuamaan lavalla.
En nyt pysty edes sanomaan, kuultiinko keikalla uuden levyn biisejä kovinkaan paljon – mutta jos kuultiin, ne sopivat kokonaisuuteen vallan hienosti. Toki yleisö sai kuultavaksi Taake-klassikoita, enkä minä ainakaan niistä rupeaisi valittamaan, ovathan ne hienoa kuultavaa jo levyltä – ja livenä ehkä vielä hienompaa. Tuska liven järjestämä keikka ei todellakaan ollut mikään läpihuutojuttu; tuntui, ettei bändikään olisi malttanut millään lähteä lavalta pois. Keikka oli selkeästi ”normikeikkoja” pidempi. Kun Taake lopulta iski viimeisen sointunsa ilmoille, ei yleisö kuitenkaan ollut valmis päästämään sitä vielä lepäilemään. Niinpä pikkutunneilla saatiin kuulla vielä encorena ”Nordbundet”. Voi olla, että tätä psyykelääkehymyä ei saa pyyhittyä naamalta ihan hetkessä. Kiitos kuuluu Taakelle, jälleen kerran. Enää ei harmittanut yhtään, että peruin lähtöni Stockholm Slaughteriin siinä vaiheessa, kun kaikuja Taaken ja Mardukin mahdollisesta peruuttamisesta alkoi kuulua. Loppujen lopuksihan bändit siirrettiin soittamaan toiseen paikkaan sunnuntai-iltapäivään, joten niiden missaaminen olisi lentoaikojen takia ollut mahdollista. Mutta nyt sain todistaa ainakin toisen noista Helsingissä, ja todistettavana oli suorastaan loistelias keikka. Missäs Taaken voisikaan nähdä seuraavaksi?
