”Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina” -kirjan julkaisutilaisuus @ The Circus ,10.1.2015

taalta_pohjoiseen_sentencedin_tarinaSentencedin uran lopettaneesta keikasta tulee tänä vuonna 10 vuotta, mikä tuntuu aivan äärettömän pitkältä ajalta. Tuntuu, että vasta hetki sitten istuin vanhempieni olohuoneessa ja katselin Jyrki-ohjelmasta ”Killing Me, Killing Youn” -musiikkivideota. Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin olin menossa kyseisen bändin tribuuttikeikalle ja ”Täältä pohjoiseen: Sentencedin tarina” -kirjan julkaisutapahtumaan. Tässä kohtaa sitä alkaa tuntea itsensä vanhaksi.

Minun elämääni Sentenced kuului pienenä osana; en koskaan ollut mikään kunnon fanityttö ja kuuntelin paljon, paljon enemmän HIMiä, Charonia ja To Die Foria. Silti muistelen lämmöllä muutamia hetkiä, joihin kyseinen bändi liittyy erittäin isona osana. Hauskaa, miten tietyt biisit tuovat aina tietyt ihmiset mieleen. No kuitenkin, palatakseni tähän päivään ja tähän hetkeen, Sentencedin kirjajulkkaria vietettiin 10.1.2015 Helsingissä The Circuksessa.

Viime aikoina keikkakokemukset The Circuksessa ovat olleet oikeastaan kaikkea muuta kuin mieltä ylentäviä, joten en tälläkään kertaa hyppinyt riemusta, kun huomasin, missä tapahtuma järjestetään. Olin paikalla vähän ovien avaamisen jälkeen ja ihmettelin kovasti, miksi yläkerta oli kiinni, samoin takabaari, jossa kaikki istumapaikat olivat, sillä jo puoli kahdeksan maissa ihmisiä oli saapunut ihan mukavasti paikalle. Tapahtumaan oli mahdollista ostaa jonkinlainen VIP-lippu, joka oikeutti pääsyyn VIP-alueelle, jossa oli myös baari ja muutamia istumapaikkoja. Istahdin lattialle odottelemaan, että kello tulisi kahdeksan ja kirjaan liittyvä haastattelu alkaisi.

Kahdeksan aikaan takabaari avattiin ja pääsimme istumaan ihan sohvalle, mutta itse ohjelma pyörähti käyntiin parikymmentä minuuttia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Itseä hieman ihmetyttää The Circuksen valinta tapahtumapaikaksi, sillä baarin puolelle ei hyvällä tahdollakaan kuule haastattelusta oikeastaan mitään ja harva jaksaa seisoa lavan edessä haastattelun ajan, jonotella seisaaltaan nimmareita ja vielä jammailla kahden tunnin tribuuttisetin ajan. Tästä syystä olisi ollut mukava pystyä kuuntelemaan haastattelua rauhassa lavan edessä tuolilla istuen eikä niin, että toinen korva kuuroutuu ”kaks bissee” -huudoista ja toinen nappailee satunnaisia sanoja haastattelusta.

Haastattelusta kuulemani perusteella voin sanoa, että varsinkin kirjailija Matti Riekki ja Sentencedin oma Ville Laihiala olivat ns. liekeissä. Läppä lensi ja tunnelma oli katossa; tässä kohtaa olin varsin hyvillä mielin siitä, että olin tullut paikalle. Haastattelun jälkeen oli ohjelmassa luvassa nimmarien kirjoitusta julkaistuun kirjaan. Yleisölle annettiin ohjeet muodostaa jono miksauspöydän eteen, ja sekunneissa jengi seisoskelikin odottelemassa päähenkilöiden saapumista paikalle. Vartin odottelun jälkeen saatiin uusi ohjeistus, että jono pitää saada kiertämään lavan edestä, mikä aiheuttikin kaaoksen yleisössä, kun kaikki ryntäsivät nappaamaan vähän vielä parempaa jonotuspaikkaa. Puolen tunnin päästä ymmärsin miksi: vaikka nimmarien jakaminen oli alkanut, ei jono liikkunut yhtikäs mihinkään. Jengi jäi kättelemään ja jakamaan elämäntarinoitaan Sentencedin jäsenten kanssa, etuili röyhkeästi jonossa ja mikä parasta, pyysi nimmareita bändin koko tuotantoon. Ideana kuitenkin oli jakaa nimmareita nimenomaan julkaistuun kirjaan.

Tunnin odottelun jälkeen alkoi pinna olla itselläni ja muillakin jonottajilla hieman kireällä. Aloin jo harkita, että itsekin vain kävelen koko porukan ohi ja isken kirjan tiskiin. Vähän päälle tunnin jälkeen tuli ilmoitus, että nimmarisessio pitäisi lopettaa vartin sisään, jotta tribuuttibändi pääsisi soittamaan settinsä; ”yksi nimmari per kirja”. Eipä siinä mitään, ihan ymmärrettävä ratkaisu saada jonoon liikettä. Tässä kohtaa kuitenkin The Circuksen ihan oma järjestyksenvalvoja tunki jonon alkupäähän saadakseen omana kirjaansa nimmarit. Huh huh, nyt on pakko sanoa, että oikeasti ja aidosti hyvin röyhkeää. Ja missä on tilannetaju?

Lopulta nimmarit olivat kirjassa ainakin suurimmalla osalla yleisöstä ja tribuuttibändi päästettiin lavalle. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että ei ole ollut kovin monta keikkaa, missä olisin jäänyt tuijottamaan lavalle uskomatta korviani. Ja vielä harvempia, joista voin sanoa, että olen karaokebaarissa sunnuntaiaamuna kuullut parempia versioita biiseistä kuin itse keikalla. Mut nyt kävi näin. Mietin jo toisen biisin puolivälissä, että laulajaksi valitun Stephen Burgessin ääni ei tule kestämään koko kahta tuntia, koska huudot ja kliinit tulivat nyt jo todella tuskaisesti ulos. Toki pitää myöntää, että keikka käsitteli Sentencedin koko uran ja on varmasti teknisesti hyvin haastavaa vetää ensin örinäbiisiä ja sen jälkeen laulaa puhtaita osuuksia. Paras laulajasta kuulemani kommentti oli: ”Olihan laulajalla hetkensä: ne jolloin se oli hiljaa ja antoi yleisön laulaa” En ihmettele yhtään yleisöstä kuultuja ”pyhäinhäväistys” ja ”vaihtakaa laulaja” -huutoja. Kuitenkin on pakko antaa kunnia sinne, minne se kuuluu, nimittäin muulle yhtyeelle. Jokainen soittaja hoiti tonttinsa hienosti ja teki kunniaa Sentencedille.

Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli hieman pettymys, koska odotin paljon ja Sentenced olisi ansainnut huomattavasti enemmän. Suomi on täynnä upeita ja lahjakkaita metallilaulajia, enkä ymmärrä valintaa tässä kohtaa. Toisaalta, ehkä parempi näin, sillä eihän kukaan voisi mitenkään päästä Laihialan tasolle. Aika multaa muistot, kiitos ja kumarrus Sentenced.

Raportti: Mira Pöyhönen

Kommentit