”Täältä tullaan, Königsberg!” – Rattuksen ja Hot Kommunistin kyydissä neljän maan Baltian kiertueella

D! I! Y!

Taisi olla reilu vuosi takaperin, kun ensimmäisen kerran koetimme saada Rattuksen ja Hot Kommunistin miehistöjen aikataulut natsaamaan yhteistä Baltian pyrähdystämme silmällä pitäen. Levytyskiireet tai muuten siviilielämän mukanaan tuomat haittatekijät siirsivät rundin ajankohtaa kuitenkin loppukeväälle 2019. Toisaalta pieni viive kiertueen toteutumisessa oli molempien yhtyeiden etu, sillä molemmilla oli kertynyt tuona aikana tuoretta materiaalia, jota tarjota yleisölle kimppakeikoillaan. Baltian sotahistorian tuntijan, Hot Kommunistin Lembit Krullin ”Nö Sleep ’til Königsbergiksi” nimeämän viiden keikan ja neljän maan pakettiautokiertue oli molemmille yhtyeille osittain matka entuudestaan kartoittamattomalle maaperälle. Ennen kyseistä Baltian kiertuetta urallaan yhteensä 23:ssa maassa keikkaillut, 1978 Vilppulassa perustettu Suomi-hardcore-jyrä Rattus ei ollut esimerkiksi koskaan aiemmin vielä soittanut Liettuassa eikä Latviassa; Virossa he olivat soittaneet tätä ennen kertaalleen. Virolaisen Hot Kommunistin miehistön J.M.K.E.-taustaiset jäsenet, laulaja-basisti Lembit ja rumpali Andres Aru olivat taas soittaneet eteläisissä naapurusmaissaan muutamia kertoja aiemmin entisen yhtyeensä Euroopan-kiertueilla. Tarkoitus ei ollut lähteä remellyksellä rikastumaan, sillä joka ikisestä kiertueen keikasta bändien mahdolliset tulot maksettiin lippuriskillä. Paino sanalla ’riski’.

Valloitusretki Königsbergiin starttasi keskiviikkona 23.5. Helsingin Käpylän Cactuksessa, jonne If Society -levy-yhtiön pomo, Hero Dishonest -yhtyeestäkin tuttu Heikkosen Mikko oli järkännyt lämminhenkisen keikkailtaman. Paikalle saapui Helsingin peruskeskiviikko-illaksi varsin kelvollisesti jengiä. Yleisössä saattoi havaita pitkän linjan vannoutuneita punkkareita, kuten Bob Malmströmin jäsenistön ja mm. Aresti-yhtyeen Gregge Grönholmin sekä asiakseen Berliinistä asti keikat katsomaan lentäneen brasilialaisyhtye A.R.D.:n kitaristin Virgilio Attaideen.

Illan avasi ensikeikkansa Suomessa heittänyt, viroksi laulava, tartolainen anarcho-punk-viisikko SS Robot. Vokalisti Kolp H. Tiitsin militantti, mustan blokin soturi-look pesäpallomailoineen ja keltaliiveineen on kerta toisensa jälkeen hykerryttävää mutta samalla säväyttävää katsottavaa. Greggen sanoin: yhtyeen musiikki on kallellaan mielenkiintoisesti ’82-punkin remellykseen ja Motörheadiin, mutta seassa on vokaaliosuuksien osalta myös reipas annos vanhaa Venomia. Sanoituksellisesti SS Robotin tulilinjalle osuvat Euroopassa avoimena rehottava korruptio sekä yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin ujutettu totalitarismi poliittisesta suuntauksesta riippumatta. Paikalla olleen, niin ikään ikäpunkkarin, Länsi-Uusimaa -lehden toimittaja Kai Jauhiaisen mukaan tartolaisyhtye on levyllä oikein hyvä mutta livenä vielä parempi.

Ensi kertaa Suomessa esiintynyt SS Robot Virosta avasi ”Nö Sleep ’til Königsberg” -keikkaillat Helsingin Cactuksessa ja Pärnun Tempelissa.

Alkuvuodesta viitisen keikkaa Suomessa tehneen Hot Kommunistin keikka oli yleisöstä saadun palautteen perusteella oikeinkin hyvä. Yhtyeen jäsenistön mielestä keikka meni kuitenkin enimmäkseen yhteissoiton ruosteesta rapsuttelun merkeissä. Baltian kiertueen tulevilla keikoilla kyseinen itsekriittinen huomio osoitti pitävän erittäin hyvin paikkansa. Hot Kommunistin kappaleet ovat lähtökohtaisesti varsin täynnä aksentti-iskuja ja rytmimuunnoksia, joiden hallittavuus ja monisyinen polveilevuus on vaatimustasoltaan perus-neljän soinnun räimeeseen tai liukuhihna-crustin soittamiseen verrattuna varsin haastavaa hallittavaa ja vaatii soittajalta erityistä skarppiutta ja fokusoitumista.

Rattus päätti illan. Näki selvästi, että herrojen parin viikon ja 12 keikan mittainen, intensiivinen etelän leiritys Brasiliassa oli hitsannut yhtyeen jo lähtökohtaisesti tymäkästi ruhjovaa yhteissoittoa panssarivaunun lailla eteneväksi, saumattomaksi tuhokoneeksi. ”Sen uuden laulajan” Jopon grungahtava huutolaulu istuu yhtyeen sointiin alati paremmin ja persoonallisemmin. Yhtyeen settilista on tasapainoinen sisältäen hienosti rullaavia, murskaavia klassikoita, kuten ”Uskonto On Vaara”, ”Ihmiset On Sairaita”, ”Täältä Tullaan Kuolema” ja ”Rattus On Rautaa”, ja uudempia, oikein maukkaita, vahvoilla melodioilla pelaavia  menopaloja, kuten ”Viina Ei Petä” ja ”Pinnan Alla”. Hikinen ilta saatiin päätöksen miellyttävin tunnelmin. Nopeasti majapaikkoihin yöpymään. Koko punkkariremmin täytyi olla suht-freesinä Katajanokan satamaterminaalissa parin tunnin yöunien jälkeen, heti aamun valjettua.

Rautainen Rattus Cactuksessa: Tomppa Marjamäki -basso, Vellu Hyvärinen rummut/laulu ja Jopo Rantanen laulu ja kitara.

Hot Kommunist Kultuuriklubi Tempel, Pärnu, Viro.: Lembit (vas), Andres ja Mikko. (Kuva: Uno Toimla)

Pienen turistikäppäilyn ja Tallinnan vanhassa kaupungissa tekemämme Rattuksen haastattelun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa kylpyläkaupunki Pärnuun, jossa torstai-illan keikalle klubiksi oli valikoitunut uudehko, puitteiltaan ja fasiliteeteiltaan oikein miellyttävä DIY-mesta Kultuuriklubi Tempel. Pakettiautomme ratissa ja roudarinamme reissulle lähti Hot Kommunistin vararumpalinakin kunnostautunut tartolainen muusikko Lauri Pajos.

SS Robot piiskasi illan käyntiin myös Pärnussa. Komeasti raikasi vihainen laulu, ja viron talouseliitti Rail Baltica -hankkeineen sai kuulla kunniansa. Ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella Pärnussa soittanutta Hot Kommunistia pari innokasta diggaria oli tullut kuuleman mukaan katsomaan Itä-Virosta asti. Yhtyeemme soitti tarkasti, hyvällä intensiteetillä ja allekirjoittaneen mielestä myös selkeästi rullaavammin kuin edellisenä iltana Helsingissä. Loppuillasta Rattus löylytti viisikymmenpäistä yleisöä, ja saimme kiertueen toisen päivän kunnialla purkkiin. Poistuttuamme kuulimme, että pari klubin aulassa notkunutta riikalaispunkkaria oli liftannut päivän verran kotikaupungistaan Pärnuun katsomaan Rattusta, ja missannut keikan vain tunnilla. Huvituksen sekaisesti koimme empatiaa noita arjen sankareita kohtaan.

Illan perusteella niin lava- kuin PA-sounditkin osoittautuivat olevan kyseisessä mestassa pirun tarkat. Kokonaisuuden kruunasi paikan päällä oleva, tarpeisiimme nähden erinomainen backline, joka oli varmaankin paras koko kiertueellamme. Unohtaa ei myöskään sovi asiansa mallikkaasti hoitanutta paikallista äänimiestä, joka tosin lopulta veloittikin työstään sievoisen summan laitevuokrineen, jopa Suomen hintatasoon verrattuna tuplaten normi-hinnasta. Lähtöä tehdessämme Tempelin klubi-isäntä pyysi meitä keikalle paikkaansa uudelleen, mutta ensi kerralla viikonloppukeikalle, jotta saisi haalittua enemmän jengiä paikalle. Ehkä myös siksi, että koko illan lipunmyyntitulot menivät kokonaisuudessaan äänimiehen liksaan ja laitevuokraan.

Rahapolitiikasta huolimatta, olosuhteisiin nähden ilta meni ilmeisen hyvin. Nukuimme varsin riittävät yöunet läheisessä hostellissa. Herättyämme söimme lounasaikaan venähtäneen aamiaisen läheisessä perinneravintolassa, haimme loput soittokamat klubilta ja suuntasimme pakumme kohti Latvian rajaa.

Ikuiset anarkistit – Vellu ja Tomppa (Rattus): ”Möre Sleep ’Til Königsberg”. Kultuuriklubi Tempel, Pärnu, Viro.

Reilun kolmen tunnin köröttelyn, rajan ylityksen ja takapuolen puutumista olennaisesti hellittäneiden huoltoasemapysähdysten jälkeen saavuimme kuvankauniiseen Riian Vanhaan kaupunkiin. Sen laitamilla neuvostoaikaisen tiili-betonikerrostalon lattiatasossa ja kellarissa olevan punk-klubi Depon olin jo kavereiden puheiden perusteella osannut kuvitella kokemisen arvoisaksi mestaksi. Katu-uskottavalta päällisin puolinkin vaikuttanut mesta latasi odotuksiamme ehkä ylikin. Jotain kummallista paikan suhteen oli kuitenkin ollut ilmassa, koska klubi oli ilmoittanut promootio-osastollemme, etteivät he tarvitse ollenkaan kiertuejulisteita, joita olisimme heille kernaasti lähettäneet. Paikalle lähikatuja ajaessamme emme nähneet tapahtumasta jullarin jullaria tolpissa saati seinissä, ainoastaan yhden klubin ikkunassa. Mentyämme Depoon sisälle ja tarjouduttuamme levittämään nipullista matkassamme olleita jullareita lähialueelle, ravintoloitsija kieltäytyi ja alkoi pahoitella. Latviassa on kuulemma laitonta levittää julkisille paikoille julisteita (jos tapahtumissa ei pyöri mukana isot rahat ja korruptiovoitelua virkavallalle tapahdu). Ehkä myös allekirjoittaneen oman yhtyeen värikäs nimi Latvian neuvosto-aikaisen historian valossa saattoi pelottaa klubin omistajaa tiedottamatta tapahtumasta enempää. Panimme myös merkille, että klubin luoman tapahtuma-eventin kutsuja ei ollut klubin puolesta jaettu juuri kenellekään klubin ryhmäläiselle. Tämän lisäksi saimme vielä kuulla, että Depon omistaja oli ollut hiihtolomalla Itävallan Alpeilla viimeiset kolme viikkoa eikä jostain syystä ollut delegoinut tapahtuman mainostamista kenellekään muulle klubin henkilökunnan jäsenelle. Tässä vaiheessa tajusimme, että keikan markkinointi oli tehty klubin puolesta vasemman käden pikkurillillä, jos silläkään. Noh, ei muuta kuin alas kellarin soittotilaan, romut nurkkahuoneeseen, kaikki tarpeellinen soundcheckiin ja elämässä eteenpäin.

Illan saldo: erittäin tiukat keikat sekä Hot Kommunistilta että illan päättäneeltä Rattukselta. Paikalla 15 henkeä, perjantai-iltana. Artisti maksoi taas. Sinä iltana teki kieltämättä mieli ottaa viinaa. Siinä vaiheessa ei enää kuitenkaan jaksanut litkiä kaljaa eikä tiukempikaan maistunut, ja väsytti pirusti. Ei auttanut kuin käydä yöpuulle. 8 hengen hostellihuoneessa kuorsaamamme yön jälkeen laumamme heräili jälleen. Nälkä oli kaikilla. Hostellin aamiainen tarjoiltiin kuitenkin ainoastaan tietyn nettisivuston kautta huoneen varanneille. Jotkut meistä joivat aamukahvia ja jotkut söivät juoksuaamiaisen hostellin respassa. ”En minä tajunnu. Eikö tämä oo netin kautta varattu tämä meijänki huone??” eräskin punk-veteraani tuumi poski täynnä sämpylää hädän keksittyä keinot aamunälkään. Joku nuorempi punkkari saattoi seurata esimerkkiä perässä.

Ei muuta kun takaisin klubille, kamat Deposta pakuun, pikapatongit ja matkakaljat kainaloon läheisestä kioskista ja taas matkaan. Ennakkoon tietona oli, että soitamme tulevana iltana festivaalikeikan vuoden 2022 kulttuuripääkaupungiksi valitussa keskiliettualaisessa kaupungissa nimeltä Kaunas. Nelisen tuntia seurasimme havumetsien muuttumista lehtimetsiksi ja aroisemmiksi maisemiksi. Ajoimme läpi alavien peltomaisemien päätyen lopulta navigaattorin ohjeistamana keskelle vuosisadan vanhaa, silloisten aatelis-virolaisten rakennuttamaa, nyt jo ränsistymään päässyttä esikaupunkialuetta. Parin puhelinsoiton jälkeen löysimme tien perille. Valtatien varrelta ajoimme sisään pienestä, puisesta vihreästä portista, joka johti jo aikoja sitten parhaat päivänsä nähneen, osittain puusta, osittain tiilistä rakennetun, vihreän talonrötiskön eteen, jota ympäröi sinällään kaunis ja runsas puutarha. Pihalla kukkia kasteli kesämekossaan iloinen, harmaahapsinen, seitsemissäkymmenissä oleva mummeli. Pihalla meitä vastassa olivat myöskin liettualainen, kuulema lämppärinämme soittava, paikallisesti tunnettu punk rock -muusikko Nėrius A. Pečiūra ja kyseisen talon poika, jonka nimestä en saanut humalatilaltaan selvää. llmeisesti kuitenkin Vytautas. Pihan reunalla, koirankopista ulos häntä vispaten seuruettamme tervehtimään tuli sekarotuinen piski ”Propeller” (potkuri).  Mielessä kävi kai välillä meillä jokaisella, että mitäs helvettiä nyt taas…

Festarilipun hinta 6 € oli liettualaisen rahan arvon mukaan paljon rahaa. Eniten pelkäsimme, että nyt se konkurssi vasta näyttää näkönsä. Lähdimme siis sen koommin miettimättä lähimpään markettiin hakemaan virvokkeita ja syötävää. Palattuamme mietimme, kuinkakohan kauan täällä kestää olla selvin päin. Eipä aikaakaan, kun porukkaa – niittirotsia, hevipäätä, lapsiperheitä ja kukkahameisia naisia – alkoi virrata tasaisesti puutarhaan todellisella DIY-meiningillä kyhätyn lavan edustalle alarinteeseen laskeutuvalle festarialueelle. Annoimme myös pienimuotoisen haastattelun ennen keikkaamme Nėriusille. Kameroiden virittelyn jälkeen mökin edessä antamamme haastattelu koostui lopulta kahdesta englanniksi muotoillusta kysymyksestä: 1) ”Mitä on Hot Kommunistin musiikki?” ja 2) ”Mitä on underground?” Sönkötimme jotain auttavasti. Liettuan euroviisukarsinnoissakin aikoinaan mukana ollut Nėrius basisteineen ja rumpukoneineen veti heti alkuiltaan reilusti ennakoitua pitemmän setin. Musiikillisesti se oli lähinnä Simo Frangenin Alivaltiosihteeria, jos se vetäisi biisinsä liettuaksi. Vain mahdollinen huumori jäi suomipojalle etäiseksi. Esitys oli välillä puuduttavan tylsää, kornia, mutta sympaattista. Seuraavana ohjelmanumerona olikin kännisen talonpojan moottorisahaperformanssi, jossa kolmatta promillea pitkällä vetelevä herra kaasuttaa ja keulii työkalulla ilmaa toisen maailmansodan aikainen kaasunaamari päässä ja sotaupseerin pitkä nahkatakki hulmuten. Se oli reissun Manowar-hetki se, tai itse festarin Maukka Perusjätkä…

Siinä välissä meillä oli myös vaihtoehtona myös katsoa Vellun padilta Suomi–Ruotsi-lätkän MM-välierää. Voittokin tuli lopulta. Sitten astuimmekin lavalle Hot Kommunistin kanssa. Keikka meni pirun tiukasti yhtä viimeisen biisin soittohassia lukuunottamatta. Jengi tanssi ja heilui mukana innostunesti. Rattus oli rautaa Kaunasin punk-festareillakin. Illan tummetessa paikalliset slam-dance-osaajat ottivat lavan edustan haltuunsa heti keikan alussa, pitti pyöri, jengi kaatuili, heitti kuperkeikkaa, vuosi verta ja nousi taas ylös riemun huudot raikuen. Jengiä oli paikalla satakunta ja ehdottomasti parhaiten messissä olevaa, parhaiten keikoilla osallistunutta jengiä kuin millään muulla kiertueen keikalla. Illan päätti paikallinen, pyövelin asusteisiin kauttaaltaan pukeutunut, brutaalia death metalia moukaroinut kombo Skyliamusis. Me viisi jätkää yövyimme siskonpedillä, kuvassa yllä olevan talohökötyksen ensimmäisessä pikku-huoneessa, Rattuksen konkareiden tyytyessä makuupussimajoitukseen sinisen Fordimme sikaosastolla. Myöhään aamuyöstä reippaana vielä valveilla ollut mummeli opasti meille eksoottisten vesihanojen käyttöä elekielellä, samaan aikaan kun hänen lievästi sanoen juopuneet poikansa ja miehensä örisivät keittiön pöydän ympärillä. Joku kantoi vielä pullon vodkaa taloon. Me olimme kuitenkin jo valmiita yöpuulle.

Jos jokin lämmitti mieltämme, niin verrattaen köyhän väen ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja osakseen saamamme huomionosoitukset, joita saimme ulkomaan vieraina. Ehkä välillä liiankin. Jos olisin saanut vastata haastatteluun myöhemmin, olisin sanonut: ”Jos tätä ei ole underground parhaimmillaan, niin mikä sitten?”

Rattus @ Tūsas pas Mekaniką fazendoje. Sezono atidarymas, Kaunas, Liettua 25.5.2019
Nerius, Tūsas pas Mekaniką fazendoje. Sezono atidarymas, Kaunas, Liettua 25.5.2019
Vanhat punkit: Nerius ja Leopardo, Kaunas, Liettua
Basistien pyhä liitto: Tomppa ja Lembit, Kaunas, Liettua.

Heräiltyämme lastasimme jälleen ajopelimme valmiiksi matkaan. Kaunasin festarilaiset alkoivat virrata luolistaan takaisin alueelle, ja olivat jo hyvässä nosteessa aloittelemassa uutta festaripäivää. Katsoimme parhaaksi suunnata kiertueemme päätösetapille, Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan, jossa meidän tuli soittaa yläkaupungilla sijaitsevalla punk-klubilla XI20. Onneksemme Kaunasista tuonne ei ollut kuin satakunta kilometriä ajomatkaa. Perille päästyämme rymysimme keikkaisäntä Deividasin opastamana rähjäiseen vallattuun kellariin, enteilevästi mörön luolalta vaikuttavaan paikkaan. Piipahdimme ennen illan performanssia Vilnan kauniissa Vanhassa kaupungissa syömässä ja katsomassa paikallista poliittista tilataidetta. Vaikka paikalliset puitteet vaikuttivat olevan kunnossa, soundcheckit osoittautuivat yllättävän haasteellisiksi paikallisen, lievästi sanoen puurokorvaisen miksaajan käskiessä laittaa bassokamat täysille, minkä jälkeen meidän olisi pitänyt jollakin ilveellä löytää lavasoundiin jo lähtökohtaisesti volyymilla tuhottua dynamiikkaa. Lopulta pitkällisen säätämisen jälkeen saimme kuitenkin raavittua lavaolosuhteisiin kelvollisen soundin. Lavalle keikkaa vetämään noustuamme huomasimme kuitenkin, että se, mitä olimme saaneet kuntoon soundcheckissa, oli kadonnut tämän ja esiintymisajan välissä. Yhtä auditiivista jööttiähän se lavalle oli. Oli vain pakko selvityä ja vedellä menemään selkäydintuntumalla. Jos jotain erityistä mainittavaa haetaan, niin lavalla bassoista ja kitarasta lähtenyt metakka oli niin valtava, että Andresin jo lähtökohtaisesti varsin voimakkaasti soittamat rummut hautautuivat kitara-basso-vallin alle, eikä soitinten keskinäisestä vireestäkään saanut mitään selvää, koska äänimiehenä toiminut crustipää oli survonut kaikki namiskat kaakkoon. No, alempaa löytyy livedokumentti siitä, kuinka onnistuimme ja kuinka tunnelma välittyi rokkipoliisimaisesti taaempana klubin takaosassa enimmäkseen pälyilleeseen yleisöön.

Myöhään samana iltana käytiin myös edelleen ajankohtainen Suomi–Kanada-lätkän MM-finaali, jonka seuraaminen takahuoneessa luonnistui Vellun padin ansiosta näppärästi. Kesken Rattuksen keikan Vellu ilmoitti, että ”Finland Is the new Hockey World Champion!” Sen jälkeen poika saunoi. Vihon viimeiset löylyt sille tarjoili Rattus.

Maanantain palasimme sitten seitsemisen sataa kilometriä pohjoiseen, takaisin Tallinnaan, josta väsähtäneet suomipunkkarit töytäistiin Viikkarin iltalautalla takaisin Katajanokalle ja edespäin Kirkkonummelle, Mänttään, Vilppulaan ja Jyväskylään. Tuliaiset ehdittiin sentään ostaa matkan varrelta Liettuan rajan virvoitemarketista.

Summa summarum. Kyseessä oli jälleen kerran värikäs ja opettavainen keikkareissu, jonka moni mukavuusalueelleen jumittunut nihilisti olisi helposti voinut dumata taloudellisesti kannattamattomaksi, jopa hulluksi touhuksi. Se ei kuitenkaan kyseisellä retkellä mukana olleille bändeille sitä ollut. Ei musiikinteossa, rundireissaamisessa eikä oman hengentuotteen esittämisessä mikään materia tai raha ole koskaan ollut pohjimmainen motiivi bänditoiminnalle. Vajaan viikon mittaiselta reissulta matkaan tarttui hyvin ansaitun väsymyksen lisäksi nippu arvokasta kokemusta itselle vieraista kulttuureista, naurua, absurdeja tapahtumia, yllättäviä hetkiä ja jos mitä, niin veljeyttä. Elimme viikon sydänverellä tekemämme musiikin kyllästämää elämää. Saimme myös  kokea kiertue-elämää karvoineen, nahkoineen, kaukana räjähdyksistä ja rock’n roll glamourista.  Tätä on D.I.Y. kaikessa inhorealistisuudessaan, eikä tämä touhu todellakaan sovi kaikille. Kyse on pohjimmiltaan selviytymisestä, toisten ja oletetusta poikkeavien tilanteiden sietämisestä, kestävyydestä ja pitkäjänteisyydestä. Ota tai jätä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että matkaan on lähdettävä, että voi taas palata uudelleen takaisin.

Andres (Hot Kommunist), XI20, Vilna Liettua. Kuva: Tomppa / Rattus

 

Hot Kommunist XI20, Vilna, Liettua 26.5.2019. Kuva: Tomppa / Rattus

 

Rattus ja Hot Kommunist keikoilla Suomessa loppuvuodesta 2019:

 

Rattus: Kuopio Rock la 27.7.

 

Hot Kommunist, Mustelma & The Coqtards:

la 3.8. Henry’s Pub, Kuopio

 

Huora, Rattus & Hot Kommunist:

la 17.8. Suisto-klubi, Hämeenlinna

 

Rattus & Hot Kommunist:

pe 27.9. Public House Wilhelm, Mikkeli

La 28.9. La Barre, Joensuu

 

Radiopuhelimet & Hot Kommunist + TBA

Pe 29.11. Vastavirta, Tampere

 

Kommentoi julkaisua