Taattua ruotsalaista Wolfia, muttei aivan parasta jälkeä – arviossa yhtyeen kahdeksas kokopitkä ”Feeding the Machine”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 17.3.2020

Örebron hevimetallisudet lähtevät liikkeelle! Wolf on laittanut viimeisten vuosien aikana kokoonpanonsa uusiksi, minkä vuoksi levytyssuunnitelmat ovat jääneet sivuun. Nyt, kun uusi vuosikymmen on alkanut, Wolf tarjoilee vihdoin ja viimein uutta tuotantoa. Kahdeksanneksi kokopitkäksi muodostunut ”Feeding the Machine” tyydyttää pitkään kestäneen janon heavy metal -skenen suunnassa, sillä edellisestä levystä ”Devil Seed” on vierähtänyt reippaat kuusi vuotta.

Yli kolmen vartin mittainen julkaisu on menevää ja tuttua hevimusiikkia, jota Wolfilta osaa odottaakin. Tempo pysyy levyn keston aikana hyvässä vireessä. Albumia läpi kuunnellessa pahimpia laahaamisen merkkejä ei huomaa, vaan tahti pysyy visusti ja ytimekkäästi. Esimerkkinä levyn alkurepäisy ”Shoot to Kill” osoittaa, ettei uusiksi päivitetty kokoonpano aio alistua lepsuun menoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka meininki on kohdillaan, sävellysprosessissa huomaa, että terävyys on hieman hävinnyt. Useista kappaleista puuttuu se jokin, joka voisi nostaa tasoa korkeammalle. Toisin sanoen monet sävellykset eivät räjäytä tajuntaa, vaikka ne eivät olekaan varsinaisesti heikkoja paloja. Kun kerran levyyn on ängetty musiikkia kahdentoista raidan verran, täytettä kertyy helpommin listaan. Unohdetuista täytekappaleista erityisesti ”Feeding the Machine” ja ”Black Widow” kuuluvat tähän kategoriaan. Nämä eivät herätä kummoisia mielenkiintoja. Onneksi listan seasta löytyy mainitsemisen arvoisiakin teoksia, kuten aikaisemmin mainittu starttiralli ”Shoot to Kill, Midnight Hour, melodiarikas ”The Cold Emptiness” ja mainio, spontaaninen ”Devil in the Flesh”.

”Feeding the Machine” on kelpo heavy metal -julkaisu, mutta olisi se voinut olla parempikin. Etenkin, kun aikaa hiomiseen ja viimeistelyyn olisi ollut riittämiin. Tällaisenaankaan ”Feeding the Machine” ei ole huono julkaisu, ja monet Wolfista pitävät saavat varmasti tyydytettyä janonsa, mutta itselleni tämä jää tällä kertaa sille ”ihan ok” -listalle.

7+/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Shoot to Kill
2. Guillotine
3. Dead Man’s Hand
4. Midnight Hour
5. Mass Confusion
6. The Cold Emptiness
7. Feeding the Machine
8. Devil in the Flesh
9. Spoon Bender
10. The Raven
11. Black Widow
12. A Thief Inside

Wolf Homepage

Wolf Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Luetuimmat

Uusimmat