Kuva: Jan Trygg

Tähtiä ja suolenpätkiä – Uhka manifestoi vaaran tuntua debyyttisinglellään

Kirjoittanut Niko Kuusela - 13.12.2024

Black metalin ja punkin vaikutteita musiikissaan yhdistävä turkulainen Uhka julkaisi tuoreen sinkkunsa, joka kantaa nimeä “Verenpunaisia Tähtiä”. Single on yhtyeen debyyttijulkaisu ensi vuonna julkaistavalta “Yön Tälle Puolen” -EP:ltä, jonka julkaisupäivä on vielä toistaiseksi pimeyden peitossa.

“Konsepti Uhkan kaltaisesta bändistä oli muhinut päässäni pitkään, kunnes pari vuotta sitten ollessani paikallisella punk-/metallifestarilla oli pakko lähteä bändien välissä käymään kotona äänittämässä ensimmäinen demobiisi. Siitä syntyneiden käänteiden seurauksena ajatus alkoi pikkuhiljaa materialisoitua treeneiksi ja äänityssessioiksi, minkä seurauksena tämä demobiisi saatiin kolmen muun kappaleen kanssa taottua EP:n muotoon. Yksi näistä oli Verenpunaisia Tähtiä, joka noudattaa samaa kaavaa: nopeaa ja ytimekästä vaaran tuntua”, bändin perustaja Magnar VII kertoo.

Bändin jäsenistöä on voinut tulla tutuksi muita vaihtoehtogenrejä sivuavien KabukiDropin, Slowenyan, Morbid Evilsin (entinen) tai Grand Sorceressin riveistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Vielä ollaan Uhka-bändinä aika lähtökuopissa, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus lähteä EP:n julkaisun myötä keikkailemaan ja äänittämään lisää musiikkia. Turkulaiset metallirumpalit, ottakaa yhteyttä!”, Magnar VII jatkaa.

Uhka on:
Magnar VII, kitara
TryGGG, basso
Gothmog, laulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy