Tähtiportilta ensimmäinen musiikkivideo tulevalta albumilta
Tähtiportin kolmas pitkäsoitto ”Superdepressio” ilmestyy huhtikuun 21. päivä. Se ei kenties ole vielä yhtyeen ”Dark Side of The Moon”, mutta vähintäänkin ”Ummagumma”. Levyn kantava teema vaikuttaisi olevan kahtiarepeytynyt kokemusmaailma, ja sen sisältämät illusoriset vastakohtaparit: ylöskohottaminen, alaspainaminen, armo, ankaruus, rumuus, kauneus, autuus, paniikki, maaseutu, kaupunki, kesä, talvi, rajattomuus, rajallisuus, valo, pimeys, henki, aine, elämä, kuolema, riemu, depressio ja niin edelleen.
Dialektinen lähestymistapa ei rajoitu pelkästään tekstien semanttiseen sisältöön, vaan myös musiikilliseen muotokieleen: siinä missä albumin a-puoli koostuu lähinnä ruotsinlaivan tuuletusjärjestelmän tapaan humisevista staattisista äänimatoista, on b-puoli lastattu rajulla ja rytmikkäällä teknomurskalla.
Superdepressio on kuitenkin pohjimmiltaan täysin nyanssiton levy, joka vaikuttaa suhtautuvan kaikenlaisiin musiikillisiin vivahteisiin ja ”iloitteluun” torjuvan umpimielisesti. Superdepressio implikoi selvästi jonkinlaista synteesiä tai vastavoimien ylittämisen mahdollisuutta. Vaikka juuri äsken muuta väitettiinkin, niin eihän depression olemuksellinen vastakohta todellakaan mikään riemu ole, vaan DEPRESSION POISSAOLO: neutraali tila, jota Superdepression symbolikielessä edustaa Saija Palinin taidekeramiikka.
“Hampaat pureutuvat pakarain lihaan/Kuolemaa pelkään/Elämää vihaan”
Kuten varsin hyvin tiedetään, koostuu psykofyysinen todellisuus yhdistämisestä ja erottamisesta, etäisyyksien luomisesta ja niiden ylittämisestä: miespolvet ilmestyvät tyhjästä ja varttuvat täysikasvuisiksi, kukoistavat sitten hetken ja voimansa tunnossa tarttuvat aseisiin tuhoten tieltään kaiken vanhan ja sairaalloiseksi käyneen. Lopulta he sitten uuden synnytettyään päätyvät luomuksensa syrjäyttämiksi ja vaipuvat unohduksen ikiyöhön.
Mainos päättyy
Syntyykö historia siis aina uudestaan? Katkeaako hopealanka joka kerta uuden sukupolven ilmaantuessa, vai onko jonkinlainen ymmärryksen jatkumo, ”kulta-aika”, mahdollista saavuttaa?
Superdepressiolla Tähtiportti ainakin pyrkii asettamaan itsensä jonkinlaiseen suomalaiskansallisen kulttuurihistorian jatkumoon julkaisemalla historiansa ensimmäisen ”kesäbiisin”. Sillä jos kerran Popeda, Mamba tai Aknestik ovat pystyneet siihen, niin miksei sitten Tähtiporttikin?
Kaikilla suomalaisilla yhtyeillä on kuitenkin enemmän tai vähemmän sama käsitys ”kesän” olemuksesta. ”Kesä” on lyhyt, ”kesä” kuuluu menneisyyteen, ”kesä” ei voi elää nykyisyydessä, se ei saa täällä henkeä. Parkettien partaveitsi onkin siksi kuvaus nostalgian lumovoimasta, mutta samalla myös kertomus nykyisyyden psyykkisestä yliotteesta menneisyyteen nähden: vaatimuksesta nähdä kuollut elävin silmin.
“Tämä on tässä/Tuo menee tuonne/Meissä asuu tyhjyys/Ihmisen ameebamainen luonne”
Mainos päättyy
Loppupäätelmäksi siis kirjattakoon, että Superdepressio on tähän mennessä joko Tähtiportin paras tai toiseksi paras pitkäsoitto. Osaltaan yleisön reaktiotkin tulevat väistämättä värittämään sitä kuvaa, joka tekijöille itselleen tulee albumista jäämään. Hyvä muuten, että tämä tekijäasia tuli tässä vaiheessa puheeksi. Superdepressiolla heitä on nimittäin edellisiä albumeita enemmän. Mukana ovat peruskvartetin lisäksi myös Jimi Tenor (saksofoni), Lauri Porra (basso) ja Pekka Airaksinen (puhe).
