Taistelumetallin kuningasyhtye Turisas valloitti Kerubin

Turisaskuva2Suomalainen battle metal -kokoonpano Turisas aloitti äskettäin pisimmän ja laajimman kotimaankiertueensa. Sateisena ja kylmänä perjantai-iltana 4.12. yhtyeen oli aika laskea ankkurinsa Joensuun Kerubiin yhdessä Barren Earthin kanssa.

Illan aloitti progressiivista death metalia soittava Barren Earth, joka nähtiin Kerubissa viimeksi toukokuussa. Tuolloin yleisöä oli paikalla harmillisen vähän, mutta oli ilo huomata, että tällä kertaa salissa oli huomattavasti enemmän porukkaa. Keikan avasi ‘‘On Lonely Towers’’ -albumin intro ‘‘From the Depths of Spring’’, jonka jälkeen kuultiin biisi ‘‘The Leer’’. Kitaristi Sami Yli-Sirniötä oli tälle keikalle tullut korvaamaan muun muassa Waltarissa soittava Kimmo Korhonen, jolla soittohommat olivat selvästi hallussa ja yhteistyö muun bändin kanssa sujui muutenkin erinomaisesti.

Barrenearth2Vajaan kolmen vartin setin päätti mahtipontinen ‘‘Set Alight’’, jota seurasi yleisön suuret suosionosoitukset. Tykästyin Barren Earthin live-esiintymiseen jo edellisellä kerralla, eikä tämäkään keikka jättänyt kylmäksi.  Biisien hidas tempo ja raskas soundi luovat omalaatuisen tunnelman, joka saa sulkemaan silmät, keinumaan hiljaa musiikin tahdissa ja nauttimaan joka hetkestä.

Turisaksen edellisestä Kerubin keikasta oli kulunut melkein tasan kaksi vuotta, joten yhdentoista jälkeen oli vihdoinkin aika päästää tämä kauan odotettu yhtye lavalle. Turisaskuva1Show alkoi ’’The March of the Varangian Guardin’’ tahdissa. Keikan aikana kuultiin myös liuta muita tiukkoja taistelumieltä huokuvia biisejä, kuten ‘‘To Holmgard and Beyond’’, ‘‘Cursed Be Iron’’, ‘‘Battle Metal’’ sekä ‘‘We Ride Together’’. Laulaja Mathias ‘‘Warlord’’ Nygård pyörähteli ja hypähteli lavalla siihen malliin, ettei meinannut välillä pysyä pystyssä. Myös muu bändi oli erittäin energisessä kunnossa, kuten yleisökin, jolla riitti virtaa kappaleiden tahdissa hoilaamiseen ja letin heiluttamiseen. Tunnelmaa tehostivat entisestään myös lavalle pystytetyt sähkökyntteliköt, liekkiefektit sekä lumikone.

Turisaskuva3Encorea yleisö sai odottaa useamman minuutin. Lopulta odotus kuitenkin palkittiin ja Turisas palasi lavalle soittamaan ‘‘Stand Up and Fightin’’ sekä biisin, jota oli ehkä kaikista eniten odotettukin eli Boney M:n kuuluisan discohitin ‘‘Rasputin’’. Huikea keikka kaiken kaikkiaan, toivottavasti Turisaksen seuraavaan Joensuun visiittiin kuluu vähemmän kuin kaksi vuotta.

 

Raportti ja valokuvat: Iina Ryynänen

Kommentoi julkaisua