Suomalaisia lauluillaan jo useita vuosikymmeniä viihdyttänyt muusikko J. Karjalainen julkaisi viime viikolla uuden albuminsa ”Sä kuljetat mua”.

J. Karjalaista voi kutsua Suomessa eläväksi legendaksi, sillä hänen laulunsa ovat oleellinen osa suomalaista musiikkikulttuuria. Lähes tulkoon jokainen suomalainen tietää, miltä J. Karjalaisen ääni kuulostaa ja mitkä ovat hänen hittikappaleitaan. Itse olen sitä kuulijakuntaa, joka tietää muusikon ja hänen hittinsä, muttei ole koskaan niin sanotusti kuuntelemalla kuunnellut hänen tuotantoaan. Päätin nyt tilaisuuden tullen tarttua haasteeseen, ottaa tämän uuden albumin kuunneltavaksi arviota varten ja tutustua samalla paremmin myös herran aikaisempaan tuotantoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Nyt uutta ja vähän vanhempaa J. Karjalaista kuunneltuani sanoisin, että minun korviini tämä uusi albumi kuulostaa hyvin tutulta J. Karjalaiselta, siinä ei ole hurjasti lähdetty revittelemään uusilla tuulilla. Vaikka suomirock-genren varjolla tästä albumista tähän mediaan ylipäätään voin kirjoittaa, on albumi mielestäni genreltään vielä lähempänä kuitenkin esimerkiksi bluesia ja kantria.

Albumi on rentoa ja helppoa kuunneltavaa, mutta jotenkin minulle sellaiset todella syvät ihon alle asti menevät tunteet tästä jäivät puuttumaan. – Sellainen ”viimeinen puraisu”, jos niin voi sanoa.

Kiehtovaa on kuitenkin Karjalaisen taito tarinankerronnassa. Tälläkin levyllä maalaillaan hienosti tarinoita, tilanteita ja hetkiä laululyriikoiden, musiikillisten elementtien ja melodioiden kautta niin, että kuulija pystyy jopa näkemään hetket kuvina mielessään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Omalla kohdallani kiinnostus yksittäisiä tarinoita kohtaan kohosi erityisesti albumin kappaleessa ”Terve, Sirkka Lautamies”, jonka inspiraation lähteenä on toiminut J. Karjalaisen kirpputorilta ostama kasvio, johon kyseinen Lautamies oli kasveja arkistoinut vuonna 1925 Pyterlahdella. Kappaleesta käy ilmi paikalla tarkoitetun juuri Virolahden Pyterlahtea, sillä kappaleessa mainitaan, kuinka siellä sijaitsevalta louhokselta kerran louhittiin graniittia Pietariin Iisakin kirkon pylväiksi, kanavien pengerryksiin ja palatsin lattioiksi.

Todelliseen henkilöön pohjautuvat tarinat ovat kuviteltuja kiehtovampia, ja kuten J. Karjalainenkin lukemassani Helsingin Sanomien jutussa mainitsi, häntä kiinnostaisi tietää kyseisen Sirkka Lautamiehen tarina. – Entisenä virolahtelaisena se kyllä kiinnostaisi minuakin.

Kokonaisuutena albumi on hyvin perusvahva, biisit ovat tarttuvia ja kauttaaltaan hyviä, mutta Karjalaiselta on mielestäni kuultu vielä parempiakin kokonaisuuksia, joten arvosanakin jää nimenomaisen perusvahvan tasolle.

7½/10

Kappalelista:

1. Sä kuljetat mua
2. Gunpowder cha cha
3. Rosetta
4. Luulei
5. Vieraita muistoja
6. Tule kesäyö
7. Tummansininen seuralainen
8.  Terve, Sirkka Lautamies
9. Ilmassa pieni sydän
10. Neuvo Van Han

Kirjoittanut: Terhi Skippari