Taiteellista ja kokeilevaa – Arviossa Avenged Sevenfoldin kahdeksas studioalbumi ”Life Is But a Dream…”

Yhdysvaltalainen A7X eli Avenged Sevenfold on aika suuri bändi. Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä supersuosioon noussut yhtye julkaisi kesäkuun 2. päivä jo kahdeksannen albuminsa. ”Life Is But a Dream…” -nimellä kulkeva teos on monipuolinen, yllätyksellinen ja erittäin kokeileva kokonaisuus. Teos on positiivinen osoitus siitä, että yhtyeeltä löytyy edelleen taiteellista uteliaisuutta.

Ennen ”Life Is But a Dream…” -albumin julkaisua A7X teki kaikkensa päästäkseen eroon sen kuuntelijoista julkaisemalla järkyttävän sinkkukappaleen ”We Love You”. Nolon mielikuvituksettomia osioita sisältävä päämäärätön sekoilu lukeutuu onneksi levyn mahdollisesti huonoimmaksi vedoksi, eikä se siten edusta levyn kokonaiskuvaa. Biisi ei ole kuitenkaan levyn ainoa hutiosuma.

”Life Is But a Dream…” ei ala kovinkaan lupaavasti. Peli meinaa päättyä jo ensimmäisen minuutin aikana, kun jotenkin niin geneerisen kuultu rässikomppihälinä räjähtää käyntiin. ”Game Over” jää kädenlämpöiseksi, joskin kappaleen rauhallisemmat osiot ovat miellyttävää kuultavaa. Toinen raita ”Mattel” on parempi, joskaan ei mikään täysosuma. Monet polveilevat osuuksien vaihdot jättävät hieman hämmentyneeksi, kun ne eivät aivan tunnu istuvan keskenään yhteen. Kappale on muun levyn tapaan lievästi sanottuna kokeileva ja taiteellinen.

Kahdesta sinkusta ensimmäisenä julkaistu ”Nobody” sisältää omaperäisen ja tarttuvan kertosäkeen. Maltillinen kappale jatkaa levylle ominaisen taiteellisella linjalla ollen kahta edeltäjäänsä huomattavasti koherentimpi ja onnistuneempi. Neljäntenä tulee sitten se ”We Love You”, jonka jälkeen päästään pikkuhiljaa vihdoin asiaan.

Viidentenä pamahtava ”Cosmic” on kaunis, melodinen ja tunnelmallinen minieepos, joka kiemurtelee rauhallisesta säkeistöstä hienoon kitarasooloon ja korvia hivelevään pianosäestykseen. Uskon, että kappale pyörii pitkään soittolistalla.

Perusrakenteita kavahdetaan seuraavassakin esityksessä, kun dynaaminen ja hieman vaikeaselkoinen ”Beautiful Morning” kuljettaa laahaavan kertosäkeensä kautta vaihteleviin osioihin ja lopulta lopun synkkään piano-outroon. Tarttuvalla kertosäkeellä varustettu ”Easier” lukeutuu levyn parhaimmistoon. ”Easierin” jälkeinen ”G” on outo, hetkensä omaava mutta kokonaisuudessaan levoton ja päämäärättömän tuntuinen biisi. ”(O)rdinary” käy jo melkein hissimusiikista, kunnes se eskaloituu lopussa. Herkissä tunnelmissa käynnistyvä ”(D)eath” muistuttaa joululaulua mutta on varsin miellyttävää ja rentouttavaa sellaista. Levyn päättää kasaritunnelmainen levyn nimellä tittelöity pianosooloinstrumentaali ”Life Is But a Dream…”.

A7X:n uusin hengentuotos on outo, erilainen ja monipuolisen kokeileva teos, joka vaatii kuuntelijaltaan jonkin verran malttia. Albumi vaihtelee taiteellisen ja muka-taiteellisen, onnistuneiden ja vähemmän onnistuneiden kappaleiden välillä. Uskoisin kuitenkin, että valtaosa löytää albumilta ne omat ”mielellään kuunneltavat” suosikkinsa.

Levyltä ei löydy paljon rock ’n roll -rähinää sen avauskappaletta lukuun ottamatta. Rauhoittavia piano-osuuksia sen sijaan löytyy, ja ne ovatkin erittäin tervetulleita. Matthew ”M. Shadows” Sandersin vokaalit hoitavat hommansa hyvin. Lätyn ehdottomiin vahvuuksiin täytyy laskea sen laadukas mutta hillitty tuotanto. Saundit ovat selkeät, miellyttävän kepeät ja hengittävät. Muutamat parhaat kappaleet ”Nobody”, ”Cosmic”, ”(D)eath”, ”Easier” ja nimikkoraita lukeutuvat nopeasti yhtyeen uran ”mielellään muistettaviin” tuotoksiin, vaikka nipottamiseenkin on aihetta. Levyn surkeimmat esitykset ovat oikeasti surkeita. Biisien itsetietoisen avantgardistiset rakenteet kaatuvat toisinaan omaan mahdottomuuteensa. Monet kappaleista eivät tunnu tähtäävän oikein mihinkään, vaan ne sekoilevat päämäärättömästi yhteensopimattomista osioista toiseen.

Avenged Sevenfoldin ”Life Is But a Dream…” tulee varmasti jakamaan mielipiteitä aivan kuten uutta kokeilevan ja omintakeisen taiteen kuuluukin. Levyn onnistumisesta on rehellisesti sanottuna vielä vaikea tehdä pitävää johtopäätöstä. Voi olla, että Avenged Sevenfold on tehnyt jotakin, joka havaitaan jälkikäteen lajissaan edelläkävijäksi, tai sitten ei. Levy on joka tapauksessa myönteinen todiste siitä, että bändillä on yhä uuden materiaalin osalta mielenkiintoista ja entistä persoonallisempaa annettavaa. Arvostan bändin asennetta: Se tuntuu tekevän juuri sellaista musiikkia kuin se tahtoo kuuntelijoiden mielipiteistä ja odotuksista välittämättä. Sillä tavalla syntyvät ne parhaat teokset, vaikkei tässä tapauksessa ylletäkään ihan täysosumaan. Edellytykset bändillä selvästi kuitenkin on.

Kirjoittanut: Lauri Nieminen