Taivas varjele mitä sieltä taas tulee! – arviossa Tekramütischin ”Jäkäti Jäk”
Tekramütischin kvantitatiivinen voittokulku jatkuu. Oli järkeä tai ei, ovat nuo itämaan viisaat ottaneet, jos eivät elämäntehtäväkseen niin vuodenaikatehtäväkseen, luoda albumillisen mitä hämmentävämpää elämöintiä ja tarinaa raitojen täytteeksi. Viimeisen vuoden aikana kertyneet yhtyeen biisit on jälleen niputettu ja lyöty kansien väliin. Kokonaisuus tottelee nimeä ”Jäkäti jäk”.
Tupla-CD pitää sisällään Toppo Koposen (Eläkeläiset, Kumikameli, ATK) ja Jukka Hyrkkään (ex-Kumikameli, Kantri-Antero & Rahtarit) omin käsin, omin taidoin, tuurilla ja puolivahingossa syntyneitä kappaleenomaisia taltiointeja elämästä ja sen laitamilta. Joensuulaisen pöljyilyorkesterin yhdeksännen tuotantokauden neljänkymmenen kappaleen kantavana teemana on rock ’n roll, vaikkei rockatuttaisi pätkääkään ja vaikka sille ei olisi edellytyksiäkään. Albumin ja yhtyeen mielipuolinen vahvuus ja toisaalta riipivyys on edelleen se, että semisti arveluttavan biisin loputtua ei todellakaan tiedä, mitä seuraava, vähintään yhtä arveluttava biisi pitää sisällään. Ihailtavinta konkariduon otteissa on pähkähullu tinkimättömyys ja viiltäväpiikkisen huumorinkukan rehevä kukinto. Myönnettäköön, että kuuntelusession alussa tupla-albumillinen tuntui kuitenkin valmiiksi tiskiin lyödyltä, jo moneen kertaan valmiiksi nauretulta vitsiltä.
Kävi kuitenkin niin, että juuri, kun allekirjoittaneen oli määrä lyödä levylle juuri ja juuri tyydyttävän tasoinen papukaijamerkki, lipsahti allekirjoittaneen polvi metsäpolulla liian kovassa vauhdissa vika-asentoon, ja lasaretti järeine hoitotoimenpiteine kutsui. Samalla, kun eräskin ihmissuhdekriisi alkoi pukata päälle, löytyi lohtu heti. Johan alkoivat ”Ei tämä tästä” ja ”Ylpeästi tyhmä” purra ihan eri tavalla kuin aikaisemmassa, tasaisemmassa elämänvaiheessa. Duon raudanluja usko pöljyilyn voimaan yksinkertaisesti toimii. Rivien välistä banaalisti teräväkatseisen viiltävät havainnot tuovat hommalle lisäksi ryhdikästä uskottavuutta.
Pohjimmiltaan pseudo-rock-pitoiset klenkkaukset luovat kokonaisuuden kieron selkärangan jämäkimmän ytimen. Etenkin ”Lapin rock” on arvelluttavuuksineen kokonaisuuden huippua. Lisäksi kuluvan tuotantokauden monimuotoisuudesta muistuttelu suunnilleen joka toisessa biisissä nousee kokonaisuuden viehkeimmäksi temaattiseksi jatkumoksi. Vaikka välillä kantri ja kummallisesti kupliva mikä lie humpuukimusiikki alkaa puuduttaa, se kuuluu kuvioon. Laiska Lajusen loihtimat häkissä nököttäviä knallipäisiä papukaijoja kuvaavat kannet ovat iäksi jälleen kerran kontekstiin hyvin istuvaa kuvastoa.
”Jäkäti Jäk” kuten mikä tahansa aiemmista Tekramütisch-kokoelmakiekoista on höpsismin tajunnanvirtaa sieltä hardcoremmasta päästä. Kun kvantitatiivisuus runnotaan tahdon voimalla kvalitatiivisuuden edelle ja vielä täysin tiedostetusti ja sopivasti vasurilla, on tulos mykistävän hervoton. Tiettyinä hetkinä tuota päättömyyttä ja hännättömyyttä ei kuuntele Erkkikään, mutta kun se optimaalinen hetki lyö, on Tekramütisch täysin pitelemätön psyykkaamaan ja parantamaan kuuntelijan paskemmankin päivän vähintään siedettäväksi. On nimittäin täysin sattumanvaraista mitä sieltä taas tulee!