”Tajusin pandemian aikana, että halusin vain elämältäni jotain muuta”: Videohaastattelussa Nightwishin viime vuonna jättänyt Marko Hietala

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.8.2022

Kotimaisen metallijätti Nightwishin riveissä tapahtui vuoden 2021 alussa iso muutos, kun bändin pitkäaikainen laulaja-basisti Marko Hietala ilmoitti jättävänsä bändin. Hietala liittyi bändiin vuonna 2002 ja soitti sen jokaisella albumilla aina ”Century Child” -albumista lähtien.

Hietala teki viime vuoden joulukuussa paluun keikkalavoille yhden keikan ajaksi Raskasta Joulua -kiertueen merkeissä mutta poistui kiertueelta kokiessaan, että ei ollut vielä valmis astumaan takaisin suurille lavoille.

Kesällä 2022 Hietala viimein aktivoitui lopullisesti keikkojen osalta ja soitti muutaman soolokeikan lisäksi festarikeikkoja superkokoonpano Northern Kingsin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaaoszinen sisarlehti Chaoszine tapasi Hietalan videohaastattelun merkeissä Kuopiorockin yhteydessä ja keskusteli vaikeasta päätöksestä jättää Nightwish sekä siitä, mitä Hietalan tulevaisuudelta voi odottaa uuden musiikin merkeissä. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Voit tilata Chaoszinen YouTube-kanavan tästä ja Kaaoszinen oman suomenkielisen kanavan, johon metallilaulajiin keskittyvä videosarja tullaan julkaisemaan, puolestaan tästä. Tilaamalla kanavat tuet sivustomme toimintaa, eikä kanavan tilaaminen maksa mitään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat