Tajuttoman lempeää ylivoimaa Ruotsista – Soen ja Oceanhoarse Tampereella 10.5.2022

Maantieteellisesti katsottuna maailman paras musiikki tulee ylivoimaisesti Ruotsista. Tätä suvereeniutta kävi alkuviikosta maamme kamaralla ilmentämässä muuan Soen, joka vieraili menneenä maanantaina ja tiistaina Helsingissä ja Tampereella. Allekirjoittanut kävi tarkastamassa molemmat keikat, ensimmäisen fanilasit tukevasti päässä ja jälkimmäisen jörönä rokkipoliisi-toimittajana. Molempien katsastusten tulos on selvä: tässä on bändi, jonka musiikillisen osaamisen ja vision tuloksena syntyviä hengentuotteita arvioidessa meinaavat ylisanat loppua kesken. Soen oli pitkään suorastaan rikollisen aliarvostettu yhtye, mutta julkaistuaan vuodesta 2014 alkaen neljä toinen toistaan täydellisempää albumia bändin suosio alkaa vihdoin ja viimein osoittaa asiaankuuluvaa noususuhdannetta. Suomen keikoilla tämä näkyi lähes loppuunmyydyillä klubeilla, joiden lauteet lämmitteli Helsinkiläinen Oceanhoarse.

Oceanhoarse aloitti osuutensa varttia vailla kahdeksan vielä maltillisesti kansoitetun Olympia-korttelin salissa. Yleisön vähyys ei kuitenkaan bändiä haitannut, vaan bändi rymisteli puolituntisen soittoaikansa innostuneella sykkeellä ja hyvällä asenteella. Bändin soitannassa korostuu hyväksyttävän äänekkäästi rouhivat bassokuviot, joita toimittaa muun muassa Warmenista tuttu Jyri Helko. Ulkonaisesti hieman Björn Stridiä muistuttava solisti Joonas Kosonen jaksoi laulusuoritustensa ohella vedota yleisöön tämän tästäkin tunnelman kohottamiseksi, ja vuonna 2016 perustetun bändin otteissa näkyi vielä kauttaaltaan nuoruuden nälkä ja vimma. Oceanhoarsen debyyttialbumi ”Dead Reckoning” ilmestyi viime elokuussa, ja kuultiinpa Olympian keikalla uunituorettakin materiaalia, kun yhtye esitteli kuulemma piakkoin julkaistavan kappaleen ”Heads Will Roll”.

Tiistai-iltaiselle keikalle ei Facebookista bongaamani tiedon mukaan myyty lainkaan lippuja ovella, vaan piletti oli ostettava ennakkoon jos Soenia ja Oceanhoarsea mieli katsomaan. Pääesiintyjän huippukunnon huomioiden mietin jo ennen keikkaa, miten paljon lipunmyyntipolitiikasta tietämättömiä faneja mahtaisi harmittaa saapua paikalle ja jäädä oville ruikuttamaan. Oceanhoarsen ja Soenin väliajalla tapahtuneesta salin täyttymyksestä päätellen tieto kuitenkin oli tavoittanut kiitettävän monen silmä- ja korvaparin, sillä parhaimmillaan tungos oli lähes läpitunkematon aivan perältä alkaen.

Klo. 20.45 sali pimeni ja pahaenteiset sireenit ulvoivat kaiuttimista ”Monarch”-kappaleen merkiksi. Tästä alkoi reilu puolitoistatuntinen progemetallin riemujuhla, jonka aikana sai muutamaan kertaan pyöritellä päätään, millaisen nipun täydellisyyttä hipovia biisejä Soen on onnistunut luomaan. Vuonna 2012 ilmestynyt ”Cognitive”-debyytti meni vielä monilta ohi liian ilmiselvänä Tool-mukaelmana, mutta jo seuraavana julkaistulla ”Tellurian”-albumilla yhtye alkoi karistamaan tuota mainetta. Siitä eteenpäin albumi albumilta Soen on jalostanut omaa soundiaan, ja vuonna 2022 viidettä täyspitkäänsä promotoivalla kiertueella bändi luottaa nykyiseen ilmaisuunsa siinä määrin, että viidentoista kappaleen setissä peräti kaksitoista edustaa bändin kahta viimeisintä levytystä. Soenin katalogin vahvuuden huomioiden poimintoja olisi voinut tehdä eri levyiltä tasaisemminkin, mutta tällaisenakaan en huomannut kaipaavani settiin mitään. Kun keikoilla on aina omat aikarajoitteensa ja bändillä on kappalemateriaalinsa puolesta varaa laatia useampikin puolitoistatuntinen hittikimara, pystyi kuullun soittolistan hyväksymään siinä missä minkä tahansa muunkin.

Soenin alkunviikon Suomen keikoilla eniten mietityttänyt seikka oli yleisö ja sen reaktio yhtyettä kohtaan. Niin Tampereella kuin Helsingissäkin tuvat olivat kiitettävän täynnä, mutta välistä yleisön lähes pystyynkuollut jähmeys herätti pohtimaan, tiesivätkö ihmiset ylipäätään mitä bändiä olivat tulleet katsomaan. Toki kyse oli arki-illoista, Soen ei sinänsä mitään moshpit-musiikkia ole ja suomalaiset ovat perusasetuksiltaan hieman jäyhiä. Mutta kun solisti Joel Ekelöfin esitellessä jonkin kappaleen vastaus yleisöstä on haudanhiljaisuus, herää väkisinkin kysymys, kuinka suuri osa yleisöstä todella tuntee bändin tuotannon ja ketkä ovat tulleet paikalle kaverin kummin kaiman seuraksi. Tampereella kappaleiden välillä vallinnut apatia yleisössä äityi siihen pisteeseen, että sieltä täältä kuului hermostunutta naurua hiljaisuuden rikkomiseksi. Yhtye kuitenkin soitti kappaleensa melko tiiviisti putkeen eikä Ekelöf yrittänytkään kummempia välispiikkejä, joten epäselväksi jäi, missä suhteessa yleisön jähmeys ja solistin ujous ruokkivat toisiaan. Onneksi kuitenkin bändin kenties tunnetuin kappale ”Martyrs” herätti keikkaväen mukaan tapahtumiin niin, että tunnelma säilyi menettelevän lämpimänä loppuun saakka. Juuri päättyneellä Euroopan kiertueella keikan päätöskappaleena toimi ”Lotus”, jossa kiteytyykin Soenin ydin: seesteinen melodisuus, tarkka muttei missään nimessä liian kireä musisointi ja maltillisesti harkitut, ajatuksia herättävät sanoitukset. Aikataulullisista syistä jouduin valitettavasti Tampereella jättämään tämän herkkupalan väliin, mutta Helsingissä onneksi ehdin kuulemaan senkin.

Soenin suhde pohjoismaihin on ollut varsin mutkikas. Pari ensimmäistä albumiaan yhtye julkaisi kotimaisen Spinefarmin kautta, jonka kanssa yhteistyö sittemmin päättyi kaikessa hiljaisuudessa. Kotimaassaan Ruotsissa yhtye ei esiintynyt vuosien 2012 ja 2019 välisenä aikana kertaakaan, ja Suomen vierailuillaankin Soen on aina saanut tyytyä varsin vähälukuiseen yleisöön. Viimeksimainittu seikka sentään korjautui Tampereen ja Helsingin keikoilla, ja seuraavan kerran yhtye on mahdollista todistaa Suomessa Laukaan John Smith-festivaaleilla heinäkuussa. Jospa bändin seuraavaan pääesiintyjäkeikkaan mennessä viime maanantaina ja tiistaina herätyksensä kokeneet olisivat paremmin perillä, mistä Soenissa on kyse.

Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: Samuel Järvinen