Tällä viikolla Suomeen saapuva Devin Townsend soitti joukon uusia kappaleitaan ensimmäistä kertaa livenä: videoita katsottavissa
Kanadalainen metallimusiikin moniottelijana tunnettu Devin Townsend potkaisi juuri käyntiin tänä vuonna julkaistun ”Empath” -albuminsa kiertuesarjan toisen aallon. Ensimmäiseksi maailmaa akustisesti ja soolona kiertänyt Townsend palaa nyt kiertueelle kokonaisen ja täysin uudistuneen taustabändinsä voimin esittämään joukon uudempia ja hieman harvinaisempiakin kappaleitaan.
Perjantaina 15. marraskuuta Pariisista käynnistyneellä kiertueella rumpuja soittaa ”Empathillakin” rumpuja takonut, monessa kokoonpanossa mukana ollut ruotsalainen Morgan Ågren. Kitaran varressa nähdään muun muassa Frank Zappan ja Steve Vain kanssa soittanut Mike Keneally, jonka soittoa kuullaan myös ”Empathilla”. Toista kitaraa soittaa saksalaismuusikko Markus Reuter, joka on soittanut esimerkiksi King Crimsonin kanssa. Koskettimia soittaa Diego Tejeida, joka tunnetaan Hakenista, ja basson varressa puolestaan nähdään muun muassa Corelian ja Scale The Summitin riveistä tuttu Nathan Navarro. Kokoonpanon täydentää laulaja-kitaristi Ché Aimee Dorval, jonka kanssa Townsend työskenteli ”Casualties Of Cool” -albumilla. Lisäksi mukana kiertueella on kolmihenkinen naiskuoro.
Pariisin-konsertissa ensiesityksensä sai joukko uuden albumin kappaleita, ja mukana kuultiin muutama hieman harvinaisempikin raita. Keikan settilistan pääset lukemaan alhaalta.
Townsend saapuu tällä viikolla progressiivista metallia esittävän Hakenin kanssa Turun Logomoon 21. päivä ja Helsingin The Circukseen 22. päivä.
Settilista:
“Borderlands” (live debut)
“Evermore” (live debut)
“War”
“Sprite” (live debut)
“Coast”
“Gato”
“Heaven Send”
“Ain’t Never Gonna Win”
“Deadhead”
“Why?”
“Lucky Animals”
“Castaway” (live debut)
“Genesis” (live debut)
“Disco Inferno” (The Trammps cover)
“Spirits Will Collide” (acoustic) (live debut)
“Kingdom”
Alhaalta pääset kurkistamaan videomateriaalia: