Tallahin laulaja Justin Bonitz avautuu HIV-diagnoosistaan
Tallahin vokalisti Justin Bonitz on kirjoittanut laajan mielipidekirjoituksen Metal Hammerille, jossa hän kertoo elämästään HIV-diagnoosin jälkeen. Bonitz sai tietää sairaudestaan lokakuussa 2024, ja vaikka hän on aiemminkin puhunut aiheesta julkisesti, tämä on hänen avoimin ulostulonsa tähän mennessä.
Bonitz kertoi saaneensa diagnoosin vain hetki sen jälkeen, kun hän oli saanut purkkiin yhtyeen uuden albumin ”Primeval: Obsession // Detachment” lauluraidat:
”14. lokakuuta 2024 palasin studiosta ja avasin sairaalasta tulleen kirjeen. Olin juuri toipumassa keuhkokuumeesta ja verenvuodoista, mutta olin juuri nauhoittanut Tallahin uuden albumin vokaalit yhdellä otolla – se oli ylivoimaisesti elämäni ylpein hetki. Hetki myöhemmin sain kuitenkin tietää, että testini olivat osoittaneet minut HIV-positiiviseksi.”
Bonitz kertoi olleensa shokissa, sillä hän oli elänyt suhteellisen varovaisesti:
”Et koskaan usko, että se voi tapahtua sinulle – kunnes tapahtuu. Olen 34-vuotias ja minulla on ollut vain seitsemän seksikumppania, kaikki vakavia suhteita. En koskaan saanut mitään sukupuolitauteja, en harrastanut yhden illan juttuja tai ryhmäseksiä. Mutta luotin väärään ihmiseen.”
Ensimmäiset viikot diagnoosin jälkeen olivat laulajan mukaan vaikeita, täynnä pelkoa ja häpeää. Hän kuitenkin muistuttaa, että nykyään HIV ei ole enää kuolemantuomio, vaikka sen ympärillä on edelleen paljon stigmaa:
”Ihmiset ajattelevat olevansa turvassa, jos ovat heteroita ja onnellisesti naimisissa. Mutta tämä virus ei syrji ketään. Yksi lipsahdus voi muuttaa elämäsi täysin.”
Bonitz on joutunut kamppailemaan myös lääkityksen aiheuttamien sivuvaikutusten ja muiden terveysongelmien kanssa, mutta vakuuttaa olevansa edelleen hyvässä kunnossa:
”Nykyhoidoilla HIV ei ole vienyt fyysistä voimaa tai kestävyyttäni. Juoksen päivittäin ja käyn kuntosalilla. Luulen, että luonnollinen vanheneminen vie minut ennemmin kuin tämä sairaus.”
Sairaus on kuitenkin vaikuttanut hänen ääneensä:
”En ole menettänyt ääneni laajuutta, mutta screamini kuulostavat kuivemmilta ja menetin kyvyn whistle screamiin. Se harmitti, mutta päätökseni toivat minut tähän pisteeseen, ja minun on elettävä seurausten kanssa.”
Bonitz myöntää olevansa huolissaan tulevista kiertueista, mutta korostaa, että hän aikoo jatkaa uraansa ja asettaa terveytensä etusijalle:
”Aion jatkaa unelmieni tavoittelua, mutta olen varovaisempi kontaktien, kuten kuvien ja kättelyjen suhteen. Toivon, etteivät fanit ajattele minusta huonommin tämän vuoksi. Ehkä voin jopa toimia esimerkkinä muille.”