Talmud Beach/Panssarijuna 7″

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.3.2015

Kotimaisissa blues-piireissä tapahtuu jälleen: Roots-henkistä, groovaavaa rock n’ rollia soittava Panssarijuna ja hieman perinteisemmällä kaavalla toimiva Talmud Beach ovat yhdistäneet voimansa. Tämän tuloksena on syntynyt 7-tuumainen vinyyli, josta kumpikin helsinkiläinen yhtye on vallannut puolensa. Se julkaistaan 27.3.2015 Joteskii Groteskii-nimisen levy-yhtiön toimesta, joka on julkaissut Panssarijunan äänitteitä vinyylimuodossa aikaisemminkin.

A-puolen rykäisee käyntiin Talmud Beach kappaleellaan ”Summertime Mother”. Ei liene sattumaa, että yhtye ilmoittaa vahvaksi vaikutteekseen facebook-sivuillaan Texasin partasuut ZZ Topin, sillä kappaleen pääriffistä tulee vahvasti mieleen ko. yhtyeen raita ”Sharp Dressed Man”. TB:n lähestymistapa on kuitenkin pehmeämpi kuin esikuvansa ja tuo mukaan tietynlaista suomalaista vivahdetta. Laulusta tulee vahvasti mieleen 22-Pistepirkon P-K Keränen. Keskivaiheen sooloilu luo myös utuista tunnelmaa muuten niin vakaaseen rock-poljentoon. Toimiva kokonaisuus tekee juuri sen, mitä seiskatuumaisen olisi varmasti tarkoituskin, eli saa kuulijan haluamaan kuulla lisää.

Panssarijunan kappale kulkee nimellä ”Punainen Kukko” ja suupieleni vääntyvät pakostakin hymyyn muistellessani Mokoma-yhtyeen samannimistä EP:tä vuodelta 2003. Tämä kukko on kuitenkin eri maata kuin Lappeenrannan thrash-metallistien. Se lähtee heti alusta liikkeelle groovaavalla blues/rock-riffillä ja esittelee kenties perinteistä, mutta aina toimivaa, biisirakennetta, jossa säkeistö ja soolo-osa vuorottelevat, jossa viimeksi mainittu ottaa tavallaan myös kertosäkeen muodon ja väliosana luo tarvittavan suvannon. Tämä toimii ikäänkuin bridgenä ja jokainen muusikko tietää, että tämän tyyppistä sointukuviota voisi soittaa vaikka maailman tappiin asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Hyvää särmää materiaaliin tuo yhtyeen faneille tuttu vokalisti Johnny Wittu, jonka nasaali ulosanti yhdistyy hienosti rosoisten soundien muodostamaan hiomattoman puhtaaseen soundimaailmaan. Siinä missä kappaleen nimeä kantava mytologinen hahmo useimmiten esiintyy riehuvan tulenliekin hahmossa, tässä yhteydessä se puhuu itsevarman muusikon äänellä, joka kertoo surullisen todellista tarinaa siitä, että jos perusta ei ole kunnossa esim. parisuhteessa, saattaa olla, että käymään voi tulla tämä kutsumaton vieras.

On mukava huomata, että underground-piireistä ilmaantuu melko tasaisesti tällaisia kiinnostavia yhtyeitä. Onhan totta, että kun ilmaisu on suoraan sydämestä se ei vaadi tukuttain rahaa, valtavia stadioneja tai hienoja ja kalliita instrumentteja. Riittää, että rumpalilla on jokin esine, josta saa kolisteltua rytmiä ja vokalist(e)illa, äänensä lisäksi, edes joku rutkutin, josta saa puristettua ulos sointukuviota. Bluesin olemusta kun ei voine tavoittaa, jos kaikki on tuotu nenän alle kultalautasella, eikä elämässä ole koskaan ollut vastoinkäymisiä.

Panssarijunan Facebook
Talmud Beachin Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8/10

Kappalelista:

A-puoli: Talmud Beach – ”Summertime Mother”
B-puoli: Panssarijuna – ”Punainen Kukko”

HUOM: Videon kappale ei ole julkaisulta.

Kirjoittanut: Tuukka Franck

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy