Tältä näyttää ja kuulostaa Toolin harjoittelu kiertuetta varten

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 11.1.2022

Progressiivisen metallin suosikkeihin lukeutuva Tool julkaisi vuonna 2019 odotetun uuden ”Fear Inoculum” -albuminsa. Pandemian takia mahdollisuudet kiertää albumin tiimoilta ovat olleet vähässä, mutta yhtye suuntaa Yhdysvaltoihin areenakiertueelle vihdoin tällä viikolla.

Esimakua yhtyeen soittokunnosta voi katsoa tuoreelta videolta, jonka yhtye julkaisi kiertuetta varten järjestetyistä treeneistään.

Tulevalla kiertueellaan Tool käyttää Metallican tavoin koronaa haistavia koiria suojelemaan bändin ja kiertuehenkilökunnan terveyttä.