TalviHelvetti pisti tukat pyörimään ja poltti surut pois

TalviHelvetti on asettunut erinomaiseen paikkaan kalenterissa. Viimeisetkin pöhöt joulusta, uudenvuoden juhlinnasta ja tammikuun tuomasta tyhjyydestä saa mukavasti moshattua pois heviyhteisön omissa karkeloissa. Heti, kun TalviHelvetin esiintyjät julkaistiin, teki mieli kolkutella lippuluukun ovea, sillä erityisesti Lord Of The Lost ja Insomnium ovat löytäneet pehmeän paikan minun sydämestäni.

Saavuimme paikalle ajoissa, sillä saksalainen Lord Of The Lost sai luvan korkata Pakkahuoneen päälavan. Löysin bändin vasta viime vuoden puolella, mikä on varsin kummallista, koska bändin ensimmäinen levy on julkaistu jo 2010. Yhtyeen visuaalinen ilme, goottiriffit ja Chrish Harmsin tumma ääni ovat lyömätön yhdistelmä. Yhtyeeltä on hiljattain ilmestynyt kokoelmalevy, joten nyt jos koskaan on helppo käydä kurkkaamassa, mistä on kyse. Yleisöä oli hienosti paikalla heti alusta alkaen, ja TalviHelvetin ilta saatiin mukavasti tulille Lord Of The Lostin tahdissa. Tämä yhtye osaa ottaa yleisönsä, kappalemateriaali on vahvaa ja Harmsin ääni on hätkähdyttävän voimakas. Toivottavasti Suomi pysyy jatkossakin Lord Of The Lostin keikkakalenterin lehdillä.

Siinä, missä Lord Of The Lostin ”La Bomba” sai käytännössä sambalanteet heilumaan, heviväellä oli Klubin puolella Torchian meininki sanalla sanoen riivattu. Torchia ei iskenyt itselleni, joten siirryin merkkarikojun kautta odottelemaan Helvetin vakiovierasta Fear Of Dominationia. Vakiovieraana Fear Of Domination ei suinkaan ole tavanomainen tuttu juttu, vaan varma takuu hyvistä juhlista. Fear Of Dominationin leirissä oli ennen keikkapäivää ilmeisesti vajausta soittajista, minkä vuoksi lauantain Seinäjoen-keikka jouduttiin perumaan. Sitä suuremmalla syyllä oli hieno nähdä, että porukka saatiin kuitenkin raavittua kasaan Tampereen-keikkaa varten. Neonvalojen ja industrial-ryskeen jälkeen Klubilla aloitti Vorna, joka tarjoilee tunnelmallista metallia suomen kielellä. Olisin kaivannut itselleni tuolin ja lasin punaviiniä nauttiakseni tästä tunnelmoinnista, joten siirryin jälleen lepuuttamaan jalkojani Pakkahuoneen lattian tuntumaan ja täpinöimaan Insomniumin keikkaa. Insomnium on saanut surutta suitsutusta viimeisimmän ”Heart Like Grave” -albuminsa tiimoilta, eikä syyttä. Yhtyeen ilmaisu ja keikkakunto ovat huipussaan. Minkälainen yhtye Insomnium sitten on? Insomnium on sellainen yhtye, joka ensin repii sydänjuuret irti rinnasta riffi kerrallaan, moshaa niin, että päätät irtisanoutua päivätöistä ja alkaa itsenkin rokkariksi, ja sitten ne vielä kehtaavat hymyillä kaupan päälle ja selkeästi nauttia siitä, mitä tekevät. Törkimykset. Niin kuin kaverini totesi, Insomniumin kappaleet ovat niin pitkiä, että on lähes rikollista antaa soittoajaksi vain tunti. Tätä iloista surua olisi kuunnellut mielellään toisen tunnin putkeen. Insomnium päätti keikkansa ansaitusti ”Heart like grave” -kappaleeseen, jonka jälkeen oli käytännössä sellainen olo, että voikin mukavasti kaivautua omaan hautaansa ja kuolla onnellisena (ja hieman katkena lyhyen soittoajan vuoksi).

Insomniumin jälkeen tuntui todella, että mikään ei tunnu enää miltään ja olisi parasta suunnata kotiin. Kuitenkin Klubilla lavalle iskeytyi vielä pelimaailmasta ammentava Machinae Supremacy, joka oli hitto vie varsin groovaava ilmestys. Yleisö oli tässä kohtaa iltaa myös jo varsin valmista kamaa, joten ilta jatkui kuitenkin varsin vauhdikkaasti ruotsalaisorkesterin tahdissa. Naulat arkusta repi lopullisesti Stereo Terror DJ’s, joka ei antanut armoa ryytyneille vaan pisti vielä aamuyön ratoksi sellaiset discot pystyyn, että jalat menehtyivät lopullisesti.

Kiitos jälleen TalviHelvetti! Toivottavasti tätä herkkua on jatkossakin tarjolla.

Teksti ja kuvat: Outi Puhakka/Outo Kuva