Talvimetallin ykkösnimi Wolfheart luo hitaasti nahkaansa – arviossa viides albumi ”Wolves Of Karelia”

Suomalaisen talvimetallin kulmakivi Wolfheart julkaisee viidennen studioalbuminsa, ”Wolves Of Karelia”, Napalm Recordsin kautta 10.4.2020. Sen verran on hukkalauman kokoonpano muuttunut, että taiturimaisen leadkitaristin, Mika Lammassaaren, tilalle on petsattu kreikkalainen Vageliss Karzis, joka ei varmaan hänkään liikoja esittelyjä kaipaa. Taiteellinen tai tekninen taso ei laske, eikä voikaan laskea, koska tämän bändin mastermind ei tunnetusti laadusta tingi.

”Wolves of Karelia” on tasaisen varmaa ilotulitusta, paino sekä sanoilla ’ilo’ että ’tulitus’. Musiikin tekemisen riemu ja tavallaan helppouskin paistavat Saukkosen tuotannosta läpi, vaikka videoilla kirveet heiluisivat. Se, että viidennellä albumillaan Wolfheart ottaa nyt rohkeasti progressiivista askelta, ei varsinaisesti muuta hyvin helposti tunnistettavaksi muotoutunutta kädenjälkeä. Edelleen on kuultavissa varsin tuttu sävellystyyli, samoin kuin äärimmäisen tarkasti hallitut kokonaisuudet ja balanssit monentasoisten kontrastien välillä, melodisuutta unohtamatta. Tämä bändi onkin luonut nahkaansa hyvin hyvin hitaasti ”Winterbornista” (2013) lähtien. Sellainen kehityskulku toki voidaan hahmottaa, että ”Shadow World” (2015) laajensi ilmaisua mustan metallin keinoilla, ”Tyhjyys” (2017) laajensi ja rikasti nyanssikirjoa entisestään ja ”Constellation of the Black Light” (2018) oli oikeastaan näiden molempien vielä pidemmälle vietyä kehittelyä. Tämän kehityskulun päässä on nyt sitten uusi, progressiivisempi albumi. Koukkuista riffittelyä ja akordeissa kulkua, uudenlaisia tempomuutoksia ja bassokuviointeja – siinähän sitä, jo tutunoloisen materiaalin pakkaa sekoittaen. Ehkä kolmas raita, ”Reaper”, kurkottaa kaikkein eniten uusille poluille, jo alkumetreillään.

Jos mielikuvitusta ja samantyyppistenkin musiikillisten aiheiden loputonta kehittelyintoa pukkaa siinä määrin, että hirveän isoille muutoksille ei jää sijaa, niin eihän se mikään vika ole. Varsinkaan kun fanikuntaa näyttää riittävän, ja fanien uskollisuuden tämä aika kyllä mittaa. En tiedä, minkä verran 9.4.20 järjestettävälle virtuaalikeikalle on tänä päivänä jo myyty lippuja, mutta niitä oli paljon jo viikko sitten. Ja ihan varmasti voin luvata, että fanit eivät tule pettymään.

Levyn rakenteesta sen verran, että ennakkoon on julkaistu musiikkivideoina sekä ensimmäinen että viimeinen raita: ”Hail Of Steel” ja ”Ashes”, ikään kuin albumin kehykset. Avausraita on näistä kahdesta räiskyvämpää Wolfheartia, rikkaalla orkestroinnillaan, virtuosisilla stemmoillaan ja ilakoivalla testosteronimyrskyllään. Jälkimmäinen taas soi jo melankolista lopputunnelmaa, paksuin maalauksellisin vedoin. Mutta keskivaiheillaan levy jakautuu kahteen osaan. Muita huomattavasti lyhyempi viides raita, ”Eye Of The Storm” jakaa levyn kahtia. Välikkeenomainen, kevyt ja kylmästi soiva kaunis akustinen kappale, aitojen jousien kanssa, on kuitenkin enemmän kuin pelkkä välisoitto. Jollain tavoin se summaa levyn ensimmäisen puoliskon ja saa kuulijan sopivasti vetämään henkeä. Tämä on yksi niitä Saukkosen taitavia sävellyksellisiä ja taiteellisia ratkaisuja, mikä osaltaan juuri antaa tunteen kokonaisuuksien täydellisestä hallintakyvystä.

Kyllähän Tuomas Saukkonen on muodostunut eräänlaiseksi legendaksi tämän pohjoisen karun luonnon kuvaajana. Erittäin hallittu ja rikas musiikkivirta juoksee kuin veri – vahvana ja sakeana suoniaan pitkin. Tarkkasilmäisenä muusikkona ja musiikin tekijänä hän on kaivanut esiin häkellyttävää kauneutta sieltä, mista sitä ei heti luulisi löytyvän. Ja koko olemuksellaan, vuoria murjovaa ääntään myöten, hän on antanut eräänlaiset kasvot pohjoiselle sitkeydelle ja elinvoimalle.

9+/10

Kappalelista:
1. Hail Of Steel
2. Horizon On Fire
3. Reaper
4. The Hammer
5. Eye Of The Storm
6. Born From Fire
7. Arrows Of Chaos
8. Ashes

https://www.facebook.com/WolfheartRealm/

Kirjoittanut: Sirpa Pelli

Kommentoi julkaisua