”Tämä albumi on todella rehellinen ja tulee erittäin synkästä paikasta” – Haastattelussa Mushroomhead

Clevelandissa, Ohiossa perustettu naamioihin pukeutunut metalliyhtye Mushroomhead julkaisi elokuun alussa uusimman albuminsa ”Call The Devil” Napalm Recordsin kautta. Albumin tuotannosta vastasi yhtyeen luova johtaja ja rumpali Steve “Skinny” Felton, ja miksauksesta huolehti Matt Wallace (Faith No More, 3 Doors Down), joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä Mushroomheadin kanssa heidän ikonisen albuminsa ”XIII” parissa. Masteroinnin hoiti Jacob Hansen (Volbeat, Epica, Arch Enemy).

Juuri Euroopan-kiertueensa Dymytryn ja Silenzerin kanssa päättänyt Skinny uhrasi aikaansa keskustellakseen Chaoszinen kanssa. Haastattelussa käsiteltiin yhtyeen luovaa prosessia sekä laulunkirjoituksen että taiteellisen projektin näkökulmasta sisältäen maskit, esitykset ja niiden visuaalisuuden. Skinny kertoi myös yhtyeen suhteesta Suomeen ja yöttömään yöhön sekä siitä, kuinka rakentaa settilista ja valita kappaleita yhdeksän albumin ja yli 30 vuoden mittaisen uran katalogista.

Voit lukea koko haastattelun alta:

Olen todella iloinen, että saan jutella kanssasi, Skinny.

Steve ”Skinny” Felton: Kiitos, että uhraat aikaasi tähän. Olen tosi innoissani tästä. Kiitos.

Olette juuri päättäneet Euroopan-kiertueen, joka sisälsi myös Suomen. Mitä pidit maasta?

Steve ”Skinny” Felton: Kyllä, aivan mahtava. Rakastin sitä. Aikaeron aiheuttamaa väsymystä oli vähän. Meillä oli 12 keikkaa peräjälkeen, ja myöhästyimme yhdeltä lennolta. Joten kun pääsimme perille, olimme vielä hereillä parin päivän ajan. Oli mielenkiintoista, kuinka aurinko ei laskenutkaan odotetusti, ja päivä oli paljon pidempi kuin odotimme. Unenpuute todella iski. Mutta festivaali oli upea. Se oli todella hauskaa. Ja ainutlaatuinen kokemus jo siinä vaiheessa, koska emmehän me ole täällä ennen olleet. Joten kaikki olivat tosi innoissaan.

Te kierrätte tukien albumianne ”Call the Devil”. Uranne on nyt kestänyt noin 30 vuotta ja teillä on yhdeksän albumia. Joten millaista on settilistan valitseminen keikalle nykyään?

Steve ”Skinny” Felton: Se on hyvin vaikeaa. Tajusimme tämän, kun saimme uuden albumin valmiiksi ja mietimme kiertuetta. Jos otat kaksi kappaletta jokaiselta albumilta, siitä tulee jo 18 kappaletta, eikä meillä ole aikaa soittaa niitä kaikkia. Joten se on ollut hauskaa ja haastavaa, mutta olemme harkinneet jopa setin vaihtamista jokaisella keikalla, ehkä joka toinen ilta. Meillä ei ehkä ole samaa settiä joka ilta, koska jo nyt jää soittamatta joitakin kappaleita, joita haluaisimme. Jotkut kappaleet ovat uusia ja haluamme kokeilla, miten ne toimivat livenä. Se onkin asia, minkä olemme kohdanneet usein. Kuuntelemme albumin, teemme sen ja ajattelemme, että tämä voisi toimia livenä ja olla hauskaa. Ja joskus se onkin hauskaa, mutta ehkä se ei toimikkaan yleisön kanssa niin hyvin. Ehkä tempo on liian hidas tai tuotanto ei ole oikeanlainen, jos kappale on dramaattinen. On mielenkiintoista kokeilla uusia kappaleita ja katsoa, miten ne toimivat. Joskus olemme väärässä ja ihmiset rakastavatkin kappaletta, jota itse vihaamme.

Tapahtuuko todella noin? Että he rakastavat kappaletta, mutta sinä et pidä siitä?

Steve ”Skinny” Felton: No ei nyt ihan siihen pisteeseen asti, että vihaisin, mutta olen kuitenkin että ”vau, enpä nähnyt tuon tulevan, en odottanut tällaista reaktiota” tiettyjen kappaleiden kohdalla. Olen siinä, että ”vau, okei”. Usein ne ovat niitä kappaleita, jotka eivät ole sinun suosikkejasi, ja ehkä olet jo kyllästynyt esittämään niitä, mutta otat ne takaisin ohjelmistoon, ja ihmiset ovat ”voi luoja” ja itse olet ”okei, selvä”. No, onhan siitä 30 vuotta, melkein unohdin tuon kappaleen. Joten kyllä, on erittäin haastavaa valita settilista, vastatakseni kysymykseesi.

Mutta ymmärrät fania, joka on ollut mukana alusta asti, ja on tosi pettynyt yleisössä, jos ette soita tiettyjä kappaleita alkuajoilta, eikö niin?

Steve ”Skinny” Felton: Aivan. Kyllä, ja ymmärrän, että joskus on kappaleita, joiden kohdalla ollaan siinä tilanteessa, että: ”no, meidän on pakko soittaa tämä, ei ole mitenkään mahdollista vetää keikkaa ilman joitain näistä kappaleista”. Ja joskus emme soita niitä, ja saamme samanlaisen palautteen, tyyliin ”ainoa mitä halusin kuulla oli se yksi kappale, ja he eivät soittaneet sitä”. Se on erittäin haastavaa. 30 vuoden jälkeen et voi miellyttää kaikkia.

Te teette täysin oikein, kun vaihtelette asioita, teidän täytyy pitää asiat mielenkiintoisina myös itsellenne, eikös niin?

Steve ”Skinny” Felton: Kyllä, ja tuoreena. Meidän täytyy pitää itsemme kiireisinä ja viihdyttää myös itseämme.

”Call the Devil” on upea albumi kaikkine tunnelmanvaihdoksineen, joita se käy läpi. Ymmärsin, että työskentelitte jälleen Matt Wallacen kanssa. Ja masteroinnin hoiti Jacob Hansen, joka on myös loistava. Millaista heidän kanssaan oli työskennellä?

Steve ”Skinny” Felton: Aivan mahtavaa. Tämä on jo kolmas albumi, jonka Matt on miksannut. Itse asiassa pääsimme näkemään hänet, kun viimeistelimme joitakin miksejä. Menin Los Angelesiin ja vietin pari päivää hänen kanssaan. Olen tuntenut hänet jo vuodesta 2004 tai 2003, kun Universal julkaisi ”XIII”-albumin. Ja olemme pitäneet yhteyttä koko ajan siitä lähtien. Ja mitä Jacobiin tulee, hän oli levy-yhtiön suositus viimeistelemään masterointeja. Ja totta kai tunsimme hänet nimeltä, kaikki Volbeatin jutut ja paljon muuta uskomatonta työtä, jota hän on tehnyt vuosien varrella. Siinä Napalm Records auttoi meitä. Ja jälleen, oli ilo työskennellä heidän kanssaan. He todella ymmärsivät yhtyettä, kaikki heidän ehdotuksensa olivat erittäin yhteistyöhakuisia ja he olivat ehdottomasti oikeita henkilötä ”Call the Devil” -albumille. Napalm ehdotti Jacobsia, ja hänen masterointinsa tuli takaisin todella puhtaina ja nopeasti, ja minä olin aivan innoissani ja onnellinen. Meidän ei oikeastaan tarvinnut lähettää paljoa takaisin, sillä hän todella ymmärsi bändiä ja hoiti työnsä loistavasti. Sama Matt Wallacen kanssa. Hän toi mukanaan koko historiallisen taustansa ja kataloginsa, ja tuntien yhtyeen, koska hän oli työskennellyt kanssamme kahdella aiemmalla albumilla. Siispä kolmannen parissa työskentely tuntui kuin pyörällä ajamiselta. Hän on hyvä nostamaan esiin kaikki koskettimet ja suuret, rehevät äänet ja luomaan tunnelmallisuutta ja suuruutta ympäröivässä äänimaailmassa. Hän tuo esiin sellaisia ääniä, joita en osannut edes odottaa tai olin ehkä unohtanut aiemmissa mikseissä, tai jotka olivat vain kerrostettuina taustalle. Se tapa, jolla hän esittää asiat, antaa asioille täysin uuden elämän. Heillä on uudet korvaparit tähän asiaan. Ja en vain voi suositella sitä tarpeeksi kaikille, jotka ovat lähellä nauhoittaa tai tuottaa omaa materiaaliaan. Jos kykenet saamaan mukaan tyyppejä, joita arvostat ja joihin luotat, ja jos sinulla on mahdollisuus, todellakin ole heihin yhteydessä ja ota uusia korvapareja mukaan, sillä projektisi tulee takaisin elävämpänä kuin olisit koskaan kuvitellut. Joten jälleen, olen todella ylpeä ja on kunnia tehdä töitä heidän kanssaan, ja lopputulos oli hämmästyttävä.

Uusimman albuminne ”Call the Devil” sanoitukset ovat puhdasta runoutta. Jos niitä lukisi ilman musiikkia ja kaikkea muuta – vaikka tiedänkin, että se on kokonaisuus, mutta pelkästään sanoituksia lukemalla ne erottuvat edukseen – niistä voisi vaikka tehdä runokirjan. Miten kappaleet syntyivät? Kirjoitatteko sanoitukset yhdessä musiikin kanssa?

Steve ”Skinny” Felton: Kiitos. Mitä sanoitusten sisältöön tulee, tämä albumi on mielestäni todella avoin ja rehellinen, ja se tulee erittäin synkästä ja kieroutuneesta paikasta. Steve Rauckhorst on uskomaton siinä, miten hän kääntää lauseen ja tuo asiat esille tavalla, jolla et tavallisesti yhdistäisi tiettyjä sanoja – kolme sanaa yhteen, niin sanotusti. En tietenkään voi puhua hänen puolestaan kaikilla emotionaalisilla tasoilla, mistä hänen kirjoituksensa ja panoksensa kumpuavat, mutta kuten sanoin, hänen äänessään ja esitystavassaan on paljon rehellisyyttä ja hän todellakin tuntee sen, mitä hän kirjoittaa. Ja minäkin kuulen sen, kun luen sanoituksia. Ajattelen itsekin, että ne ovat hyvin kieroutuneita ja ainutlaatuisia. Ja se on joskus hyvin runollista, mitä ne sanovat. Joten kyllä, sanoituksellisesti tämä albumi on aika synkkä ja välillä suoraviivainen, mutta kuten mainitsit, jos luet niitä ilman musiikkia, ne tosiaan on luettavissa melkein kuin runoutena tai jopa näytelmänä, koska asiat eivät aina rimmaa tai ratkea tavanomaisella tavalla. Se ei ole vain pelkkä kertosäe, säe, kertosäe. Nämä asiat ovat melkein kuin omia pieniä koukkujaan, jotka sitten vain kehittyvät edelleen. Vertaan albumin viimeistä kappaletta melkein kuin oopperaa, jossa on kolme tai neljä erillistä näytöstä, ja sen voisi melkein nähdä tehtynä siten ja esitettävän sellaisena. Ne ovat omia kokonaisuuksiaan, mutta yhdessä ne maalaavat isomman kuvan ja vievät sinut pidemmälle matkalle. Ja tällaiset kappaleet, jotka eivät ole perinteisiä rakenteeltaan, ovat mielestäni hyvin paljon esimerkiksi Pink Floydin ”The Wall” -albumin vaikutteiden alaisia. Kun he pääsevät pidempiin kappaleisiin, jotka eivät noudata perinteisiä kaavoja, siitä tulee vain paljolti ääntä ja tekstuuria ja, sanotaan nyt suoraan, taidetta. Sitten bändi tulee sisään kiljuen, ja se on ehdottomasti yksi niistä asioista, joissa ”The Wall”:lla on ollut valtava vaikutus minuun, ja sen voi kuulla selvästi ”Shame in a Basket” -kappaleessa, joka on albumin viimeinen biisi.

Huomasin, että albumilla oli eräänlainen poikkeus, kappale nimeltä ”Decomposition”, ja se oli kappale mistä pidin eniten. Se oli niin humoristinen. Vaikka ei otettaisi sanoituksia huomioon, pelkästään musiikki, ensimmäinen riffi ja kaikki siinä olivat niin humoristista, kuin joku surullinen pellemeininki. Se on niin vaikuttava ja upea. Miten keksitte jotain sellaista?

Steve ”Skinny” Felton: Paljolti, mitä tulee sanoituksiin, on taas Steve Rauckhorstin käsialaa, mutta äänimaailmaltaan on se peräisin Dr. F. Ryan Farrellin mielikuvituksesta. Hän on aivan uskomaton, kun kyse on koskettimien kanssa tekstuurien työstämisestä, sekä äänien ja tyylien luomisesta. Ja hän tavoitteli selvästi sellaista karnevaalimaisen tunnelman luomista, jossa on vähän hulluttelua, vähän kummittelua ja turvattomuuden tunnetta. Laitatko käden pussiin ja saatko sieltä karkkia vai revitäänkö kätesi irti? Siinä on myös jotain salaperäistä. Ja kun sanoitukset lisättiin mukaan, oli siinä kaksi kontrastia, jotka täydensivät toisiaan todella hyvin. Mutta se kappale on ehdottomasti hauska. Siinä on isompi ja avoimempi tunnelma, eikä se ole niin aggressiivista metallia, vaan siinä on se karnevaalimainen, avoin ja iloinen fiilis. Kaikki ovat tervetulleita, jos todella haluat.

Se on kuin vanha Eurooppalainen elokuva, kuten Fellini, missä kaikki ei ole täysin kohdallaan.

Steve ”Skinny” Felton: Kyllä, sen on tarkoituskin olla huolestuttava, kuten sellainen täydentävyyden ja vastakohtaisuuden tunne, jossa en ole ihan varma, pidänkö tästä; tämä on siistiä, tämä on mielenkiintoista. Ja se on todella yksi ainoista hetkistä albumilla, jossa on tuollaista tunnelmaa. Meillä on paljon erilaisia tunnelmia koko albumilla, mutta tuo kappale todella vangitsi karnevaalitunnelman ja sen outouden.

Uudet maskit ovat niin brutaalin kauniita ja fantastisia. Ne vievät estetiikkanne aivan uudelle tasolle. Millainen oli prosessi luoda maskeja, kunnes päädyitte niiden lopulliseen versioon?

Steve ”Skinny” Felton: No, prosessi vaikuttaa helpottuvan hieman joka kerralla. Kunhan ne vain istuvat hyvin pitkällä aikavälillä. Ja istuvuudella tarkoitan sitä, että korvasi ja silmäsi linjautuvat oikein, ja että voit hengittää. Joskus idea ja muovaus ja kaikki muu, kunnes maski on valmis, voivat lopulta olla hieman liian isoja tai pieniä. Siihen siis liittyy paljon asioita. Ne kaksi kuvanveistäjää, jotka tekivät tämän kierroksen maskeista, ovat Joe Gall, joka on myös uusi kitaristimme, joka muovasi uusista maskeista kuusi, ja loput kolme tehnyt Jordan Patton, jonka kanssa olemme työskennelleet aiemminkin, siinä on toinen upea erikoistehosteiden asiantuntija. Paljon tästä on joko käsin piirrettyä, servettityyliä tai lähetettyä. Meillä on ollut paljon tiedostojen jakamista, tyyliin ”katso tätä videopeliä tai tätä elokuvaa tai mitä jos tekisimme jotain tällaista?”. Siinä on ollut paljon itse nähtäviä ja viittaavia tyylejä. Mutta nämä taiteilijat ottavat nuo pääideat ja muovaavat ne suoraan savesta. Ja osa meistä saa teetättää päistämme mallinnuksen, jotta asiat saataisiin istumaan kohdilleen, ja sitten tehdään muotit ja ne valutetaan lateksiin. Joten olemme todella, todella mukana prosessissa. Jotkut meistä tekevät jopa omat maalauksensa päättääkseen, mikä teema tai ulkonäkö on. Se on jälleen kerran hyvin käytännönläheistä, ja niin se on aina ollut. Mutta uudet suunnittelut ovat upeita, ja nämä ovat ne kaksi kaveria niiden takana: Joe Gall ja Jordan Patton.

Ne ovat fantastisia. Kehut niille. Aina kun näen maskillisia bändejä, ne aina muistuttavat minua Kissin ajoista, vaikka heillä ei ollut maskeja, mutta heillä oli meikkiä, ja se oli kuin maski, koska he käyttivät lavahahmoja. Ajattelen myös heidän meikitöntä vaihetta 80-luvun alussa, albumeita kuten ”Lick It Up”. Voitteko nähdä itsenne koskaan tekemässä jotain sellaista, ottaa maskit pois ja esiintyä lavalla?

Steve ”Skinny” Felton: Uskon, että tälle brändille, Mushroomheadille, maskit kuuluisivat asiaan aina, siitä ei ole epäilystäkään. Mietin, että jos jostakusta tuntuu vahvasti siltä, että hän haluaisi tehdä jotain muuta, niin parempi vain ilman maskia. Jos he todella haluavat mennä ja paljastaa kasvonsa nyt, olisi ollut parempi tehdä se 30 vuotta sitten, kun olimme nuorempia. Uskon maskien itseasiassa auttaneen nyt iän myötä.

Mutta vanhentuminenhan on osa elämää.

Steve ”Skinny” Felton: Niin se on. Ja jotkut maskeista vanhentuu myös. Niiden voi nähdä niin sanotusti mädäntyvän tai saavan enemmän kolhuja. Ne rapautuvat ja muuttuvat. Joten se on osa luontaista evoluutiota, vai mitä?

Mutta ne ovat mukavampia, eivät kauniilla tavalla, vaan mukampia tavalla, jolla ne ovat enemmän yksityiskohtaisempia.

Steve ”Skinny” Felton: Kyllä, kyllä. Suunnittelut ovat ehdottomasti parempia, ja kaikki toimii myös hieman siistimmin.

Voin vain kuvitella millaista on soittaa rumpuja maski päässä. Se ei voi olla mukavaa.

Steve ”Skinny” Felton: Joo, se ei ole paras näkemisen, kuulemisen ja hengittämisen kannalta. Et todellakaan voi kommunikoida. Yksi suurimmista asioista, mitä meillä on lavalla ovat käsimerkit, koska emme voi lukea toistemme ilmeitä. Et voi saada mitään selkoa yrittääkö toinen nauraa vai katsoa tuimasti, sinun pitää vain ymmärtää. Ja joskus pimeillä klubeilla se on vielä vaikeampaa, koska siellä ei näe, ääreisnäkösi on totaalisesti estettynä. Mutta joka tapauksessa se on todella hauskaa ja nautin siitä, mainitsit Kissin ja se olikin yksi ensimmäisistä minua inspiroineista asioista. Kiss, Alice Cooper, The Residents. Sitten päästäänkin ysärille ja siellä onkin Mr.Bungle ja Gwar, jotka käyttävät naamioita myös. Ei ollut montaa todellakaan. Mutta kun olin pienempi ja näin Kissin ja Alice Cooperin, en paljoakaan piitannut heidän musiikistaan, mutta pidin mitä he tekivät teatraalisesti, ja inspiroiduin siitä niin, että halusin aina jotain enemmän kuin vain metalliyhtyeen. Halusin sisällyttää jonkinlaista näytöstä siihen. Mitä se sitten oli, en tiennyt. Enkä tiedä edelleenkään. Koitamme edelleen pohtia sitä. Mutta se on osa taiteen luomisprosessia, vai mitä? Pitää vain jatkaa luomista.

Mushroomhead on kuin kompleksi ja monikerroksinen taideprojekti. Se ei ole vain musiikkia. Se on myös maskit ja live-esiintymiset, musiikkivideot, sanoitukset, ja se on hyvin elokuvamaista. Se on kuin menisit oopperaan tai katsoisit hyvää elokuvaa. Kuinka tämä visio lähti? Tapahtuiko se luonnostaan, vai oliko ajatus ensin kaiken takana?

Steve ”Skinny” Felton: Minusta tuntuu, että tämä on kasvanut osittain itsestään. Aina oli ajatus siitä, mitä tämä voisi olla. Ja sitten, kun ajat muuttuvat ja vanhenet, alat tarkastella, miten muu maailma joko reagoi siihen tai mitä muuta maailmassa tapahtuu. Yrität löytää tasapainon sopeutuaksesi muutoksiin ja jatkaaksesi taiteen tekemistä. Et halua tulla täysin yllättäen ja vieraannuttaa faneja, joita olet saattanut kerätä matkan varrella. Mutta haluat silti jatkaa rajojen kokeilua, astua mukavuusalueesi ulkopuolelle ja luoda, kuten mainitsin aiemmin, pitää itsesi aktiivisena ja viihdytettynä. Ja on tärkeää ymmärtää, että sinun täytyy poistua mukavuusalueeltasi ja olla valmis ottamaan riskejäkin. Voi olla, että joskus täytyy sanoa: “Okei, tämä on vain taidetta. Jos kappale ei tulekaan sellaiseksi kuin halusin, teen toisen.” On ymmärrettävä, että jokainen liike ei ole ratkaiseva: se on vain taidetta. Ja kun annat sen tulla luonnollisesta paikasta, saat todennäköisesti paremman vastaanoton ihmisiltä. Sillä riippumatta siitä, ovatko ihmiset muusikoita tai taiteilijoita vai eivät, uskon, että suurin osa ihmisistä osaa tunnistaa, kun joku laulaa sielustaan verrattuna siihen, että joku vain lukee tai laulaa. Tai kun bändissä on groove, joka saa sinut liikkumaan, verrattuna siihen, että näet cover-bändin tai bändin soittamassa kappaleen hyvin samalla tavalla, mutta se ei saa sinua liikkeelle. Kun se tulee sydämestä ja on aitoa, ihmiset voivat samaistua siihen valtavalla tavalla. Ja mielestäni suurin asia, jonka voin sanoa kenelle tahansa, joka luo jotain, on: pysy uskollisena itsellesi, niin menestyt paremmin.

Yhtye on käynyt läpi monia jäsenvaihdoksia ja osittain myös traagisista syistä, valitettavasti. Kuinka tällaiset muutokset vaikuttavat yhtyeen soundiin? Täytyykö teidän aina uudelleenkeksiä itsenne kaikkien näiden vuosien aikana tien päällä?

Steve ”Skinny” Felton: No, kuten tiedät, en usko että se on uudelleenkeksimistä, se on vain osa adaptoitumista ja jatkuvaa muutosta. Jäsenvaihdokset aina vetävät sinut ulos tutulta alueeltasi, ja joskus sitä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Elämän todellisuus on todella ennalta arvaamatonta, ja kaikki on aikalailla niin. Joten sinun on valmistauduttava hyväksymään muutos ja katsomaan mihin se vie, ennenkuin sanot: ”En usko että tämä tulee toimimaan”. Varsinkaan tämänkaltaisen asian kanssa, on oltava kärsivällisyyttä. Suurin asia minulla on muiden ymmärtäminen ensin. Joten kärsivällisyys muiden kanssa työskennellessä on todellakin se avain.

Kiitos todella paljon haastattelusta Skinny.

Steve ”Skinny” Felton: Kiitos paljon ajastasi, tehdäksesi tämä.

Alkuperäinen juttu julkaistu englanniksi Chaoszinessä. Alkuperäinen haastattelu ja teksti: Flavia Andrade