Tämä levy todistaa, että pop ja metalli toimivat yhdessä todella hyvin – arviossa Dampfin debyyttialbumi ”The Arrival”

Kirjoittanut Jere Hippeläinen - 31.5.2022

Naapurimaamme Ruotsi syöttää perjantaina 3.6. lisää metalliherkkua maailmalle. Tällä kertaa tarjolla oleva metalliherkku tulee uuden superkokoonpanon muodossa. Dampfin keulalla on A-Tron, joka tunnetaan myös aikaisemmalta uraltaan Martin ”E-Type” Eriksonina. A-Tronin lisäksi yhtyeessä on mukana monia metallimuusikoita.

Albumi lähtee käyntiin kappaleella ”Winterland”, joka muistuttaa musiikillisesti hieman Rammsteinin tuotantoa, mutta eroaa tarpeeksi ollakseen oma juttunsa. ”Winterland” on menevä aloitus albumille ja menevät kappaleet jatkuvat singlejulkaisulla ”The Other Side”.

Goeie mie” on aikaisempiin kappaleihin verrattuna teemaltaan ja soundiltaan lähempänä synkkää ja raskasta metallikappaletta. ”Goeie mie” tuo hyvää variaatiota albumin kappaleihin mystisellä tunnelmallaan ja raskaammalla soundillaan. Hieman raskaammat soundit jatkuvat vielä kappaleilla ”Who Am I” ja ”Borne on the Wind”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleen ”Twilight Eyes” kohdalla albumi tekee loikkauksen popimpaan suuntaan. Raskaita metallisoundeja yhdistellään todella meneviin popsoundeihin ja duettona vedettyihin lyriikoihin. ”Twilight Eyes” luo todella mukavaa vaihtelua albumikokonaisuuteen ja on todella toimiva yhdistelmä metallia ja poppia.

Twilight Eyes” -kappaleen jälkeen mennään taas hieman raskaammalla tyylillä eteenpäin. ”Spread Your Wings O’er Me” tuo albumille hyvän määrän raskaamman musiikin ystäville tuttua örinälaulua. Örinälaulu on yhdistelty hyvin puhtaisiin kertosäkeisiin. ”Spread Your Wings O’er Me” -kappaleen jälkeen kaivetaan esiin menevää teknometallia: ”Steinhaufen” kuulostaa siltä, että se voisi ihan hyvin olla Rammsteinin tuotantoa. Erittäin menevä teknometalli yhdisteltynä hitaampitempoiseen kertosäkeeseen on erittäin toimiva yhdistelmä.

Albumin loppupään kappaleet ”Jerusalem” ja ”From the E-ternity” ovat ihan hyviä ja tuovat hieman lisää variaatiota albumin tyyliin. Myös levyn päätöskappale ”Sea Me” tarjoaa vielä lisää variaatiota jo erittäin tyylirikkaan albumin kokonaisuuteen. Selvästi balladimainen päätöskappale tuo tämän erittäin monipuolisen kokonaisuuden päätökseen hieman rauhallisemmalla otteella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Arrival” yhdistelee metallimusiikista tuttuja raskaita rumpuja sekä meneviä kitarariffejä popmelodioiden kanssa erittäin mielenkiintoiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. A-Tron kumppaneineen on kasannut kokoon monipuolisen ja monia tyylejä sisältävän albumin. Albumilta löytyy niin monentyylisiä kappaleita, että moni varmasti löytää jonkun, josta pitää. Dampf jää kyllä varmasti omalla erikoisella tyylillään mieleen ja on todennäköisesti myös todella kova liveyhtye.

Kappalelista:

  1. Winterland
  2. The Other Side
  3. Goeie Mie
  4. Who Am I?
  5. Borne on the Wind
  6. Twilight Eyes
  7. Spread Your Wings O’er Me
  8. Steinhaufen
  9. Jerusalem
  10. From the E-ternity
  11. Sea Me

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat