”Tämä paikka on karmea!” – Klassikkoarvostelussa King Diamondin 20-vuotias ”House Of God”
Tanskalaisen teatraalisen kauhumetalin suvereenin dramaturgian ymmärtäjän King Diamondin 20.6.2000 julkaistu yhdeksäs albumi ”House Of God” äänitettiin Nomad Recording Studiossa, Carrolltonissa, Dallasissa, Yhdysvaltain Texasissa. Albumin lisä-äänitykset tehtiin Los Angered Recordissa, Göteborgissa. Albumin julkaisivat yhteistyössä Massacre Records ja Metal Blade Records.
King Diamondin 1990-luvun tuotanto oli aikansa heavy metal-tarjonnan keskitasoa parempaa, mutta silti laajemmassa kuvassa selkeästi epätasaisempaa ja yllätyksettömämpää verrattuna Diamondin yhtyeen 1980-luvun loppupuoliskon huippuvuosien albumikokonaisuuksien tasoon. Kim Pedersenin a’ka King Diamondin rinnalla yhtyeessä jatkoi edelleen uskollisesti ruotsalainen luottokitaristi Andy LaRocque. Vuoden 1997 albumin ”VooDoon” kokoonpanosta ”House Of God”-sessioihin tultaessa oli jäljellä lisäksi yhdysvaltalaisrumpali John Luke Hébert. ”House Of Godille” yhtyeeseen rekrytoitiin basisti David Harbour, joka oli Hébertin vanha bändikaveri Ohion Cincinnatin kaupungista tulevista Chastain ja Leather-yhtyeistä. Harbourin vikkelän käärmemäiset bassokuviot täyttivät laadukkaisiin kitarariffeihin perustuvia kappaleita oivallisesti.
Toinen valtti albumin työstämisessä oli Glen Droverin valinta toisen kitaristin tontille. Glen loi yhdessä LaRocquen kanssa King Diamondin myöhemmän aikakauden hienointa melodraamalla kyllästettyä heavy metalia. Paria vuotta ”House Of Godia” ja sitä seurannutta kiertuetta myöhemmin Glen pestattiin Megadethin vakijäseneksi veljensä, rumpali Shawnin kanssa muutaman vuoden ajaksi. Myöhemmin vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä, Droverin veljekset soittivat Megadethin albumilla ”United Abominations” (2007).
Albumi jatkaa Diamondille tyypillistä konseptialbumi-teemaa. Tosin temaattisesti albumi ei ”House Of Godilla” ole niinkään kauhutarina. Se on ennen kaikkea salaliittoteoria faustilaisesta sopimuksesta. Tarina perustuu etäisesti eteläranskalsisen Rennes-le-Châteaun luostarin tarunomaiseen historiaan. Raamatun kärsimysnäytelmästä poiketen Jeesus piestiin Jerusalemissa, mutta ei ristiinnaulittu vaan muilutettiin salaa eteläiseen Ranskaan, jossa hän löysi rakkauden Maria Magdalenan kanssa ja jossa hän eli elämänsä loppuun saakka.
Mainos päättyy
Itse tarinassa harhaan kulkenut matkaaja joutuu susilauman piirittämäksi. Ihmissusilaumasta erkaantuva kiiluvasilmäinen susi johdattaa eksyneen kulkijan syrjäiseen, kukkulan juurella sijaitsevaan asuttamattomaan luostariin. Luostarin ovessa lukee ”Tämä paikka on karmea!” Tästä huolimatta, matkaajan astuttua sisään luostarin houkuttelevat pöydät notkuvat nälkäiselle vieraalle tarjolla olevia herkkuja. Samalla susi muuttuu sanoinkuvaamattoman kauniiksi neidoksi. Haltioituneena kauneudestaan ja saamastaan vastaanotosta matkaaja haluaa jäädä asuttamaan luostaria. Kuitenkin, päivien kuluessa matkaaja huomaa neidon käyttäytymisen muuttuneen yhä oudommaksi. Tämä mm. suutelee säännöllisesti alttarin reunustalle asetettua, mustaa paholaispatsasta. Pahaenteisiä epäilyksiä nousee lisää pintaan, kun matkaaja havaitsee luostarissa kaksi saarnastuolia, joita molempia koristavat mustan paholaisen päät.
Ajan kuluessa, eräänä iltana neito ei pysty enää pitämään piinaavaa salaisuutta sisällään ja puhkeaa vuolaaseen itkuun. Hän kertoo matkaajalle vuotta tuota aiemmin tavanneensa metsässä yliluonnollisia henkiolentoja, jotka tekivät hänen kanssaan kanssa sopimuksen, että tämä vartioisi luostaria, ja muuttuisi suden asuun aina kun poistuu luostarin mailta. Asian nurjana puolena oli, että henkiolennot antoivat enkelille ainoastaan vuoden verran aikaa löytää ”Jumalan talolle” uusi vartija. Mikäli sellainen löytyisi, pääsisi neito (,jota tarinassa kutsutaan myös enkeliksi,) jättämään luostarin taakseen tavallisena naisena, jonka muistista kaikki luostarin aikaiset tapahtumat pyyhkiytyisivät lopullisesti pois. Jos neito taas ei onnistuisi löytämään tilalleen uutta vartijaa ”Jumalan talolle”, kohtaisi hän kohtalokkaan loppunsa ennen kuluvan vuoden loppua.
Surusta ja säälistä matkaaja tekee neidon kanssa sopimuksen ja tarjoutuu pelastamaan tämän elämän ottamalla tältä vastaan luostarin vartijan tehtävän. Matkaaja tekee kaiken tämän vaikka tietää, että hän ei tule enää koskaan tapaamaan uudelleen tuota jumalaista naista. Niin taiasta vapautunut nainen poistuu luostarista jättäen matkaajan pakahtumaan yksinäisyyteen ja ikävään. Päivät seuraavat tylsinä toisiaan, ja ymmärrys ikuisiksi ajoiksi tekemästään sopimuksesta saa matkaajan päivä päivältä enemmän pois tolaltaan. Pian hän alkaa hajottaa ympäri luostaria aseteltuja peilejä, ettei pystyisi näkemään surevia kasvojaan. Samassa hän kuitenkin huomaa alttarin alle maan alle johtavan salakäytävän luukun.
Mystisen valoilmiön johdattamana matkaaja laskeutuu luukusta luostarin alaiseen katakombiin, jonka pimeydestä hän löytää suuren, Neitsyt Mariaa kuvaavan, mustan patsaan. Matkaaja iskee raivonpuuskassan patsaan rikki. Sisältä ilmestyy muumioitu, hohtava ruumis kasvoillaan irvokas hymy. Muumion päähän on aseteltu orjantappurakruunu. Tässä hetkessä matkaaja tajuaa shokin sekaisessa tilassa, että hän on löytänyt Jeesuksen ruumiin, joka vastoin raamatun kertomusta kuljetettiin salaa Palestiinasta laivalla Eurooppaan, muumioitiin ja haudattiin patsaan sisään etelä-ranskalaiseen luostarin hautaholviin. Sinä hetkenä kun matkaaja ymmärtää totuuden, hänen uskonsa romahtaa palasina katakombin lattialle. Samassa hän kuulee jumalatonta pedon jylinää, joka ajaa hänet katakombista takaisin luostarin puolelle, edelleen ylös luostarin kellotorniin. Matkaaja kokee tulleensa Jumalan hylkäämäksi ja päättää päivänsä hirttäytymällä kellotornin rakenteisiin. Hypäten alas tornista huutaa hän viimeisinä sanoinaan ”Tämä paikka on karmea!” Lopun akustisessa instrumentaalikappaleen myötä tunnekuohua tasoittava mielenrauha laskeutuu kuulijan ylle.
Mainos päättyy
”House of Godin” kappaleet, kuten ”The Trees Have Eyes”, Mercyful Faten yksinkertaista duurissa kulkevia riffejä ja kaikuja sisältävä ”Black Devil”, albumin nimikkobiisi ja King Diamondin myöhemmän ajan (toistaiseksi) komein kappale ”This Place Is Terrible” eivät kalpene King Diamondin alkuaikojen kappaleiden rinnalla pätkääkään. Mukana keitoksessa on sopivassa määrin teatraalisuutta, melodraamaa, power metalia ja vanhan liiton heavy metal -rouhintaa. ”Catacombs” ja ”Passage To Hell” eivät myöskään jää kappaleina kovinkaan paljon edellämainittujen taakse. Yhtyeen sovitukset ovat paljon monimuotoisempia, lennokkaampia ja monisyisempiä kuin mitä kyseistä albumia edeltäneillä, käppäisen lussulla ”Graveyardilla” (1996) ja epätasaisella ”VooDoolla” (1998).
”House Of Godilla” King Diamondin yhtye on vuoden 1990 ”The Eye” -albumin jälkeen julkaistuista King Diamond -kokoonpanoista soitannollisesti kirkkaasti etevin. Sen biisien rakennustaito on vähintään yhtä ilmavaa ja mielikuvituksekasta kuin mitä ”Spider’s Lullabylla” (1995). Edes upeita hetkiä sisältänyt ”The Puppet Master” (2006) ei albumikokonaisuutena yllä ”House Of Godin” tasolle. Kehnoihin ”Abigail II” (2002) ja ”Gimme Your Soul, Please” (2010) -albumeihin ”House Of Godia” ei kannata edes lähteä vertaamaan.
Dramaattisen ja julmankin tarinan avulla Diamond avaa taas tuttuun tapaansa sanallista arkkuaan ravistellakseen pinttyneitä, arkisia uskomuksia ja sokeasti seurattavia, uskonnollisia instituutioita. Tarinan teemoista uskonnosta vapaa, pyyteetön rakkaus ja onnettoman matkaajan osakseen saama ristin tuomio pelkkien hyvien aikeittensa seuraamuksena muodostavat juonessa mielenkiintoisen paradoksin. Diamond kysyy rivien välistä, missä menee ihmismassoja ohjailevien inhimillisten harhojen ja uskonnollisten totuuksien raja. Uskonnollisista teksteistä vedenpitäviä todisteita ”House Of Godin” tarinan totuuspohjalle tuskin löytyy, mutta joka tapauksessa kyseessä on enemmän kuin mielenkiintoinen vaihtoehtoinen totuus kristinuskon perimmäisistä tapahtumista ja kysymyksistä.
Mainos päättyy
Saapa nähdä, yltävätkö King ja pojat kovasta ennakkohehkutuksesta huolimatta tulevalla ”The Institution” -albumillaan ylittämään ”House Of God” -albumin hienouden. Parasta kyseisessä operaatiossa heille toki toivon, mutta siitä huolimatta siinä onnistumista rohkenen epäillä.