Kuva: Teppo Ristola

”Tämä tuntuu kuin uudelta alulta yhtyeelle” – Videohaastattelussa isoja Before The Dawn -uutisia kertonut Tuomas Saukkonen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.9.2022

Kotimainen melodista death metallia soittava Before The Dawn tiputti juuri melkoisen pommin, kun yhtye paljasti laulaja-kitaristi Tuomas Saukkosen siirtyvän yhtyeen rumpaliksi ja bändin nimenneen uudeksi laulajakseen Voice Of Finlandissa metallimusiikin ystäviä viihdyttäneen ja finaaliin asti lopulta yltäneen Paavo Laapotin.

Paavo Laapotti nousi koko kotimaisen metalliyleisön tietoisuuteen omalla vahvalla tulkinnallaan Before The DawninDeadsong” -kappaleesta ja myös tuossa kohdin Tuomas Saukkonen tutustui ensimmäistä kertaa Laapottiin laulajana. Voit katsoa Laapotin tulkinnan tästä:

Kuultuaan Laapotin erittäin vakuuttavan suorituksen päätyi Saukkonen jakamaan videon omassa sosiaalisessa mediassaan ja pian kaksikko huomasikin työstävänsä yhdessä kappaletta Paavon projektia varten studion uumenissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähtiessään valmis kappale kädessään pois studion uumenista päätyi Saukkonen kuuntelemaan kappaleen vielä kertaalleen autossaan ja koska kappale kuulosti aivan Before The Dawnilta, sai Saukkonen idean pyytää Laapottia yhtyeen uudeksi laulajaksi kysyttyään ensin siunauksen asiaan muilta yhtyeen jäseniltä.

Voit katsoa videohaastattelun, jossa Tuomas Saukkonen avaa syitä Before The Dawnin laulajan vaihdokseen sekä yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmiin liittyen tästä:

Voit tilata Chaoszinen YouTube-kanavan tästä ja Kaaoszinen oman suomenkielisen kanavan, johon metallilaulajiin keskittyvä videosarja tullaan julkaisemaan, puolestaan tästä. Tilaamalla kanavat tuet sivustomme toimintaa, eikä kanavan tilaaminen maksa mitään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit kuunnella Before The Dawnin uuden kappaleen ”Downhearted” tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat