”Tämän levyn tekeminen oli itselleni unelma” – haastattelussa soolodebyyttinsä julkaissut Anton Äikäs

Tamperelainen Anton Äikäs on monelle musiikin kuuntelijalle tuttu eri yhteyksistä. Hänet on nähty niin trubaduurikeikoilla kuin myös Kormuksen, Rockwallin ja Taiwasbändin riveissä. Tämän lisäksi Anton on nähty mukana Tampereen Työväen Teatterissa ja on hän esiintynyt myös muiden artistien äänitteillä. Nyt artisti juhlistaa juuri ilmestyneen sooloalbumin merkeissä 15-vuotista uraansa sekä 30:tä ikävuottaan. Kaaoszine pyysi hänet haastatteluun, jonka aikana summattiin Antonin uran eri vaiheet sekä toki keskusteltiin tuoreesta pitkäsoitosta. Tutustu myös levyarvioon tästä linkistä!

Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Kertoisitko aluksi, että mikä sai sinut aikoinaan lähtemään musiikkiuralle?

Kiitos kutsusta! Kaikkein varhaisin muisto taitaa olla se, kun näin Anssi Kelan Joonas Hytönen Showssa ”Nummela”-albumin ilmestymisen aikoihin. Siitä tuli ensimmäisen kerran se tunne, että tämä on muuten kova juttu. Kitara on kiehtonut minua aina instrumenttina todella paljon. Oma innostukseni sen soittoon lähti siitä, kun isovanhempieni naapurin poika soitti kitaraa – hänellä oli muistaakseni Fender Telecaster. Hän opetti minulle, miten otetaan E-molli, ja se toimi sysäyksenä sille, että piti saada oma kitara. Kuitenkaan siinä 9–10 vuoden vanhana minulla ei vielä riittänyt kärsivällisyys opetella kitaransoittoa. Parin vuoden päästä sitten Kalkun koulussa samalla luokalla oli paljon kavereita, jotka soittivat kitaraa. Muistan miettineeni silloin, että hekin osavat soittaa. Menin sitten tiistaisin järjestettävään koulun bändikouluun, ja siellä oli treenit aina koulun jälkeen. Soitettiin tuttuja biisejä, kuten ”I will stay”, ”Daa-da daa-da”, ”Sankarit” sekä muita vastaavia.

Innostus lähti siitä niin kovasti, että yhden kesän aikana opettelin soittamaan paremmin kuin kukaan muu samalla luokalla. Sen jälkeen sitten alkoikin jo omien bändien perustaminen. 13-vuotiaana minulla oli jo bändi, joka treenasi viikoittain, ja siitä vuoden päästä päädyinkin jo Rockwalliin. Siitä alkoi myös keikkailu, ja Rockwalli teki ensimmäisenä keikkavuonnaan jo 20 keikkaa. Siitä se sitten lähti, eikä oikein mikään muu enää kiinnostanut kuin musiikin tekeminen ja kitaransoitto. Vuosien varrella homma on kehittynyt siihen pisteeseen, että teen biisejä, on oma bändi ja ryhdyin solistiksi Kormukseen, joka tekee paljon keikkoja – niitä on vuosien varrella kertynyt jo noin 800. Tähän vielä trubaduurikeikat ynnä kaikki muu siihen päälle.

Sinulla on nuoresta iästäsi huolimatta jo pitkä ura takana – pystytkö nostamaan sieltä esille joitakin huippuhetkiä?

Tottakai ensimmäiset keikat olivat aivan uskomattomia ja mieleenpainuvia! Se tunne oli silloin hieman ristiriitainen, sillä muistan jännittäneeni niitä keikkoja aivan hirveästi, mutta silti mukana oli sellainen voiman tunne ja itseluottamus, mikä 15-vuotiaalla nuorella on. Kuitenkin bändiporukassa oli tunne me vastaan muut. Eli siinä hommassa oli sellainen ehkä hieman lapsellinenkin uho, jota muistelen vieläkin hyvällä.

Mutta ehkä ensimmäinen kohokohta on se, kun Rockwalli oli vuonna 2011 Tampereen Pirkkahallissa lämmittelemässä Popedaa. Vedettiin ensin meidän oma keikka ja Popedan jäsenet olivat sitten järjestäneet minulle yllätyksen: pääsin heidän kanssaan vetämään yhden biisin. Yleisöä salissa oli noin 2000 ihmistä ja muistan, että koko kroppa tärisi jännityksestä. Mietin tuolloin, että tässä ovat nyt ne henkilöt lavalla, joita olen diggaillut. Siinä vaiheessa tunsin ensimmäisen kerran, että ehkä olen tehnyt jotain oikein!

Sitten toki tulee mieleen Kormuksen kolmannen albumin ”Mölinää” levynjulkkarikeikka vuonna 2019. Soitettiin Tampereen Ihkussa ja talossa oli paikalla kaiken kaikkiaan 900 henkilöä. Toki kaikki eivät mahtuneet bändipuolelle, mutta kuitenkin. Sen keikan jälkeen oli fiilis, että tätä ei olisi voitu paremmin tehdä.

Ja ilman muuta pakko mainita tämä uusi soololevy! Tämä on kuitenkin sellainen virstanpylväs, jonka tekemisestä olen haaveillut jo pitkään. Olen varmaan 16-vuotiaana ensimmäisen kerran tätä miettinyt. Itse asiassa Kormuskin on lähtenyt siitä, että se oli alun perin omille biiseilleni rakennettu projekti. Mietin sitten, että onhan tämä kuitenkin niin kuin bändi, enkä halunnut siitä mitään sooloprojektiani. Nyt sitten kolmenkympin lähestyessä huomasin, että se olisi hyvä hetki soololevylle.

Nämä eri hetket tulivat urani varrelta näin äkkiä mieleen ja niitä olisi paljon enemmänkin. Tämä oli hyvä kysymys siinä mielessä, että täytyy sanoa ne ensimmäisenä mieleen tulevat, eikä ennätä puntaroida eri vaihtoehtoja liikaa.

Sinua, Kormusta ja kumppaneita on kutsuttu manserockin manttelinperijöiksi. Mitä itse tästä ajattelet – tuoko se paineita?

Olen hyvin otettu siitä, että näin puhutaan. Nyt, kun Vapriikissa on tämä Manserock-näyttely, niin siellä on yhdessä osiossa muun muassa minun kitarani, Kormuksen 10-vuotisjuhlakeikan settilista, Kari Luomaharjun basarinkalvo, Kormus-paitaa ja Rockwallin julisteita. Joten eihän siitä voi olla mitään muuta kuin hyvin otettu. Tuollaisia nimityksiä ei voi saada kuin tekemällä, niitä ei tapahdu itsestään. Siitä tiedän, että on tehty kovasti töitä oman musiikkimme parissa, ja tämä nimitys ei ole tullut sormia napsauttamalla.

Mainitsitkin, että soololevyn tekeminen oli sinulla pitkään haaveissa. Mikä oli se viimeinen ratkaiseva asia, joka johti levyn tekoon?

Levyllä on sellainen biisi kuin ”Teinkö mä jotain väärin”, jonka taustatarina on seuraava: Kun koronan aikana ei ollut keikkoja, niin hain opiskelemaan. Ajattelin, että saan sillä tavoin aikaa kulutettua ja ennen kaikkea kehitettyä itseäni muusikkona, vaikkei keikkoja ollutkaan. Kävin ensin Tampereen AhlmanEdulla vuoden kestävän musiikkilinjan ja hain siitä sitten Porin konservatorioon. Menin siellä lauluntekijäkurssille, jossa meidän piti kirjoittaa biisi tunnille. Jätin sitten tämän hieman viime tippaan, mutta aloin kirjoittaa sitä intuitiolla. Saavuin konservatoriolle klo 10 ja tämä kyseinen tunti alkoi klo 12. Siitä syntyi ”Teinkö mä jotain väärin” ja siitä tuli tunne, että tämä on ensimmäinen soololevylleni tuleva kappale. Tein nopean demon ja kysyin kavereiden mielipidettä, että entäs jos soolohommani kuulostaisi tälle? Siitä albumin tekeminen lähti liikkeelle. Tajusin myös, että kolmikymppiset ovat vääjäämättä tulossa, niin sitähän oli hyvä tapa juhlistaa albumin ja juhlakeikan merkeissä.

”15/30” sisältää hyvin paljon positiivisia tunteita, ystävyyttä ja rakkautta. Oliko se selvä teema levylle?

Toki levyn kappaleista huokuu kaikki tuo, ja siitähän tuli sellainen ihmissuhdelevy. Siellä puhutaan parisuhteista, mutta myös ystävyyssuhteista. Esimerkiksi Mika Peltosen kanssa yhteistyössä kirjoitettu levyn ensimmäinen sinkku ”Hienoo kun oot” syntyi ideasta tehdä oodi ystäville. Liian harvoin muistaa sanoa ystäville, että kiitos kun olet siinä, niin tämä on suomalaiseen tyyliin sanottu kiitos, eli ”hienoo kun oot”. Kyllä albumilta tuota mainitsemaasi teemaa löytyy ja onhan se paljon pohdiskelevampaa musaa kuin mitä esimerkiksi Kormus on. Soololla on iloinen meininki, mutta kuitenkin se on hieman vakavampaa musiikkia – ei kuitenkaan ryppyotsaisella tavalla!

Mikä levyn biiseistä on noussut itsellesi kaikkein rakkaimmaksi, tai mitä voisit erityisesti suositella sellaiselle henkilölle, joka nyt ottaa levyn kuunteluun?

Niitä on monta, mutta nostan nyt esille muutaman. Esimerkiksi viimeisin single ”Kyykkyviinii ja nuudelii” on hieno biisi vetää livenä. Se on hyvin ajankohtainen laulu, jonka tein yhdessä Mika Peltosen kanssa. Monella on tällä hetkellä vaikeaa taloudellisesti, joten haluttiin tehdä tavallaan lohtubiisi näihin vaikeisiin aikoihin. Periaatteella, että kaikesta selvitään kuitenkin.

Albumilta löytyy myös sellainen biisi kuin ”Mikä meitä vie”, joka on aika rokkaava ja mahtipontinen. Kun sitä studiossa tehtiin, niin ajatuksena oli tehdä tribuutti porirockille. Siellä kuuluu siis enemmän Yö– ja Dingo-vaikutteita kuin missään aikaisemmassa biisissäni, ja siitä jäi hieno fiilis.

”Hommat menee omalla painollaan” on sellainen hauska ja leppoinen kappale. Sen tein yhdessä Jaakko Linnovaaran kanssa. Kuten huomata saattaa, niin minulla on ollut aika paljon kimppakirjoitusta näissä biiseissä. Toki näin on ollut aikaisemminkin, mutta nyt mukana oli erityisen hyvä tiimi, jonka kanssa tehdä biisejä.

Ajattelin ennakkoon, että nimibiisi ”15/30” on varmaankin sellainen, jossa summaat elettyä elämää ja uraasi. Se onkin instrumentaali – miten päädyit tähän ratkaisuun?

Alun perin tämä levyn päättävä ”15/30” oli ihan laulettu kappale. Sitten eräs ystäväni sanoi, että mitä jos tekisit tästä instrumentaalin? Olen itse aina digannut instrumentaaleja – niitä ei paljoa enää nykyään tehdä, ja sille on varmaan ihan syynsä. Instrumentaalimusiikki ei soi esimerkiksi radiossa, mutta onneksi elokuvissa sitä kuulee.

Kun sitten demoa äänitettiin studiossa, niin ensimmäiset 3–4 minuuttia tästä biisistä on sävelletty teos melodioineen kaikkineen, mutta se kaikki loppujammailu on studiossa fiiliksellä soitettua. Se on kunnianosoitukseni instrumentaaleja kohtaan, ja oli hienoa tehdä myös itse sellainen. Onhan myös hauska herättää keskustelua jollain hieman erikoisemmalla ratkaisulla ja seison täysin sen takana. Hyvä, että ystäväni tätä ideaa ehdotti, täytyyhän kitaristin soololevyn päättyä instrumentaaliin!

Tämä myös tavallaan nitoo yhteen pari asiaa: Hurriganesilla on instrumentaali nimeltä ”Just for You” ja erään heidän levynsä nimi on ”10/80”. Oman albumini nimi on siis tribuutti mainitulle Hurriganesin albumille, vaikka itselläni on eri tarkoitus. Hurriganesilla nimi taitaa tarkoittaa lokakuuta vuonna 1980 ja itselläni se on 15 vuotta uraa ja 30 ikävuotta. Olkoon biisi samalla siis oma ”Just for Youni”!

Jos vielä hetki keskustellaan sooloalbumistasi, niin kuvailisitko sitä kolmella sanalla?

Vaikka kyseessä on soololevy, niin se on ehdottomasti bändimeiningillä tehty. Pohjia ajatellen sama rumpali ja basisti ovat olleet joka biisissä ja sama henkilö soittaa perkussiot joka raidalla. Myös taustalaulussa on lähes samat henkilöt kautta albumin, ja itse olen soittanut koskettimet koko levylle. Se on samalla porukalla tehty, ja tätä ajatellen yksi sana olisi bändilevy. Se on myös ehdottomasti ihmissuhdekeskeinen albumi ja tämän levyn tekeminen oli itselleni unelma. Eli bändilevy, ihmissuhdelevy ja unelmalevy!

Mainitsit Hurriganesin erääksi omaksi esikuvaksesi ja niitä varmasti on huiman paljon enemmänkin. Pystytkö nostamaan esille muutaman kaikkein suurimman esikuvan omalla urallasi?

Kun Hurriganes mainittiin, niin jokainen bändin kolmesta legendaarisesta kitaristista, eli Albert Järvinen, Ile Kallio ja Janne Louhivuori, ovat olleet todella tärkeitä esikuvia. Nyt, kun on ollut näitä Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori -keikkoja, niin olen käynyt katsomassa monta keikkaa ja ollut aivan fiiliksissä. Lisäksi Tampereella kasvaneena manserock-diggarina on ilman muuta mainittava myös Costello Hautamäki. Tampereen ulkopuolelle mentäessä on Esa Pulliainen. Pidän hänestä todella paljon ja tykkään soittaa Agentsia itsekseni. Ja ehdottomasti eräs, jonka olen ehkä tässä aikaisemmin unohtanut mainita, eli Hanoi Rocks. Se on ollut minulle erittäin kova juttu ja etenkin Andy McCoy on ollut suuri vaikuttaja niin soittajana kuin biisintekijänä.

Yö-yhtyeen Jani Viitasen kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä, ja hän on tuonut omaan soittooni enemmän melodisuutta sekä mieleen jääviä sooloja. Soolo on hienoimmillaan silloin, kun siitä jää jotain mieleen, eikä se ole pelkkää sekoilua – vaikka toki sillekin on paikkansa. Mutta jos joku vaikka viheltää soittamaasi sooloa keikan jälkeen, silloin tietää tehneensä sen suhteen jotain oikein.

Mark Knopfler ja Ben Granfelt täytyy mainita myös. Olen minä oman hevivaiheenikin käynyt ja digannut Alexi Laihoa ala-asteikäisenä. Tästäkin voi huomata, että tykkään kuunnella monenlaista musiikkia, vaikkei kyseisen tyylin soittaminen olisi ihan oma juttuni. Melrosen Tokela on puolestaan keulakuvana aivan mahtava. Pakko mainita myös Peer Güntin Timo Nikki ja Dingon Jonttu Virta – näistä voitaisiin keskustella vaikka koko ilta!

Jos saisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa artistin tai bändin kanssa, niin kenet valitsisit?

Minullahan on käynyt aikamoinen tuuri, että olen monien ihailemieni artistien kanssa päässyt jo tekemään yhteistyötä. Olen tehnyt yhdessä biisejä Costello Hautamäen, Heikki Salon ja Pauli Hanhiniemen kanssa. Vaikea tähän heti sanoa mitään musiikin tekoon liittyviä kumppaneita, mutta olisi hienoa päästä Michael Monroen tai Timo Nikin kanssa samalle lavalle soittamaan yksi biisi! Tai toki olisi hienoa nousta samalle lavalle kenen tahansa esikuvan kanssa, jonka tuossa äsken mainitsin. Mutta ehkä Monroe olisi ylitse muiden: itse soittaisin kitaraa samalla kun hän kukkoilisi – se olisi aika siistiä.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää Kaaoszinen lukijoille?

Hyvää tulevaa kesää ja tulkaa ihmeessä keikoille – sekä käykää ylipäätään keikoilla! Kuunnelkaa uusi levyni, se kannattaa ehdottomasti tsekata. Ja lukekaa Kaaoszinea – on hienoa, että tällainen media on olemassa.

Tutustu artistiin lisää somessa: Instagram, Facebook, Spotify