”Tämän tyyppisessä musiikissa pitää olla sitä pientä mystiikkaa ja synkkyyttä” – haastattelussa Sata kaskelottia

Sata kaskelottia kypsytteli kolmatta albumiaan ”Kaaos, toivo ja todellisuus” seitsemän vuoden ajan – ja tuohon ajanjaksoon mahtui paljon, aina miehistönvaihdoksista lähtien. Yhtyeen tarinaa ja matkan varrella sattuneita tapahtumia avasivat Kaaoszinelle laulaja Eetu Kauppinen ja kitaristi Matti Kangaskoski.

Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Miten syksy on kulunut?

Eetu: Kiitos! Kiireinen syksy on ollut niin duunien, kuin musahommienkin parissa. Elämän ylipäätään.

Matti: Vauhtia on piisannut päivätöiden, perhe-elämän ja musiikillisten hommien parissa.

Uusi levy, uusi kokoonpano

Edellisen ja tämän uuden albumin välillä kului aikaa seitsemän vuotta – mitä tässä välissä oikein tapahtui?

Eetu: Kymmenluvun lopulla meillä oli hyvä, nousujohteinen draivi päällä. Edellinen levy ”Sydän on vuori” ilmestyi 2018 ja keikkarintamalla toiminta oli aktiivista. Soitimme keikan Tuskassa 2019 ja sen jälkeen alkoi tuntua, että ehkäpä sen albumin materiaalin kaari oli taputeltu. Ryhdyimme tekemään bändille uusia biisejä.

Sitten alkoikin tulla kaikenlaisia toimintaa hidastavia tekijöitä, kuten pandemiaa, lapsien syntymistä, sotaa ja niin edelleen. Asiat hidastuivat ja oli vaikeaa sopia mitään. Lisäksi silloinen rumpalimme asui Hämeenlinnassa. Olimme Matin kanssa aika turhautuneita tilanteeseen. Lopulta asiat päätyivät siihen pisteeseen, että rytmiryhmässämme tapahtui poistumaa.

Matti: Meillä oli tosiaan treenit sovittu tietylle ajalle, jotka peruuntuivat ja samalla rumpali ilmoitti että jättäytyy pois. Siinä samassa myös basisti ilmoitti jättäytyvänsä, tosin eri syistä. Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri, koska saatiin uudet soittajat, eli Sami ja Kristian vielä noihin samoihin treeneihin mukaan, kahden viikon varoajalla. Ei jäänyt tyhjää väliin. Sen jälkeen asiat ovat alkaneet liikkua nopeammin eteenpäin. Eli siis tuo pitkä väli ei ollut pelkästään musiikin kanssa painimista, vaan muut asiat tulivat vastaan.

Eetu: Tilanteessahan ei sinällään ollut mitään uutta, aikataulullisia haasteita oli ollut jo aiemmin. Eräs soittajatuttu oli aiemmin vinkannut, että Kride voisi olla meille sopiva rumpali. Kun Ville sitten lähti bändistä, otin yhteyttä Krideen. Kride kuunteli uudet demomme ja innostui. Häneen tutustuttua oli hienoa huomata, että mies on musiikillisesti samalla aaltopituudella kanssamme. Samat artistit ja levyt ovat pyörineet hänellä soittimessa kuin meilläkin.

Basisti Sami puolestaan löytyi nelikymppisreissultani Kroatian Dubrovnikista. Tiesin Samin olevan pätevä muusikko ja kyselin häneltä, sattuisiko hän tietämään ketään meille sopivaa tyyppiä basistiksi. Hän sitten ilmoittautuikin pestiin itse.

Matti: Ja on ollut ilo soittaa juuri näiden tyyppien kanssa. Molemmilla on paljon motivaatiota, ei tarvitse maanitella soittamaan.

Onko uudella levyllä materiaalia miten pitkän ajan takaa?

Matti: Joitakin biisejä ja biisifragmentteja voi arkeologisin kaivauksin viedä pitkänkin ajan taakse. Esimerkiksi ”Solaasi” on ollut aika pitkään olemassa, ja muistelisin että se on varmaankin vuoden 2017 tienoilla sävelletty ja demotettu. Myös ”Alkumyrsky” on ollut pitkään mukana, kun taas ”Sukella pohjaan” tuli tuossa viimeisen vuoden aikana.

Eetu: ”Sukella pohjaan” sai alkunsa siitä, kun tuli tunne, että levyltä puuttuu sellainen singlepala, joka voisi jossain universumissa soida radiossakin. Se syntyi enemmän tai vähemmän mittatilaustyönä, formaattihaasteena.

”Alkumyrskyä” muistan soitelleeni edellisessä kodissani vuonna 2019. Silloin taaperoikäinen tyttäreni jorasi vieressä siihen malliin, että totesin riffin hyväksi! Kun aloimme työstää sitä eteenpäin Matin kanssa, riffi alkoi rikastua lisädetaljeilla ja biisi kehkeytyi siitä valmiiksi hiljalleen. Tuo on meille hedelmällinen tapa tehdä musiikkia, ikään kuin dialogissa, vähän pidemmällä aikajänteellä.

Millaisissa teemoissa ja ajatuksissa uudella albumilla liikutaan?

Eetu: Siitä ei pääse mihinkään, että elämme maapallolla aika synkkiä aikoja. Tekstit peilaavat niitä tunnelmia ja kokemuksia. Ihmettelen bändejä, jotka pystyvät laulamaan juhlimisesta, sekoilusta ja rakkaudesta, kun ympärillä rikotaan kaikki ja viritellään ydinaseita. Toki albumilla on valonpilkahduksiakin joukossa, mutta ehkä olen tietyllä tapaa sellainen synkkyyden romantisoija, että tämän tyyppisessä musiikissa pitää olla sitä pientä mystiikkaa ja synkkyyttä.

Matti: Eetu kirjoittaa sanat ja itse en niihin juuri puutu. Musiikillisesti ajattelen, että näissä uusissa biiseissä on tietynlainen synkkyys ja tämän ajan painostavuus mukana, mutta jokaisessa biisissä on myös jonkinlainen lohdun pilkahdus mukana. Koen, että niihin on rakennettu ikään kuin suossa kyntämistä, mutta myös avautuminen jollekin muullekin. Tämä mielestäni kuvastaa tätä nykypäivässä elämistä. Koko ajan tapahtuu monikerroksellisesti kaikenlaista ja pelottavan pohjavireen lisänä on myös kauniita asioita. Mikä se pohjavire sitten on, riippuu ihmisestä, tilanteesta ja mahdollisesti vuodenajastakin.

Eetu: Pidän teksteistä, jotka eivät ole yksiselitteisiä. Jos otetaan esimerkiksi ”Sukella pohjaan”, niin se on suoraviivaisinta, mitä olen tähän mennessä kirjoittanut. Eikä varmasti tarvitse hirveästi päätellä, mistä siinä puhutaan.

Mutta sitten on valonpilkahduksiakin, kuten vaikka ”Raskaan veden puiston” loppuosa. Siihen tuli inspiraatio Disneyn Frozen-elokuvien jälkitunnelmissa, jotka olivat siihen aikaan kovassa kulutuksessa. Biisin lopussa astutaan uuden äärelle, sellaiseen aikuisten satumaailmaan, tehdään tiliä, jätetään hyvästejä vanhalle. Ja mukava huomata samalla, että bändi kypsyy mukana. Jos olisin kymmenen vuotta sitten tarjonnut muille tuollaista kohtaa, niin olisi tullut märkää rättiä naamaan.

Omat vaikutteet ja hieman tulevasta

Mitä omia vaikutteita tai lempibändejä teillä on ja kuuluvatko ne levyllä jollain tavalla?

Matti: Kuuluuhan ne, osa vain itselle ja osa selvästi kaikille. Esimerkiksi yksi sellainen, joka kuuluu kaikille, on varmastikin Mastodon. Se on mainittu aina kun meistä on missään puhuttu ja on oikein osuva. Varsinkin bändin perustamisen aikaan se oli yksi niistä bändeistä, josta kaikki meistä tykkäsi. Sen riffipohjainen, anteeksi pyytelemätön tyyli ja yllättävyys on jotain sellaista, ainakin itseäni on kiehtonut.

Toinen esimerkki on Baroness, joka on ollut – etenkin aiemmin, mutta osittain vielä nykyäänkin – suuri diggailun kohde. Heissä kiehtoo tietynlainen tinkimättömyys musiikin tekemisessä. He eivät kumarra musiikkimaailman sääntöjä, kuten sitä, että biisin pitäisi olla tietyn mittainen, kuulostaa tietyltä tai että laulun pitäisi olla selvästi edessä ja kovalla. Me halusimme tehdä jotain samantyylistä – vähän rosoisempaa ja raaempaa musiikkia, ainakin alkuvaiheessa.

Ja lisäksi täytyy mainita myös Kvelertak. Mutta omia suosikkejani, jotka siellä kuuluvat ainakin minulle, ovat Karnivool, sekä Radiohead. Jos otetaan vielä joku suomalainen bändi mukaan, niin CMX on jakanut ainakin minun ja Eetun musiikillisia intohimoja.

Eetu: Näitä kaikkia bändejä yhdistää sellainen DIY-meininki, jota itse arvostan. Kun olin 90-luvulla teini-ikäinen ja musiikki alkoi kolahtaa, niin hurahdin etenkin CMX:ään. Yrjänän tekstien maailma on inspiroiva ja vangitseva. Samoin vaikkapa Jouni Hynysellä on tunnistettava tapa kirjoittaa kauniita sanoituksia ja Kotiteollisuudella on hienoja melodioita kertosäkeissään. Emme tietoisesti pyri tekemään samantyyppistä musiikkia, mutta varmasti ne vaikuttavat alitajunnassa siihen, miten itse musiikin hahmottaa. Kun vaistonvaraisesti tekee ratkaisuja biisejä kirjoittaessa, niin ne juuret ovat siellä selkärangassa. Ja aina kun meistä tehdään levyarvio, siellä mainitaan Stam1na ja Antti Hyyrynen. Se rupeaa olemaan jo aika huvittavaakin, siinä tulee aina ikään kuin bingorivi täyteen. Arvostan kyllä Stam1naa suuresti, mutta leikimme mielestäni hiekkalaatikon toisella reunalla.

Matti: Siinä tulee joku virheellinen identifikaatio: laulutyyli kuulostaa samanlaiselta, mutta ei musiikki ole samankaltaista, ainakaan minusta. Toki molemmilla on raskaat kitarat ja perusrokkibändin kokoonpano, mutta jos musaa kuuntelee tarkemmin, ero on aika selvä. Mutta kuten Eetu sanoi, ei siinä vertailussa mitään pahaa ole, se ei vain osu ihan maaliin.

Eetu: Metallikin on loppujen lopuksi laaja käsite. Meidän soundissa kuuluu ehkä hieman enemmän perinteinen rockjuuri.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmat pitävät sisällään?

Eetu: Tällä hetkellä ei ole ainakaan keikkoja tiedossa, eli terveisiä vaan sinne ensi kesän festarijärjestäjille: saa ottaa yhteyttä, jos siltä tuntuu! Tässäkin tietty DIY-meininki tulee esille, eli kun järjestämme keikat tällä hetkellä itse, niin se vaatii ihan hirveästi duunia: markkinointia, tuotantoa, säätöä, byrokratiaa.

Matti: Suunnitelmissa on ensi keväänä järjestää konseptikeikka, jossa soitettaisiin uusi albumi kokonaisuudessaan läpi ja perään pari yleisösuosikkia. Tarkoituksena on luoda kokonaisvaltaisempi taiteellinen elämys: yhdistää musiikkiin visuaalisia elementtejä, kuten videota ja valoja, ja tehdä keikasta tavallista huolellisemmin suunniteltu ja koreografioitu kokonaisuus. Ja toki meillä on jonkin verran biisejä takataskussa, joita voidaan tässä julkaista vähän nopeammassa aikataulussa kuin seitsemän vuoden päästä.

Eetu: Havahduin juuri äskettäin siihen, että uusia biisiraakileita alkaa olla kasassa toista kymmentä ja demojakin tullut kuin varkain tehdyksi puolisen tusinaa. Vaikuttaa tosiaan siltä, että seuraavan levyn julkaisuun ei mene seitsemää vuotta!

Kaskelotit kolmella sanalla ja terveiset

Mitkä kolme sanaa kuvailisivat bändiä parhaiten?

Eetu: Energinen, luomu ja orgaaninen.

Matti: Itselleni tuli kolme erilaista kolmen sanan settiä mieleen. Ensimmäinen on tietenkin kaaos, toivo ja todellisuus. Toinen on punk, rock ja proge. Kolmas on suomenkielinen, universaali ja luomu. Eli osittain menee samaan laariin Eetun kolmikon kanssa.

Olisiko näin lopuksi vielä terveisiä lukijoille tai muuta, mitä haluaisitte vielä sanoa?

Matti: Jos ajattelee kuulijaa, joka ei ole aiemmin kuunnellut meidän musiikkia tai tätä uutta levyä, suosittelisin lähestymään sitä ennemmin albumin kuin yksittäisten sinkkubiisien kautta. Ei sillä, etteivätkö yksittäiset kappaleet seisoisi omilla jaloillaan, mutta erityisesti tämän levyn kohdalla minusta tuntuu, että sen musiikillinen estetiikka avautuu parhaiten kokonaisuutena – levymitassa, ei yhden biisin mittakaavassa.

Eetu: Jep. Olemme onnekkaita, kun voimme tehdä täsmälleen sellaista kamaa kuin haluamme. Ei tarvitse kelailla trendejä tai portinvartijoita.

Sata kaskelottia on:
Eetu Kauppinen – laulu ja kitara
Matti Kangaskoski – kitara ja laulu
Sami Typpö – basso
Kristian Merilahti – rummut

Tutustu bändiin lisää näistä linkeistä: viralliset sivut, Spotify, Instagram, Bandcamp, Facebook